Östersundomin maakuntakaavaa muokattava

Tiedote 23.2.2015
Bidlife Suomi ry ja Tringa ry jättivät perjantaina yhteisen lausunnon 2. vaihemaakuntakaavan, Östersundomin alueen kaavaehdotuksesta. Järjestöt katsovat, että luonto- ja linnustoarvojen huomioimisen kannalta kaava on heikko, sillä siinä on osoitettu rakentamista arvokkaiden alueiden välittömään läheisyyteen sekä suoraan arvokohteiden päälle.
Östersundomin lintuvesien osalta kaavaehdotus mahdollistaa sellaisen maankäytön, joka vaikuttaisi negatiivisesti Natura-alueen suojeluperusteina oleviin lajeihin. Haitallisia vaikutuksia tulisi lieventää luopumalla kokonaan Salmenkallion alueen rakentamisesta. Myös muita Natura-alueeseen rajautuvia maankäyttöratkaisuja tulisi punnita tarkemmin.
Linnuston kannalta ongelmallista on myös Sipoonkorven metsämantereen ja sen eteläosassa sijaitsevan maakunnallisesti tärkeän lintualueen (MAALI-alue) huomattava pieneneminen rakentamisen myötä. Järjestöt katsovat, että rakentaminen tulisi jättää kokonaan MAALI-rajauksen ulkopuolelle, sillä maakuntakaavassa tulee nimenomaan turvata vähintään maakunnalliset luontoarvot. Näin voitaisiin säilyttää linnuston lisäksi myös alueen muita luontoarvoja sekä koko Sipoonkorven laajan metsämanner.
Järjestöt katsovat, että MAALI-alueet sekä muut kaava-alueella sijaitsevat tärkeät luontokohteet tulisi rajata kaavakarttaan. Samoin riittävät ekologiset yhteydet Sipoonkorven metsäalueilta etelään tulisi huomioida paremmin.
Järjestöt esittävät, että maakuntakaavaa muutetaan siten, että se turvaa paremmin Östersundomin alueen arvokkaat linnusto- ja muut luontokohteet.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin