Retki Hankoon 6.5.2018- retkikertomus

 

Hangon retki 6.5.2018

Sunnuntai aamu valkeni aurinkoisena. Kiasman pysäkille kerääntyi hyvin retkeläisiä ja bussin suunta kääntyi Hankoa kohden. Matkan varrelta allekirjoittaneen lisäksi hyppäsi kyytiin kolme retkeläistä. Kahden oppaan, Teemu Sirkkalan ja Jouni Rytkösen, lisäksi retkelle osallistui yhteensä 39 retkeläistä.
 
Ensimmäinen pysähdys tehtiin Hangon keskustassa tarkkasilmäisen retkeläisen huomattua pikkulepinkäisen bussin ikkunasta. Opas kävi tarkistamassa asian ja pian bussilastillinen harrastajia katselikin upeaa koiras pikkulepinkäistä. Samalta paikalta kuultiin lisäksi käenpiika.
 

Pikkulepinkäinen, Kuva: Teemu Sirkkala
 
 
Keskustasta jatkoimme tutulle Neljän Tuulen Tuvalle. Paikalta näkyi mukavasti niin muuttavia, kuin paikallisia lintuja. Mustalinnut, allit sekä haahkat lentelivät merellä ja lähellämme lapintiirojen lisäksi lenteli kaksi pikkulokkia. Kivitaskuja katseltiin pitkään ja paikalla istuskelleisiin lapintiiroihin perehdyttiin myös tarkemmin tuntomerkkien kertaamisen vuoksi.
 

Neljän Tuulen Tuvalla, Kuva: Teemu Sirkkala


 
Neljän Tuulen Tuvan jälkeen bussi kääntyi Täktomin ja Täkbuktenin suuntaan. Täktomin kentältä löytyikin päivän paras laji, suopöllö. Pöllö lenteli kaukana sinitaivaalla ja useat retkeläiset kerkesivät sen näkemään suuresta etäisyydestä huolimatta. Ylitse lensi lapasorsa ja kiurut lauleskelivat kauniisti.
 

Nuori merikotka, Kuva: Teemu Sirkkala
 
Lentokentältä kävelimme Täkbuktenille. Kävellessämme ihastelimme päällämme pyörineitä merikotkia sekä metsässä kuuntelimme runsasta lajistoa. Rantaan päästyämme löysimme hyvin kahlaajia. Parhaimpina mainittakoon mustaviklot sekä punakuirit. Lennosta yhytytettiin myös hiirihaukka, tervapääsky, taivaanvuohi sekä kaksi nuolihaukkaa.
 
 

Taivaanvuohi, Kuva: Teemu Sirkkala
 
Kolmantena pysähdyspaikkana oli Högholmen. Luontopolkua kävellessämme leppälintu lauleskeli metsässä. Kallioilta näimme muutamia punakuireja, kaksi mustalintua sekä parven mustavikloja. Suurta huomiota keräsivät käärmeet, joita löysimme paikalta kahta lajia.
 

Högholmenilla käärmeitä ihmettelemässä, Kuva: Teemu Sirkkala
 
 
Högholmenin jälkeen keula kääntyi Karjaan Lepinjärveä kohti. Lepinjärvellä kuulimme muun muassa sirittäjän, ruokokerttusen sekä mustapääkertun. Järveltä tukkasotkien joukosta löysimme kolme paria härkälintuja.
 
Viimeisellä pysähdyksellä kävimme etsimässä Kirkkonummella tulipäähippiäistä. Kovan tuulen johdosta linnut olivat melko hiljaa emmekä saaneet lajista varmaa havaintoa. Kerran kuusikosta kuului tulipäähippiäiselle sopivaa laulua, mutta lyhyen säkeen johdosta laji jäi varmistamatta.
 
Retkipäivä ei ollut lajirikkain, mutta kuten sanonta kuuluu; laatu korvaa määrän! Näimme päivän aikana hienoja lajeja kuten suopöllön ja pikkulepinkäisen sekä aina yhtä komeita merikotkia yli kymmenen yksilöä. Retken lopulliseksi lajimääräksi kertyi 101 lajia.
 
Kiitokset taas mukana olleille hienosta retkestä!
 
 
 
Oppaanne,
Teemu Sirkkala

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin