Lintusää 23.–25.10.2016: Hyvä tulo- ja pudotussää idän harhailijoille ja meren pikkulokeille

Jarmo Koistisen laatima lintusää Tringan alueelle:
Ensi viikolla suursäätila muuttuu, kun pitkäaikainen sulkukorkeapaine siirtyy Suomen läheltä Aasiaan. Vielä muutaman päivän vallitsee idän ja kaakon harvinaisuuksien tulolle suotuisa virtaus. Ajankohta tosin on jo niin myöhäinen, ettei sieltä kovin monia lintulajeja enää voi tulla. Selvää selitystä ei toistaiseksi ole sille, miksi vain taigarautiaisia ryöpsähti tämän syksyn hyvässä säätilanteessa niin paljon, mutta muita idän lajeja melko tavanomaisesti.
Su–ti: Maalla kohtalaista-navakkaa, merellä jopa kovaa itätuulta, joka sunnuntain kuluessa kääntyy kaakkoon ja heikkenee maanantaina vähän. Enimmäkseen on pilvistä ja su-ma sataa ajoittain vähän vettä, räntää tai tihkua, tiistaina heikon vesisateen todennäköisyys edelleen kasvaa. Hyvää tulo- ja pudotussäätä idän harhailijoille ja meren pikkulokeille, muuten muuttosää on aika huono, etenkin petolinnuille.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin