Takaisin etusivulle Keski- ja Pohjois-Uudenmaan Lintuharrastajat Apus ry

 

  • Etusivu
  • Havainnot
  • Tapahtumat
  • Jäsenyys
  • Linnut ja harrastus
  • Yhteystiedot
  •  

    Pulmusesta viiriäiseen - muuttolinnut 2007

    Lintujen saapumisesta Apuksen alueelle on kerätty havaintoja yhdistyksen perustamisesta (1981) lähtien. Tätä varhaisempia kevätmuuttohavaintoja on lisäksi saatu monilta lintuharrastajilta aina 1950-luvulta asti. Säännöllisesti tavattavista lajeista on siten kevään ensimmäisten havaintojen päivät yli 20 keväältä. Muistiin on merkitty myös muuttolintujen saapumisennätykset eli milloin lajista on tehty kaikkein varhaisin keväthavainto. Kevään 2007 ennätyaikaiset havainnot on merkitty punaisella.

    Tästä listasta voi tutkia edellä mainittuja tilastoja kevätmuuton alkamisesta. Lajit on listattu siinä järjestyksessä, missä niitä voi tilastojen mukaan odottaa saapuviksi. Kunkin lajin odotettavissa olevana saapumispäivänä on niin sanottu "rajapäivä". Se tarkoittaa sellaista päivää, jota aikaisempia muuttohavaintoja lajista on yhdistyksen havaintoarkistossa korkeintaan 5 eri vuodelta. Rajapäivää aikaisemmin tehdyt havainnot ovat kunkin lajin kohdalla aina merkittäviä ja ne kannattaa kirjata Tiiraan www.tiira.fi tai ilmoittaa havaintovastaaville tai julkaista Apuksen sähköpostilistalla. Uudet saapumisennätykset tulee dokumentoida erityisen huolellisesti, vaikkeivät linnut mitään tilastoja itse seuraakaan. Myös näitä päiviä varhaisempia keväthavaintoja aikaisemmilta vuosilta voi ilmoittaa.

    Jos haluat tallentaa omia ensihavaintojasi, voit hakea itsellesi allaolevan listan Excel-taulukkona täältä

    Apuksen alueelle saapuneita muuttolintuja 2007:

    NIMIRAJAPÄIVÄ   ENNÄTYS   KEVÄT 2007KUNTA JA PAIKKAHAVAINTOHAVAITSIJA(T)
    Pulmunen 14.2. 2.2.1986 4.3. Tu Rantamo 1 p Ari Ahtiainen, Jyri Seppälä
    Isokoskelo 16.2. 7.2.1976 11.3. Tu Rantamo a1/3 ENE Juhani Laine, Ari Ahtiainen ym.
    Telkkä 25.2. 9.2.1975 15.3. Tu Mikkola 1/1 p Pekka Toiminen
    Mustavaris 25.2. 11.2.2001 11.3. Hy Kapula 3ad p Seppo Verhiö
    Kiuru 28.2. 23.2.1990 8.3. Tu Rantamo 16 m Jouko Olkio
    Joutsen 2.3. 5.2.2002 10.3. Nur Nummenniitty 3 p Eero Vilpas
    Uuttukyyhky 8.3. 22.2.2002 9.3. Tu Rantamo 4 p Jouko Olkio
    Hiirihaukka 10.3. 5.3.1998 11.3. Ke Keinukallio 1 m Mikko Savelainen
    Töyhtöhyyppä 10.3. 5.3.1997 11.3. Tu Rantamo 10 (4a) m Olli Kivinen, Juhani Laine ym.
    Merikotka 12.3. 17.2.2002 18.3. Nur Klaukkala 2 NNE Antti Mähönen
    Sepelkyyhky 12.3. 6.3.1997 11.3. Nur Klaukkala 1 S Antti Mähönen
    Kyhmyjoutsen 19.3. 10.2.1989 15.3. Tu Rantamo 2ad p Jouko Olkio
    Pajusirkku 20.3. 15.3.2002 21.3. Tu Heikkilä 3 ä kiert Juhani Laine
    Tuulihaukka 21.3. 14.3.1975 14.3. Ke Alikerava  /1 p Jouko Olkio
    Kangaskiuru 21.3. 24.2.1990 13.3. Tu Mikkola 1 N Pekka Toiminen
    Kurki 23.3. 17.3.2002 24.3. Nur Klaukkala 3 SE Antti Mähönen
    Niittykirvinen 23.3. 18.3.1990 18.3. Tu Heikkilä 1 p Juhani Laine
    Punakylkirastas 23.3. 14.3.1977 24.3. Jä Vanhankylänniemi 2 p Tapani Laine
    Naurulokki 24.3. 15.3.1975 24.3. Tu Rantamo 2jp ENE Pekka Toiminen ym.
    Kalalokki 25.3. 15.3.1975 25.3. Tu Rantamo 1 2kv kiert Olli Kivinen, Ari Ahtiainen ym.
    Metsähanhi 26.3. 11.3.1992 15.3. Ke Keinukallio 2 NW Jouko Olkio
    Kanadanhanhi 27.3. 7.3.1992 16.3. Jä Vanhankylänniemi 1 Jarkko Malin, Markku Niska
    Harmaahaikara 27.3. 21.3.2003 15.3. Tu Rusutjärvi 2 p Jukka Vihanto (ilm Jouko Olkio)
    Nokikana 28.3. 3.3.1998 29.3. Tu Koskenmäki 1 p Ari Ahtiainen
    Taivaanvuohi 28.3. 21.3.1968 28.3. Mä Kotojärvi 2 Ä Olli Elo
    Lehtokurppa 28.3. 28.2.1990 11.3. Nur Luhtapelto 1 p Keijo Hannukainen
    Västäräkki 28.3. 18.3.1989 24.3. Nur Klaukkala Muurila 1 p Antti Mähönen
    Punarinta 29.3. 19.3.1990 18.3. Tu Mahlamäki 1 p Antti Nieminen
    Kulorastas 29.3. 20.3.2002 13.3. Nur Röykkä 2 kiert Keijo Hannukainen
    Sinisuohaukka 30.3. 26.3.1983 6.4. Hy Ridasjärvi 1/ N Juhani Laine ym.
    Haapana 31.3. 11.3.1978 24.3. Hy Ridasjärvi 1/1 p Ari Ahtiainen
    Kapustarinta 31.3. 17.3.1990 22.3. Tu Heikkilä 1 p Tapani Laine
    Peukaloinen 31.3. 21.3.1990 22.3. Nur Harjula 1 Ä Pekka Routasuo
    Lapinsirkku 31.3. 18.3.1993 11.4. Hy Adenkallio, Ritassaari 1 p Jari Siven
    Pikkujoutsen 1.4. 15.3.1989 16.3. Nur Savikko 1ad p Keijo Hannukainen
    Rautiainen 1.4. 28.3.1999 25.3. Nur Hongisojantie 1 p Keijo Hannukainen
    Kuovi 2.4. 28.3.1998 29.3. Nur Röykkä 1 NE Keijo Hannukainen
    Selkälokki 2.4. 27.3.1999 31.3. Hy Kapula 1 ad p Ari Väätäinen
    Tavi 3.4. 17.3.1990 24.3. Nur Järvenpohja 1/ p Timo Kärkkäinen
    Merihanhi 4.4. 28.3.2003 24.3. Nur Kk Luhtapelto 2 NE Keijo Hannukainen
    Jouhisorsa 4.4. 25.3.1991 29.3. Tu Seitteli 1/1 p Ari Ahtiainen
    Piekana 4.4. 27.3.1989 30.3. Hy Äijänsuo 1 p Eero Vilpas
    Metsäviklo 4.4. 31.3.2002 29.3. Tu Seitteli 1 p nous Ä Juhani Laine
    Laulurastas 4.4. 28.3.1999 21.3. Hy Kaukas 1 kiert ä Pekka Routasuo
    Ruskosuohaukka 5.4. 29.3.1999 13.4. Hy Ridasjärvi /1 NW Ari Väätäinen
    Sääksi 5.4. 27.3.1989 6.4. Hy Ridasjärvi 1 p Jari Siven ym.
    Punasotka 6.4. 30.3.2002 28.3. Hy Ridasjärvi 1/ p Seppo Verhiö
    Uivelo 8.4. 15.2.1996 29.3. Hy Ridasjärvi 2/1 p Seppo Verhiö, Ari Ahtiainen
    Tukkasotka 9.4. 31.3.1990 17.3. Nur Klaukkala Isoniitty 1/ p Antti Mähönen
    Muuttohaukka 11.4. 2.4.2005 12.4. Hy Ridasjärvi 1 ad p Pekka Toiminen ym.
    Tylli 12.4. 19.3.1995 25.4. Hy Latostenmaanmäen lampi 1 Tapio Kaijanen
    Kivitasku 12.4. 7.4.1984 16.4. Tu Heikkilä 1 p Ari Kuisma
    Lapasorsa 13.4. 6.4.1990 5.4. Tu Seitteli 1/1 p Tapio Kaijanen ym.
    Metsäkirvinen 13.4. 8.4.2002 24.4. Ke Keinukallio 1 Ä p Jouko Olkio
    Kaakkuri 14.4. 6.4.1991 10.4. Hy Kytäjärvi 3 p Vilho Kuntsi, Timo A. Koivisto
    Silkkiuikku 14.4. 4.4.1990 6.4. Hy Ridasjärvi 2 p Jari Siven ym.
    Tiltaltti 14.4. 8.4.2005 6.4. Hy Ridasjärvi 1 Ä Jari Siven, Vilho Kuntsi
    Heinätavi 15.4. 5.4.1996 27.4. Tu Rantamo 1/1 p Juha Honkala
    Tukkakoskelo 15.4. 12.4.1989 13.4. Hy Ridasjärvi 1/1 p Vilho Kuntsi, Seppo Verhiö
    Merimetso 15.4. 6.4.1996 24.3. Tu Rantamo 2jp NE Tapani Laine, Pekka Toiminen ym.
    Punajalkaviklo 15.4. 8.4.2001 2.5. Tu Tuusulanjärvi 1 Ä Juha Honkala
    Tundrahanhi 16.4. 22.3.1992 26.3. Nur Järvenpohja 5 kiert Jarmo Pihlainen
    Pikkutylli 16.4. 13.4.2000 19.4. Hy Ridasjärvi 2 p Vilho Kuntsi, Pertti Sten ym.
    Nokkavarpunen 16.4. 12.4.1987 26.3. Nur Kirkonkylä 1 Keijo Hannukainen
    Kuikka 17.4. 15.4.1990 13.4. Tu Rantamo 1 jp N Juhani Laine
    Valkoviklo 17.4. 14.4.1999 21.4. Mä Sulkavanjärvi 1 m/p/m Petri Sola
    Rantasipi 17.4. 11.4.1973 20.4. Hy Kytäjä 1 p Vilho Kuntsi, Timo A. Koivisto
    Jänkäkurppa 18.4. 11.4.1976 22.4. Ke Pihkaniitty 1 p Olli Kivinen
    Härkälintu 20.4. 11.4.1990 14.4. Hy Ridasjärvi 4 p Ari Väätäinen, Jari Siven, ym.
    Nuolihaukka 20.4. 12.4.1992 5.5. Hy Ridasjärvi 1 NW Jari Siven
    Mustapyrstökuiri 20.4. 14.4.2004 1.5. Nu Savikko 1 p Timo Kärkkäinen, ym.
    Liro 21.4. 17.4.1935 25.4. Hy Kytäjä 1 p Vilho Kuntsi, Timo A. Koivisto
    Haarapääsky 21.4. 15.4.1995 17.4. Hy Ridasjärvi 2 N Vilho Kuntsi, Timo A. Koivisto
    Mustakurkku-uikku 22.4. 7.4.1973 16.4. Tu Jokela 1 Tapio Kaijanen
    Luhtakana 22.4. 13.4.2005 15.4. Hyvinkää 1 Ä
    Liejukana 22.4. 8.4.1970 24.5. Tu Tuusulanjärvi 1 Ä Jouko Olkio
    Suokukko 22.4. 19.4.2004 1.5. Nu Savikko 1 p Voitto Pajulehto, Jouko Olkio
    Pikkulokki 22.4. 15.4.2000 24.4. Hy Ridasjärvi 2 ad p Jari Siven ym.
    Räyskä 22.4. 15.4.1976 24.5. Nu Valkjärvi 1 p Timo Kärkkäinen
    Kalatiira 23.4. 20.4.1995 18.4. Tu Tuusulanjärvi 1 p Tapio Hietaniemi
    Keltavästäräkki 23.4. 17.4.1982 27.4. Hy Ridasjärvi 1 p Ari Väätäinen
    Kirjosieppo 23.4. 9.4.1999 22.4. Hy Mustamännistö 1/ p Eero Vilpas
    Mustaleppälintu 23.4. 7.4.2006 6.5. Nu Klaukkala
    Harmaasorsa 24.4. 4.4.1990 17.4. Hy Ridasjärvi 1/1 p Vilho Kuntsi, Timo A. Koivisto ym.
    Meriharakka 24.4. 20.4.2004 13.4. Tu Rantamo 2 p Juhani Laine
    Pikkukuovi 24.4. 19.4.1981 22.4. Hy Ridasjärvi 1 ä N Jari Siven
    Mustaviklo 24.4. 15.4.1968 25.4. Hy RIdasjärvi 2 kiert Vilho Kuntsi, Timo A. Koivisto
    Leppälintu 24.4. 15.4.2000 28.4. Hy Mustamännistö 1/ Ä Kari Degerstedt
    Pensastasku 24.4. 21.4.1968 30.4. Hy Usmi 1/ p Ari Väätäinen
    Pajulintu 24.4. 22.4.1984 28.4. Jä Vanhankylänniemi 1 Ä Juhani Laine
    Kattohaikara 25.4. 12.4.2006 17.4. Tu Ruskela 1 p Piia ja Reino Vesterinen
    Sepelrastas 25.4. 17.4.1993 30.4. Nu Savikko 1/ p Timo Kärkkäinen, ym.
    Mustalintu 26.4. 19.4.1999 21.4. Hy Ridasjärvi 2 p Airi Leppälä ym.
    Peltosirkku 26.4. 20.4.1964 5.5. Jä Tuusulanjärvi 1 ä m Ari Ahtiainen ym.
    Kaulushaikara 27.4. 7.4.2005 25.3. Hy Ridasjärvi 1 p Timo Koivisto, Elo Anonen ym.
    Räystäspääsky 27.4. 20.4.2000 21.4. Tu Tuusulanjärvi 1 kiert Mika Ylinen
    Lyhytnokkahanhi 27.4. 10.4.2004 14.4. Hy Ridasjärvi 1 NE Ari Väätäinen, Jari Siven
    Lapasotka 28.4. 14.4.1989 15.5. Hy Ridasjärvi 1/1 p Ari Väätäinen, Vilho Kuntsi, Timo A. Koivisto
    Alli 28.4. 6.4.1994 7.5. Nu Klaukkala yöm (1a) Antti Mähönen
    Käenpiika 28.4. 21.4.2000 29.4. Nu Savikko 1 Ä Timo Kärkkäinen
    Sirittäjä 28.4. 23.4.2000 29.4. Tu Tuusulanjärvi 1 Seppo Niiranen
    Valkoposkihanhi 30.4. 15.4.1992 15.4. Tu Rantamo 1 E Juhani Laine ym.
    Luhtahuitti 30.4. 22.4.2002 4.6. Mä Hunttijärvi 1 Ä Jukka Laiho
    Käki 30.4. 16.4.1991 7.5. Mä Kotojärvi 1 Ä Petri Sola, Olli Elo, ym.
    Hernekerttu 30.4. 29.4.1983 6.5. Mä Kirkonkylä 1 p Olil Puustinen
    Törmäpääsky 1.5. 28.4.2000 30.4. Hy Ridasjärvi 1 kiert Ari Väätäinen
    Mustapääkerttu 1.5. 25.4.2000 22.4. Nu Parkkimäki 1 Ä Jarmo Pihlainen
    Ruokokerttunen 4.5. 28.4.2006 4.5. Tu Tuusulanjärvi 1 Ä Jouko Olkio
    Pensaskerttu 4.5. 3.5.1989 8.5. Jä Rautatieasema 1 Ä Olli Holma
    Satakieli 5.5. 30.4.1998 29.4. Nu Myllykoski 1 Ä Timo ja Helena Koivisto
    Mehiläishaukka 6.5. 25.4.1987 11.5. Hy Hakala 1 N Ari Väätäinen
    Lapinsirri 7.5. 1.5.2003 13.5. Hy Ridasjärvi 1 NW Ari Väätäinen, Jari Siven
    Tervapääsky 7.5. 25.4.1990 8.5. Jä Vanhankylänniemi 30 p Juhani Laine
    Harmaasieppo 7.5. 2.5.1989 8.5. Jä Hiihtomaja 1 p Juhani Laine
    Pikkulepinkäinen 7.5. 1.5.2001 12.5. Nu Metsä-Tuomela 1/ p Timo Kärkkäinen
    Lapintiira 7.5. 30.4.2003 10.5. Hy Ridasjärvi 1 p Jari Siven ym.
    Kehrääjä 10.5. 5.5.1963 12.5. Tuusula 1/ p Pekka Toiminen
    Rytikerttunen 10.5. 5.5.2002 16.5. Tu Tuusulanjärvi 1 Ä Juha Honkala
    Lehtokerttu 13.5. 8.5.2004 9.5. Jä Lemmenlaakso 1 Ä Jukka Pekkala
    Ruisrääkkä 14.5. 5.5.1988 17.5. Ke Keinukallio 1 Ä Jouko Olkio
    Punavarpunen 14.5. 10.5.1998 19.5. Jä Vanhankylänniemi 1 Ä Seppo Niiranen
    Pensassirkkalintu 15.5. 5.5.1996 19.5. Jä Vanhankylänniemi 1 Ä Seppo Niiranen
    Kultarinta 15.5. 12.5.2002 12.5. Jä Vanhankylänniemi 1 Ä Vesa Häkkinen
    Pikkusieppo 15.5. 4.5.2001 18.5. Jä Tuusulanjärvi 1 (2-kv)/ Ä Seppo Niiranen
    Idänuunilintu 17.5. 14.5.1977 27.5. Hy Sveitsi 1 Ä Veikko Salo, Jari Siven
    Merikihu 18.5. 4.5.2002 20.5. Hy Ridasjärvi 3 N Ari Väätäinen, Jari Siven
    Vesipääsky 23.5. 16.5.1987 25.5. Hy Ridasjärvi 4 kiert Jari Siven
    Viitasirkkalintu 23.5. 18.5.1984 17.5. Hy Ridasjärvi 1 Ä Ari Väätäinen ym.
    Luhtakerttunen 24.5. 17.5.1998 20.5. Tu Tuusulanjärvi 1 Ä Jouko Olkio
    Viitakerttunen 24.5. 21.5.1992 16.5. Hy Ylentola 1 Ä Ari Väätäinen
    Rastaskerttunen 28.5. 6.5.2001 25.5. Hy Kittelä 1 Ä Jari Siven
    Viiriäinen 4.6. 25.5.1993 31.5. Mä Sulkava 1 Ä Ari Ahtiainen, Juhani Laine, Mika Ylinen

    Listan ovat koonneet Ari Ahtiainen ja Mika Asikainen.


    © 2007 Apus ry - apus@birdlife.fi BirdLife Suomi ry Tringa ry - Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tiira