Viikonloppuna muutti lähes 50 000 kurkea | Tulosta |  Sähköposti
Kirjoittanut RNe   
19.09.2011
Kurkien pääjoukot muuttivat viikonlopun aikana. Perjantain ja sunnuntain välillä lintuharrastajat havaitsivat lähes 50 000 muuttavaa kurkea matkalla etelään, tiedottaa  BirdLife Suomi.

Päämuuttoreitti kulki Pohjois-Pohjanmaalta Keski-Suomen ja Pirkanmaan poikki läntiselle Uudellemaalle. Länsirannikolla kurkia muutti erityisesti perjantaina. Perjantaina Padasjoella ja Jämsässä laskettiin yli 9 000 kurkea. Lauantaina Kirkkonummella muutti yli 9 000 kurkea ja koko läntisellä Uudellamaalla yli 20 000 kurkea. Sunnuntain suurin määrä, lähes 7 000, kirjattiin Raaseporissa.

Kurkien päämuutto ajoittuu syksyllä yleensä usealle päivälle. Kurkien syysmuutto on alkanut vähitellen jo elokuussa. Päämuutto jakautuu aina useaan huippupäivään: Syyskuussa muuttomatkalle lähtevät ensimmäisinä Pohjois-Pohjanmaan kokoontumisalueiden linnut. Viimeisenä Suomesta poistuvat Vaasan lähelle Söderfjärdenin peltoaukealle kokoontuneet linnut. Ne lähtevät liikkeelle yleensä vasta lokakuussa.

Suomalaiset kurjet talvehtivat pääosin Espanjassa ja Pohjois-Afrikassa. Muuttomatkan varrella tärkeitä levähdysalueita on muun muassa Virossa ja Unkarissa.

Kurki on Suomen suurimpia lintuja; aikuisen linnun siipiväli on jopa 220 senttimetriä. Kurkien muuttoaurat ovatkin yksi syksyn näyttävimmistä tapahtumista luonnossa.

Viimeksi päivitetty ( 19.09.2011 )
 
< Edellinen   Seuraava >