Perinteinen, Tringan alueen odotetuin tapahtuma, Laruralli järjestettiin tänä vuonna 19.11. Totutusti ralli on järjestetty kuun viimeisenä viikonloppuna, mutta tänä vuonna siis erikoisjärjestelyin viikkoa aikaisemmin.
Jos tilanneta vertaa vaikkapa viime vuoteen jolloin vastaavaan aikaan sää oli lauhaa ja maa sula, kuten tänään rallipäivänä 19.11.2011.
Sääennuste lupaa alkavalle viikolle lumisateita, joten tulevan viikonloppun säätilanne saattaa muistuttaaa jo aikapaljon viime vuoden rallipäivää, jolloin lauha säätyyppi vaihtui rallin alla talviseksi.
Vuoden 2010 rallikuvia voi katsoa täältä:
http://www.tringa.fi/fi/foorumi/func,view/id,1858/catid,5/
Lintnut olivat tänä vuonna todella levällään. Lajeja oli pajon, mutta niiden löytyminen vaati hyvän pohjustuksen lisäksi tiukkaa havainnointia ja tietysti ripauksen onnea. Voittaja joukkueella oli näitä kaikkia — hurja voittluku 51 lajia, joka oli kaikkien aikajen ennätys. Viimeiseksi tulleella joukkueella lajeja oli 28.
Koko piävin vallitsi hyvä näkyvyys, jota kuitenkin heikensi merellä pintaväreily.
Silmiinpistävää oli
harmaahaikaroiden ja
merimetsojen runsaus. Molempia havaittiin yli 50 yksilöä.
Uusiksi rallilajeiksi saatiin
pikkulokki ja
harmaasieppo.
Välitän virallisen ralliyhteevedon tänne kun se on julkistettu.