Lintusää 14.–16.9.2017: Kurkimuutto käynnistyy, pikkulintumuuttoa rannikon niemillä

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:
Suursäätila palasi viime viikolla taas elokuiseksi, eli Venäjällä on ollut lämmintä etelävirtausta ja sen reunassa Suomessa lukuisia etelästä-lounaasta tulevia sadealueita. Idän lämpö selittää todennäköisesti esimerkiksi syyskuiset mehiläissyöjät, mikä ei ole ihan tavallista. Vastatuuli ja sateet ovat tulpanneet muuttoa. Maanantaina aamulla myös laaja alapilvilautta vaimensi muuttoa ennustettua pienemmäksi, tänään taas oli paljon parempi haukkasää kuin ennusteet näyttivät vielä toissapäivänä. Nyt lämmin taas väistyy kauas itään, ja viileä matalapaine parkkeeraa Suomen ylle. Mahdollisuudet muuttajien rynnistyksille Suomesta paranevat hiljalleen.
Pysyväisennuste lokakuun alkupuolelle asti: Aina kun on sadesäätä (kuurojonoja tai laajoja rintamasateita) ja paksuja alapilviä Suomenlahdella, mutta vähemmän sateista rannikolla ja tuuli on etelän ja idän väliltä, on hyvä mahdollisuus nähdä merellä sorsamuuttoa, runsaimmin haapanoita. Tällaisia säätilanteita on ollut jo useita (mahdollisesti myös huomenna). Viikko takaperin haapanoita menikin rytinällä, mutta ei aikaisemmin samanlaisessa säässä, vaikka yritin niin ennustaa. Koska minulla ei ole viisasten kiveä, minä päivinä sorsia lähtee Venäjältä Suomenlahdelle, en jaksa yrittää erikseen näissä tilanteissa, vaan laitan tällaisen pysyväisennusteen ao. säätilanteita varten.
To: Aamupuolella on enimmäkseen kohtalaista, merellä ajoittain navakkaa idän-kaakonpuoleista tuulta, joka idässä kääntyy päivällä etelään ja voimistuu, mutta lännessä joko heikkenee tai sen lisäksi kääntyy pohjoiseen. Yleisesti kuuroittaista sadetta ja melko huono muuttosää muille kuin merisorsille. Lisäksi ke-to yönä erittäin hyvä pudotussää rannikolla. Huomionarvoista kuitenkin on, että Pohjanmaalla alkaa viritä poutasäässä koillistuuli, mikä virittää kurkien muuttohalun.
Pe: Enimmäkseen kohtalaista pohjoisenpuoleista tuulta, joka päivällä kääntyy vähitellen luoteeseen, illalla länteen. Aamupuolella tulee vielä paikoin sadekuuroja, mutta illalla on poutaa. Tämän hetken ennusteissa päivällä on kylliksi aurinkoisia alueita, jolloin tulisi hyvä haukkapäivä; kurkiakin voisi lähteä muutolle ensimmäisen kerran. Niitä näkyisi silloin parhaiten iltapäivällä ja illalla, melko itäisellä reitillä. Tosin Pohjanmaalla voi olla lamauttavaa alapilvilauttaa, ja joka tapauksessa sieltä asti kurjet eivät vielä ehtisikään Uudellemaalle, mutta onhan täällä suuria kertymäparvia jo omastakin takaa.
La: Sadealue leviää pohjoisesta Keski-Suomeen, mikä lamauttaa lintujen lähtöä sieltä. Uudellamaalla on kuitenkin kohtalaista, merellä ajoittain navakkaa lounaan ja lännen välistä tuulta, vaihtelevaa pilvisyyttä ja poutaa. Mahdollisuus on aamulla hyviin pikkulintumuuttoihin rannikon niemissä ja kyllin aurinkoisessa myös haukkamuuttoihin päivällä pitkin rannikkoa ENE ja WSW.
Su, arvio: Heikkoa-kohtalaista pohjoisen ja luoteen välistä tuulta ja sangen hyvää kurki- sekä haukkamuuttosäätä.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin