|
Eurooppa-Afrikka -muuttolintuprojekti |
| Tulosta |
|
Sähköposti
|
|
Kirjoittanut Administrator
|
|
22.08.2008 |
Hangon
lintuasema osallistui vuosina 1994-95 Eurooppa-Afrikka
-muuttolintuprojektiin (European African Songbird Migration Network).
Projekti oli kansainvälinen Euroopassa pesivien ja Afrikassa
talvehtivien hyönteissyöjien muuttoa rengastuksen avulla selvittävä
hanke. Hangon lintuaseman lisäksi hankkeessa oli mukana noin 40
rengastuspaikkaa Pohjois-Ruotsin ja Norsunluurannikon välillä.
Pyydystettyjen lintujen muuttokuntia selvitettiin mittaamalla niitä
samoilla menetelmillä jokaisessa rengastupaikassa. Lintujen käyttämät
ympäristöt selviävät lintuverkkojen ympäriltä tehtyjen
habitaattikuvausten perusteella. Yhdistämällä eri rengastuspaikoilla
kerättyjä tietoja lisättiin eri lajien muuttostrategioiden
tuntemusta.Yksi projektin puitteissa tehty, Haliaksenkin aineistoa
hyödyntävä artikkeli (Schaub & Jenni 2000) on ladattavissa julkaisuluettelo -sivulta.
Hangossa tehtiin Eurooppa-Afrikka -projektiin liittyen kahta
erityistutkimusta. Solveig Roos tutki pajulintujen muutonaikaista
suunnistautumista ns. Emlen-suppiloiden avulla. Pajulinnut pyrkivät
Hangossa syysmuuton aikaan hajanaisiin suuntiin, kuitenkin pohjoisen
ollessa vallitsevana. Mahdollisesti tuleva Suomenlahden ylitys sai
heikkokuntoiset yksilöt palaamaan mantereelle. Sanna Kokkonen selvitti
Sylvia-kerttujen habitaatinvalintaa Hangon lisäksi myös muutamilla
sisämaassa olevilla rengastuspaikoilla. Hangon lintuasemalla
mustapääkerttuja saatiin eniten rengastusalueen keskellä olevasta
kallioisesta pensaikosta, pensaskertut suosivat ruoikkoa, hernekertut
ja lehtokertut kuivaa pensaikkoa.
Rengastusmäärät vuosina 1994-95
| Laji |
kevät 94 |
syksy 94 |
kevät 95 |
syksy 95 |
| LUSSVE |
- |
3 |
2 |
1 |
| PHOPHO |
8 |
54 |
14 |
54 |
| SAXRUB |
- |
13 |
- |
8 |
| LOCNAE |
- |
1 |
1 |
1 |
| ACRSCH |
- |
45 |
10 |
61 |
| ACRRIS |
- |
- |
10 |
5 |
| ACRSCI |
1 |
5 |
4 |
4 |
| HIPICT |
6 |
19 |
7 |
36 |
| SYLCUR |
25 |
143 |
52 |
129 |
| SYLCOM |
8 |
29 |
39 |
65 |
| SYLBOR |
15 |
148 |
21 |
179 |
| SYLATR |
2 |
52 |
8 |
41 |
| PHYSIB |
- |
29 |
1 |
41 |
| PHYCOL |
3 |
19 |
6 |
26 |
| PHYLUS |
111 |
1290 |
136 |
886 |
| MUSSTR |
6 |
72 |
14 |
51 |
| FICPAR |
- |
1 |
- |
1 |
| FICALB |
- |
- |
1 |
- |
| FICHYP |
8 |
81 |
6 |
71 |
| LANCOL |
5 |
15 |
2 |
5 |
| Yht. |
198 |
2019 |
334 |
1665 |
Lisätietoja:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.

© Jari Kostet
|
|
Viimeksi päivitetty ( 19.09.2008 )
|