Talvehtivat koskikarat lasketaan tänä talvena

Koskikara on BirdLife Suomen vuoden lintu 2016. Mutta koskikaravuosi jatkuu vielä ensi vuodenkin puolelle, koska talven aikana on tarkoitus selvittää, kuinka paljon meillä koskikaroja talvehtii. Tämän vuoksi helmikuulle on suunnitteilla yhtä aikaa koko maassa järjestettävä karalaskenta. Tringan alueen laskennoista tiedotetaan tarkemmin alkuvuodesta.
Helmikuun karalaskennan lisäksi talvihavaintoja kerätään koko talven yli, joten kaikki koskikarahavainnot toivotaan tallennettavan huolellisesti Tiiraan. Talven aikana olisi suositeltavaa suunnata kararetkille myös Tringan vähemmän retkeillyille alueille (Sipoo, Pornainen, Inkoo, Raasepori jne). Talviset kelit saapuivat tänä vuonna etelään hieman totuttua aiemmin, ja koskikarat ovat jo alkaneet asettua talvireviireilleen. Nyt on hyvä aika lähteä kararetkelle!
Kuva © Matti Rekilä

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin