Tuomo Salmela

Huolimatta kylmästä toukokuusta, joka yltyi vielä kuun lopussa muutaman päivän kestäneeksi lumikuurosateeksi, saatiin nauttia runsaasta yölaulajakesästä. Kylmyys vain siirsi kaikkien hyönteissyöjien muuttoa noin viikolla.

Kesäkuun alku oli poikkeuksellisen lämmin. Niinpä itäisiä lajeja, viitakerttusia ja viitasirkkalintuja saapui joukoittain. Kevätmuutto päättyi vasta heinäkuun alussa, jolloin havaittiin vielä uusia laulajia.

Vuoden 1980 tulokset

Kolmas laskentakesä osoitti ne Iintumiesten suosituimmat kohteet, joilla kymmenet retkeilijät kävivät useita kertoja. Tietyt paikat tutkitaan niin usein ja tarkasti, että voidaan puhua kartoitusmenetelmästä. Niinpä taulukon 1 lukemat osoittavat lähes todellisia lintujen esiintymismääriä näillä paikoilla. Taulukon kokonaissummat runsaslukuisten lajien kohdalla kuvaavat ehkä vain ilmoitusaktiviteettia, mutta harvalukuisten kohdalla todellista runsautta. Lintumiesten into ilmoittaa rariteetti on tunnetusti suuri.

Yksittäisten retkien tulokset antavat kuvan eri lajien havaittavuudesta ja lauluaktiivisuudesta. Varsinkin sisämaan reheviltä järviltä olisi hyvä saada lisätietoja. Niiden lajirakenne tuntuu eroavan rannikkoseudusta.

Kartassa 1 ja 2 on esitetty pääkaupunkiseudun kaislikkolahtien Espoon Laajalahden ja Helsingin Vanhankaupunginlahden viime kesän yölaulajat. Näiden paikkojen merkitys on korostunut entisestään linnustonsuojelualueina lähiympäristön tuhoutuessa.

Kartta 1. Es Laajalahden yölaulajat 1980 Merkkien selitykset taulukossa 1.

Kartta 2. He Vanhankaupunginlahden yölaulajat 1980. Merkkien selitykset taulukossa 1.

Yhteenveto lajeittain

KAULUSHAIKARAN Botaurus stellaris levinneisyys keskittyy maassamme lähinnä kaakkoisosiin. Viime vuosina laji on ollut Tringan alueella vähälukuinen. Kesän 1980 havainnot osoittavat kuitenkin jonkinlaista elpymistä. Jopa Viikillä nähtiin ja kuultiin monen vuoden tauon jälkeen yksinäinen lintu, joka kuitenkin katosi kesäkuun puolivälin tienoilla. Varhainen havainto Östersundomista huhtikuun lopulta viittaa muutolla levähtäneeseen lintuun. Taulukon ulkopuolelta havainnot ovat Pohjanpitäjänlahdelta.

LUHTAKANA Rallus aquaticus Vain parhailta paikoilta saattoi kuulla viime kesänä lajin huutoa. Luhtakana on todella vähälukuinen. Sen väheneminen on nähtävissä myös muualla Suomessa. Vaikka laji pystyy talvehtimaan joinain vuosina maassamme, se ei ole kestänyt 70-luvun lopun kovia talvia normaalilla talvehtimisalueellaan. Pesintä- ja muuttoajalta on vaikea löytää syitä kannan vähentymiseen.

LUHTAHUITTI Porzana porzana Myös luhtahuitin esiintyminen on oikullista ja yksilömäärät näyttävät vähentyvän. Parhaiten laji tuntuu viihtyvän järvien saraikkoniityillä. Sen levinneisyys ulottuu eteläisestä Suomesta Kainuuseen. Laajempia esiintymisen vaihteluita ei ole tutkittu.

RUISRÄÄKÄN Crex crex vuosittaiseen esiintymiseen on kiinnitetty huomiota myös muualla Euroopassa. Tuore tieto kertoo Englannin laskennoista: kokonaissumma 750 yksilöä.

Meillä Suomessa tuntuu ruisrääkkä selvinneen koneellistuneesta maataloudesta. Apuna on ehkä ollut peltojen paketointi. Määrät ovat pysyneet suhteellisen pieninä, mutta täydellistä katoamista ei tarvinne kuitenkaan pelätä, niitä synkimmät ennusteet aiemmin enteilivät. Vertailun vuoksi Etelä-Karjalan rantakanatilanne 1978-79 (LÖFGREN 1980):

Vuosi Luhtakana Luhtahuitti Ruisrääkkä
1978 28 33 11
1979 18 76 43

LIEJUKANA Gallinula chloropus Havaintoja ilmoitettiin 11 paikasta eli enemmän kuin aiemmin. Mielenkiintoisin havainto oli Helsingistä, eräässä puistolammikossa liejukanapari sai kesän aikana kaksi poikuetta (P. Routasuo). Voitaneen ennustaa, että laji siirtyy muutamassa vuodessa puistolinnuksi sinisorsien ja haapanan joukkoon.

SATAKIELEN Luscinia luscinia runsaus taulukon 1 mukaan on näennäistä. Suuri loppusumma johtuu vain kiitettävästä aktiivisuudesta satakielihavaintojen ilmoittamisessa. Vasta kolmen vuoden jälkeen lintumiehet yleisesti ymmärsivät asian tärkeyden. Vertailukelpoiset luvut löytyvät eri paikoilla tehtyjen havaintojen summista edellisvuosiin nähden (Salmela 1978, 1979).

Satakielen vähentymiseen viime vuonna oli syynä tietenkin päämuuttokaudelle sattuneet lumisateet, jotka viivästyttivät liikaa muuttoa. Osa linnuista jäi ilmeisesti kylmän rintaman eteläpuolelle Baltiaan.

PENSASSIRKKALINTU Locustella naevia ja VIITASIRKKALINTU L. fluviatilis . Pensassirkkalinnun esiintymisen vaihteluita on hiukan vaikea tutkia. Laji ei ole lainkaan kotipaikkauskollinen. Jonakin vuonna hyvällä niityllä ollut kolonia on seuraavana vuonna poissa, vaikka vähentymistä muuten ei ole havaittavissa. Samoin innokkaasta rengastuksesta huolimatta ylivuotisia kontrolleja ei lajista ole juuri saatu. Tuloksena useimmiten on vain tutulla paikalla laulava uusi lintu.

Lajin biotoopin valinta on melko vaatimaton. Mikä tahansa alava pellonpiennar riittää laulupaikaksi. Peltojen paketointi ja pensoittuminen on vain lisännyt pesimäpaikkoja.

Pensassirkkalinnun pesiä innokkaimmatkin niittyjen koluajat löytävät harvoin. Kuitenkin viime kesänä löytyi pesiä Karkkilasta peräti kaksi kappaletta (H. Tammelin).

Viitasirkkalinnun ilahduttavan runsas esiintyminen oli seurausta alkukesän lämmöstä. Helsingin itäosassa lauloi viisi yksilöä parin kilometrin säteellä.

RASTASKERTTUNEN Acrocephalus arundinaceus Lajin havainnot keskittyvät perinteisille paikoille rannikkoseudulle. Kirkkonummella varmistettiin lajin myöhäinen pesintä elokuussa (L.J. Laine). Rönnskärin lintuasemalla laji tavattiin nyt ensimmäisen kerran ja rengastettiin. Rastaskerttusten keväinen levähtäminen ulkosaaristossa on verraten yleistä lajin runsauteen nähden.

LUHTAKERTTUNEN A. palustris ja VIITAKERTTUNEN A. dumetorum Tringan alueella viime kesänä viitakerttunen oli poikkeuksellisen runsaslukuinen. Kaakkois-Suomessa lajina ei kuitenkaan ollut mitään huippuesiintymistä. Helsingin seudulla runsaus näkyi myös elokuisessa verkkopyynnissä Laajalahdella ja Viikillä. Useita nuoria lintuja rengastettiin, vaikka Viikillä lajia ei aiemmin syksyllä ole havaittu.

Luhtakerttunen ei yltänyt aivan edellisvuoden runsauteen. Parissa paikassa rengaskontrollit osoittivat koiraiden tulleen samalle paikalle laulamaan. Laji on satakielen jälkeen runsain varsinainen yölaulaja Etelä-Suomessa. Taulukosta 1 näkyy jälleen lajien jakautumisessa selvä ero: viitakerttunen näyttää karttavan rannikkoseutua.

Muut lajit

Yölaulajaretkillä kulkija kohtaa myös muita lintuja, joita ei yleensä muuhun vuorokauden aikaan tapaa. Niinpä on hyödynnetty näitä retkiä keräämällä kaikki havainnot talteen, joista lyhyt yhteenveto seuraavassa.

Sarvipöllöjen runsas pesintä on nähtävissä taulukosta 1. Tämän perusteella saattoi ennustaa vilkasta pöllösyksyä lintuasemille, mutta näin kuitenkaan jostain syystä ei näin kuitenkaan käynyt.

Suopöllö tavattiin kahdesti Keski-Uudellamaalla. Peltopyystä saatiin vain kaksi lauluhavaintoa ja kehrääjähavaintoja ilmoitettiin noin 50 yksilöstä.

Ruokokerttusen määristä ei saatu monellakaan paikalta minkäänlaista arviota. Sensijaan ne muutamat rytikerttushavainnot sisämaasta kerrottiin kiitettävän täsmällisesti.

Taulukko 1. Kesän 1980 yölaulajat.

BS Kaulushaikara 1 - - - - - 1 1 - - 1 6 1 2
RA Luhtakana 8 - 2 - - - - 1 - 2 - 21 16 22
PZ Luhtahuitti 1 - 6 - - 1 1 2 1 4 3 41 39 20
CX Ruisrääkkä 3 - - 1 - 1 - - - 3 4 30 38 14
AO Sarvipöllö - - - - - 3 2 1 2 - - 24 8 13
LL Satakieli 10 16 30 15 8 42 21 15 44 14 59 864 284 550
LN Pensassirkkalintu 4 2 2 4 - 9 1 2 1 4 12 94 86 62
LF Viitasirkkalintu 1 1 1 - - - 1 - - 1 1 21 14 -
AA Rastaskerttunen - 1 - - - - - - - - - 7 10 8
AP Luhtakerttunen 2 4 3 3 5 9 6 5 8 2 4 104 146 50
AD Viitakerttunen 7 1 2 - 1 4 1 2 6 4 13 77 56 21

Tulevaisuus

Muutaman laskentavuoden jälkeen voidaan jo tehdä tarkempia päätelmiä eri lajien runsauden vaihtelusta. Tällöin tulevat olemaan luotettavinpana aineistolla yksittäiset vuosittain tottuneet reittilaskennat sekä parhaiten tutkitut rannikon kaislikot. Hajahavaintoja voidaan käyttää vain harvalukuisten lajien määrien vertailuun ja yleisten lajien biotoopin valinnan seuraamiseen.

Tulevilta kesiltä toivon aktiivista yölaulajaretkeilyä ja innokasta havaintojen kirjaamista. Onhan mahdollista verraten vähällä vaivalla saada ansioikkaita tuloksia, koska yölaulajat ovat "uusi" ilmiö linnustossamme.

Hyvää laskentakesää 1981.

Kiitokset

Erityisen kiitoksen havaintojen kokoamisesta ansaitsevat Kari Ahola, Kaj Degerstedt, Matti Pulkkinen ja Jan Södersved.

Heidän lisäkseen havaintojaan ilmoittivat: Esa Aaltonen, Henry Ekholm, Jari Enström, Hannu Friman, Arto Heino, Asko Heino, Jyri Heino, Osmo Heinonen, Martin Helin, Heikki Holmström, Harri Hongisto, Juha Honkala, Markku Huhta-Koivisto, Paavo Inkinen, Kari Kallela, Markku Kallela, Kaj Karlsson, Juha Karvonen, Kaj Kihl, Aura Koivisto, Pekka Komi, Reijo Korvenpää, Toni Kukkola, Ilkka Kuvaja, Jarkko Kyttänen, Lasse J. Laine, Ilkka Laitila, Jari Landen, Ari Lavinto, Petri Lehto, Jyrki Lindberg, Heikki Luoto, Pekka Luoto, Timo Luoto, Tuomas Manninen, Stig Michelsson, Antti Mikala, Karno Mikkola, Pertti Muuronen, Kim Mäkinen, Juhani Mänttäri, Seppo Niiranen, Pekka Nurminen, Markku Ojala, Timo Pakkala, Jörgen Palmgren, Pekka Puhjo, Pekka Routasuo, Jarmo Ruoho, Pekka Saari, Tuomo Salmela, Harri Sassi, Pertti Siitonen, Hannu Tammelin, Juhani Taponen, Mika Teivonen, Antero Topp, Markku 0. Tunturi, Jari Ullakko, Juha Valonen, Mika Valonen, Olli Vesikko, Jorma Vickholm, Markku Vickholm, Martti Vattulainen, Raimo Virkkala, Kalle Virta, Kari Virta, Rauno Yrjölä ja Timo Yrjölä.

Kirjallisuus

LÖFGREN, S. 1980: Rantakanat Etelä-Karjalassa 1978-1979. - Ornis Karelica l: 40-44

SALMELA, T. 1979: Yölaulajalaskenta 1978. - Tringa 2: 40-44

SALMELA, T. 1980: Yölaulajalaskenta 1979. - Tringa 2: 47-50