Janne Koskinen

Reportaasit tavallisista linturetkistä jatkuvat. Tänään vuorossa kertomuksia Joensuun seudulta, hiihtoloman aikaan.

Aamulla minut raastettiin ylös jo puoli kahdeksalta kommentilla: ”Mennään etsimään lapinpöllöä!” Olin saanut paikallisilta lintuharrastajilta upeita nuotteja monensortin pohjan ihmeisiin, joten nyt oli vuorossa bongausreissu.

Keli suosi taas. Pakkasta vain viitisentoista astetta, auringonpaiste, eikä edes tuulta. Suunnitelmassa oli mennä Liperin Kaatamoon, jossa oli kuukkeleita, ja sitten Tutjunniemeen katsomaan lapinpöllöä. Ammattilaisauton miehistön muodosti perheeni. Onneksi joillain sen jäsenillä on hermoja lähteä viemään lapsikultaansa Sinne ja Takaisin. Kaatamossa ajelimme pientä tietä pitkin kilometrikaupalla. Niska kenossa tuijotin ulos – saldona vain punatulkkuja. Äkkiä tajusimme jo ajaneemme paikasta ohi, joten peruutimme ja pyäsköimme auton Kaatamontie 69:n pihatielle. Nuottien mukaan kuukkeli olisi siellä ruokinnalla, suhteellisen helposti nähtävissä.Painelin pihaan. Häkkiin teljetyt äärimmäisen vaarallisen oloiset vuffet aloittivat perkeleellisen metelin. Ruokinta oli melko karun oloinen tavallinen lintulauta, jonka ympäristöön oli ripusteltu läskiä. Ajattelin, kohteliaana ihmisenä, kysellä ruokinnan omistajalta että saisinko häiritä piharauhaa. Hakkasin ovikelloa, mutta joko omistaja oli kuollut tahi kylillä, mutta kukaan ei avannut. Ihmettelin hetkisen ja rupesin sitten tuijottelemaan ruokintaa, jonka valtalaji oli hömötiainen. Pihalla oli muutenkin elämää, tai mitä elämää nyt talvisessa metsässä on: pehmeä-ääninen tikka piti mekkalaa lepikossa mutta jäi näkemättä ja tiaiset lauloivat. Hetken ihmettelyn jälkeen kuukkelikin lehahti ruokinnalle hyvin äänetin. Ihailin lintua hetkisen vierestä, mukava otushan se on, ja yllätyin, kun metsän reunasta lennähti toinenkin lähipuihin ihmettelemään.

Sitten lähdimme Tutjunniemeen, katsomaan varmaa lapinpöllöä. Matka jatkui halki talvisten maisemien, vain muutama kesiparvi piristi muuten hiljaista matkaa. Tutjunniemessä tosin oli jotain – varpuspöllö pällisteli meitä kuusenlatvasta. Mutta kuten usein käy, niin metsänreunojen, sähkötolppien, lankojen ja kaiken mahdollisen perinpohjainen optinen haravointi tuotti tulokseksi pääasiassa tyhjää. Eli lapinpöllö jäi näkemättä, mikä sinällään kaiversi mieltä. Paluu kotiin oli kuitenkin melko letkeä, kuukkeli oli hauska havainto, eikä se varpuspöllökään ihan räkälaji ole.

Iltapäivän ohjelmassa oli vierailu Höytiäisen kanavalla, lintuaseman metsikössä. Ainoat linnut, jotka edes kannattaa mainita, olivat pyrstötiaisia. Muutaman linnun parvi hyöri lepikossa. Pohjantikkaa ei näkynyt.

Loppusanat: 24.2. Lähdimme uudelle bointsausretkelle, kolmen kilometrin päähän Joensuun Marjalaan. Pakkasta –25, joten kylmä oli! Taivaskin oli mennyt pilveen. Uusien nuottien perusteella ajoimme eräälle bussipysäkille, josta lähdin painaltamaan metsään. Aukion reunalla törmäsin paikalliseen harrastajasetään, joka osoitteli kohti metsänreunaa. Iso Harmaa Pöllö kökötti räkämännyssä ollen vielä paremman näköinen kuin kuvittelin, ehkei tosin niin iso. Elis narahti. Paluumatkalla Karvion kanavalla oli taas koskikaroja, näimme kahdeksan