Lintusää 31.10.–2.11.2016: Kylmä ilma vauhdittaa kotkien ja marjalintujen lähtöä

Jarmo Koistisen laatima lintusää Tringan alueelle:
Tällä viikolla sää kylmenee, sillä suorastaan talvista ilmamassaa virtaa koillisesta. Se vauhdittaa mm. loppujen valkoposkihanhien, kotkien, marjalintujen ja muiden muuttajien lähtöä. Pienien vesistöjen jäätyminen pohjoisempana aloittaa mm. joutsenten, isokoskeloiden ja uiveloiden päämuutot. Virtauksen mukana tulee myös Jäämeren lajeja kuten pikkukajavia ja allihaahkoja. Loppujen taigarautiaisten ja muiden hyönteissyöjien olo käy tukalammaksi hyönteisravinnon vähetessä.
Lounaasta lähestyvän matalapaineen reittiennuste on vielä epätarkka, joten säävaihtoehdot tiistaille ovat moninaiset. Parhaassa tapauksessa syyslintulaskenta kannattaa tehdä tiistaina, sillä sen jälkeen on useita tuulisia, kylmiä ja mahdollisesti lumisateisiakin päiviä.
Ma: Enimmäkseen on kohtalaista pohjoistuulta, pilvistä-puolipilvistä ja aamupuolella mahdollisuus joihinkin räntäkuuroihin ja hyvä muuttosää.
Ti, vaihtoehto A (todennäköisempi): Heikkoa tuulta, joka päivällä kääntyy kaakkoon ja voimistuu kohtalaiseksi. Puolipilvistä-pilvistä sekä rannikolla ja merellä joitakin räntäkuuroja, muuten on poutaa ja hyvä muutto- sekä retkisää.
Ti, vaihtoehto B: Kaakkoistuuli voimistuu maalla päivällä kohtalaiseksi, merellä navakaksi ja iltapäivällä lännestä alkaen voi jo alkaa jatkuva räntäsade.
Ke, arvio: Navakkaa, merellä mahdollisesti kovaa idänpuoleista tuulta, pilvistä ja jatkuvaa räntä- tai lumisadetta. Surkea retki- ja muuttosää, mutta hanhille pakko- tai pakomuuttosää.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin