Tringan vaalikyselyn tulokset

Kuntien päättäjillä on suuri vastuu lähiympäristöstä ja luontoarvojen turvaamisesta. Tämä korostuu erityisesti kasvavalla ja tiivistyvällä Uudellamaalla. Tringa kartoitti kuntavaaliehdokkaiden kantoja linnustoon ja ajankohtaisiin suojelukysymyksiin liittyen vaalikyselyillä, jotka lähetettiin Espoon, Helsingin ja Vantaan ehdokkaille. Samalla tuotiin ehdokkaiden tietoon yhdistyksemme kannalta tärkeitä asioita.
Kyselyillä pyrittiin tavoittamaan mahdollisimman monen puolueen ehdokkaita, mutta kyselyjen kattavuus vaihteli paljon puolueittain ja kunnittain. Kyselyt lähetettiin yhteensä 1417 ehdokkaalle ja noin 23 % vastasi. Alla olevista kuvaajista ilmenee vastaajien jakautuminen puolueittain.
Vastaukset olivat kokonaisuudessaan varsin luontomyönteisiä ja rohkaisevia; jos vastaajat tulisivat valituiksi, luonnonsuojeluun, tärkeisiin lintualueisiin ja luonnonmukaiseen metsänhoitoon panostettaisiin enemmän. On kuitenkin huomattava, ettei kysely tavoittanut kaikkia ehdokkaita, sillä yhteystietoja ei ollut kaikkien puolueiden osalta kattavasti saatavilla. Lisäksi vain osa kyselyn avanneista vastasi kyselyyn.
Kyselyjen tulokset on esitelty alla kaupungeittain. Jokaisessa osiossa on myös linkki tarkempaan aineistoon, josta löytyvät erikseen kaikkien vastanneiden ehdokkaiden kannat kysymyksiin ja mahdolliset kommentit.
 

HELSINKI

Helsingin kysely lähetettiin 699 ehdokkaalle, joista 154 vastasi siihen. Ehdokkailta kysyttiin useista linnustoon ja muuhun luonnon monimuotoisuuteen liittyvistä teemoista. Olennainen aihe Helsingin luonnon tulevaisuuden kannalta on uusi yleiskaava ja sen mahdollistama viheralueiden rakentaminen. Valtaosa ehdokkaista katsoi, että uudessa yleiskaavassa rakennusmaaksi kaavoitetut tärkeät luonto- ja lintualueet tulisi säilyttää. Myös Östersundomin osalta valtaosa kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että alueen luontoarvot tulisi turvata, vaikka se vaatisi tinkimistä rakentamisen pinta-alasta. Aihe on ollut paljon esillä julkisuudessa lähinnä Natura-alueen luontoarvoihin kohdistuvien haittojen vuoksi. Östersundomissa on kuitenkin paljon myös muita merkittäviä luontokohteita, kuten Sipoonkorven maakunnallisesti tärkeä lintualue, jotka tulisi ottaa kaavoituksessa huomioon.
Tiedustelimme ehdokkaiden näkemyksiä myös luonnonsuojeluun liittyen. Helsingissä on edelleen paljon suojeluarvoiltaan merkittäviä luontokohteita. Kaupunki omistaa useita tärkeitä luontoalueita myös rajojensa ulkopuolella. Lisäksi yksi kysymys koski Vanhankaupunginlahden suojelualueen hoitoa, joka on tärkeää alueen luontoarvojen ylläpitämiseksi. Alta löytyvät kaikkien vastausten pohjalta lasketut tulokset kysymyksittäin. Yksittäiset vastaukset ja ehdokkaiden kannat löytyvät Excel-tiedostona täältä.
 
Katsotteko, että uudessa yleiskaavassa rakennusmaaksi kaavoitetut tärkeät luonto- ja lintualueet pitäisi kuitenkin säilyttää?

Kyllä 87 %
En osaa sanoa 10 %
Ei 3 %

 
Vanhankaupunkilahden suojelualueiden arvot kärsivät hoidon vähyydestä (laidunnus, niitot…). Kuinka tärkeänä pidätte kaupungin resurssien lisäämistä suojelutavoitteiden saavuttamiseksi täällä asteikolla 1 (vähiten tärkeä) – 5 (eniten tärkeä)?

5 52 %
4 37 %
3 8 %
2 2 %
1 1 %

 
Helsinkiin on laadittu 10 vuoden välein uusi luonnonsuojeluohjelma. Ohjelmien toteuttaminen on kuitenkin jäljessä aikataulusta, kun merkittävä osa suojelukohteista siirtyy aina seuraavaan ohjelmaan. Uusin luonnonsuojeluohjelma on laadittu vuosille 2015-2024. Kannatatteko sen täysimääräistä toteuttamista ohjelmakauden (2015-2024) aikana?

Kyllä 84 %
En osaa sanoa 15 %
En 1 %

 
Östersundomiin valmistuu tänä vuonna uusi yleiskaavaehdotus, sillä aiemmat kaavasuunnitelmat olisivat aiheuttaneet merkittävää haittaa alueen tärkeille luontoarvoille. Tuetteko linnusto- ja muiden luontoarvojen huomiointia Östersundomin kaavoituksessa, vaikka se vähentäisikin rakentamiseen suunniteltua pinta-alaa?

Kyllä 92 %
En osaa sanoa 7 %
Ei 1 %

 
Helsinki suunnittelee useiden ulkopaikkakunnilla sijaitsevien maa-alueidensa myyntiä. Osa alueista on luonnoltaan hyvin arvokkaita. Kannatatteko mieluummin näiden tärkeiden luontoalueiden suojelua kaupungin omalla päätöksellä, vaikka niiden myynnistä vapailla markkinoilla saataisiinkin tuloja?

Kyllä 79 %
En osaa sanoa 16 %
Ei 5 %

 
Metsänhoitotoimien valinnalla vaikutetaan huomattavasti linnustoon ja muihin luontoarvoihin sekä virkistysmahdollisuuksiin. Kannatatteko mahdollisimman luonnonmukaista metsänhoitoa kaupungin metsissä?

Kyllä 100 %

 

ESPOO

Espoon kysely lähetettiin yhteensä 529 ehdokkaalle, joista 124 vastasi siihen. Kysyimme ehdokkailta muutaman ajankohtaisen kysymyksen seuraavaa valtuustokautta ajatellen. Kaupungissa on paikoin suuria kaavoitus- ja kasvupaineita mm. metron rakentumisen myötä, mikä edellyttää erityistä huomiota luontoarvojen turvaamiseksi.
Kansainvälisesti tärkeisiin IBA-lintualueisiin kuuluva Suomenojan kosteikko on jo pitkään ollut kaavoituksen kohteena. Kyselyyn vastanneista valtaosa oli sitä mieltä, että Suomenojan linnustoarvot tulee turvata täysimääräisesti Finnoon kaavoituksessa, vaikka se edellyttäisi joidenkin rakentamissuunnitelmien tarkistamista. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi riittävää suojavyöhykettä kosteikkoalueen ja rakennuskohteiden välille. Ehdokkailta kysyttiin myös näkemystä kaupungin metsänhoidosta; 73 % vastanneista katsoi, että nykyistä suurempi osa kaupungin metsistä tulisi siirtää varsinaisen metsänhoidon ulkopuolelle. Lisäksi kysyimme, miten ehdokkaat toimisivat Nuuksion järviylängön suhteen. Valtioneuvosto teki jo vuonna 1989 periaatepäätöksen Nuuksion järviylängön kehittämisestä suojelun ja virkistyskäytön tarpeisiin. Nuuksion järviylängön reuna-alueille (esim. Hista) kohdistuu myös rakennuspaineita. Alta löytyvät kaikkien vastausten pohjalta lasketut tulokset kysymyksittäin. Yksittäiset vastaukset ja ehdokkaiden kannat löytyvät Excel-tiedostona täältä.
 
Suomenojan kosteikko on kansainvälisesti tärkeä lintualue. Linnustoarvojen säilyminen edellyttää mm. riittävää suojavyöhykettä. Katsotteko, että linnustoarvot tulee turvata täysimääräisesti Finnoon yleis- ja asemakaavoituksessa, vaikka se edellyttäisi joidenkin rakennussuunnitelmien tarkistamista?

Ei 2 %
En osaa sanoa 6 %
Kyllä 92 %

 
Espoon metsänhoitotoimien valinnalla vaikutetaan huomattavasti linnustoon ja muihin luontoarvoihin sekä asukkaiden virkistysmahdollisuuksiin. Mikä vastaa parhaiten teidän näkemystä asiassa:

Espoon kaupungin metsistä nykyistä suurempi osa tulisi siirtää varsinaisen metsänhoidon ulkopuolelle (esim. virkistys- ja suojelualueiksi). 73 %
Nykyinen metsänhoidon taso ja tapa on jatkossakin järkevä ja tarkoituksenmukainen 23 %
En osaa sanoa 3 %
Espoon metsiä kannattaisi hoitaa nykyistä voimaperäisemmin talousmetsinä 2 %

 
Valtioneuvosto teki vuonna 1989 periaatepäätöksen Nuuksion järviylängön kehittämisestä suojelun ja virkistyskäytön tarpeisiin. Reuna-alueiden (mm. Hista) rakentaminen uhkaavat kuitenkin supistaa järviylänköä. Miten toimisitte seuraavan valtuustokauden aikana?

Kahden edellisen yhdistelmä (Ohjaisin rakentamista esittävät kaavat selvästi Nuuksion järviylängön ulkopuolelle ja lisäisin virkistys- ja suojelualueiden määrää Nuuksion neudulla) 50 %
Ohjaisin rakentamista esittävät kaavat selvästi Nuuksion järviylängön ulkopuolelle 31 %
Lisäisin virkistys- ja suojelualueiden määrää Nuuksion seudulla 15 %
En osaa sanoa 3 %
Nuuksio on jo riittävästi turvattu, aktiivisia toimia ei tarvita enää. 1 %

 

VANTAA

Kysely lähetettiin yhteensä 288 ehdokkaalle, joista 56 vastasi. Vantaa kasvaa nopeasti, mikä tuo haasteita luontoarvojen ja kaavoituksen yhteensovittamiseen. Kysyimme ehdokkailta, mitä mieltä he ovat luontoarvojen turvaamisesta uuden yleiskaavan laadinnassa sekä Östersundomin kaavoituksessa. Lisäksi tiedustelimme näkökantoja Vantaan metsien hoidosta. Vantaa on uusimassa metsänhoidon periaatteita, mikä vaikuttaa tuleviin metsänhoitosuunnitelmiin. Alta löytyvät kaikkien vastausten pohjalta lasketut tulokset kysymyksittäin. Yksittäiset vastaukset ja ehdokkaiden kannat löytyvät Excel-tiedostona täältä.
 
Onko mielestänne tarvetta edistää linnusto- ja luontoarvojen säilymistä tekeillä olevassa uudessa yleiskaavassa uusilla suojelualuevarauksilla?

Kaikki merkittäviä suojeluarvoja sisältävät alueet tulisi varata kaavassa suojeluun. 64 %
Suojeluvarauksia tulisi lisätä kaavaan sikäli kuin ne eivät haittaa kaupungin muuta kehittymistä. 30 %
Lisäsuojelua tarvitaan, mutta se tulisi toteuttaa ilman yleiskaavan ohjausta. 2 %
En osaa sanoa 4 %

 
Vantaa aloittaa vuonna 2017 metsäsuunnitelmiensa uusimisen. Millaista metsänhoitoa haluatte nähdä kaupungin metsissä?

Nykyinen metsänhoidon taso ja tapa on jatkossakin järkevä ja tarkoituksenmukainen. 61 %
En osaa sanoa 14 %
Metsiä kannattaisi hoitaa nykyistä voimaperäisemmin talousmetsinä. 12,5 %
Kaupungin metsistä nykyistä suurempi osa tulisi siirtää varsinaisen metsänhoidon ulkopuolelle. 12,5 %

 
Östersundomiin valmistuu tänä vuonna uusi yleiskaavaehdotus. Tuetteko linnusto- ja muiden luontoarvojen huomiointia Östersundomin kaavoituksessa, vaikka se vähentäisikin rakentamiseen suunniteltua pinta-alaa?

Kyllä 93 %
En osaa sanoa 7 %

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin