Tervetuloa Hangon lintuasemalle havainnoitsijaksi

Tässä muutamia käytännön ohjeita siitä miten käytännön rutiinit Haliaksella toimivat. Niihin tutustumalla selviät pitkälle, mutta älä epäiröi kysyä muulta aseman väeltä tai asemanhoitajilta jos olet epävarma jostain! Asemarutiinien vastuualueet on jaettu Halias-vastaavien kesken. Katso Halias-vastaavat täältä ja ota heihin tarvittaessa yhteyttä.

Tarkat aseman ohjeet täältä.

Havainnointi

Hangon lintuasemalle (Halias) havainnoijaksi nimetyn tulee suorittaa neljän tunnin mittainen vakiohavainnointijakso, ns. aamuvakio keskellä Uddskatania sijaitsevalta havainnointibunkkerilta käsin (kartta löytyy asemalta). Aamuvakio alkaa noin auringonnousun aikaan, tarkka kellonaika löytyy aseman sisältä havainnointiohjeet – kansioista. Aamuvakion aikana merkitään puolentunnin jaksoissa (esim. 8:00, 8:30…) kaikki muuttavat linnut. Osa muutosta on selkeää ja suoraviivaista, mutta suuri osa esimerkiksi pikkulinnuista käy vain kääntymässä niemen kärjessä ja lentää takaisin mantereen suuntaan. Hyvänä nyrkkisääntönä onkin, että linnut jotka ohittavat bunkkerin, merkitään muuttaviksi. Tervettä järkeä tulee tässäkin käyttää ja esimerkiksi selvästi samat yksilöt jätetään merkitsemättä uudelleen. Muutonhavainnointikansiot löytyvät aseman sisältä, -lomakkeet kirjahyllystä.

Muuttavien lisäksi merkitään ylös kaikki päivän aikana havaitut paikalliset linnut ja niiden määrät. Lintulajit, jotka systemaattisessa lajijärjestyksessä ovat riskilän jälkeen (kyyhkyt, tikat, kehrääjät, pöllöt, tervapääskyt ja kaikki varpuslinnut) lasketaan kuitenkin vain ns. vakioalueelta, eli Uddskatanin alueelta. Alueen rajaus ja lisätietoja löytyy havainnointiohjeet -kansiosta. Lintuaseman alueen rajat löytyvät asemalta. Autokentillä ja muualla vapaasataman alueella liikkuminen on ehdottomasti kiellettyä. Päivittäin on hyvä käydä lisäksi laskemassa linnut aseman rantaa pitkin Gåsörsuddenilla (Gåu), joka sijaitsee 1,5 km asemalta koilliseen.

Vesilintulaskenta tulee suorittaa ainakin kerran viikossa. Laskenta tulee suorittaa vain hyvällä tyynellä säällä. Lisäohjeet löytyvät havainnointiohjeista.

Päivän muutto- ja paikallishavainnot kootaan illan päätteeksi niin sanotulle asemalomakkeelle , joita löytyy kirjahyllystä. Muutto tulee laskea yhteen, aamuvakio eriteltynä. Ohjeet tähänkin löytyvät havainnointiohjeista. Muutonhavainnointilomakkeet laitetaan asemalomakkeen liitteeksi ja mapitetaan.

Kirjoita päiväkirjaan lyhyt kuvaus päivän tapahtumista.

Aseman käytännön ohjeita

Avaimen asemalle saat porttivahdilta silloin kun asemalla ei ole muita miehittäjiä. Avain tulee palauttaa portille poistuttaessa asemalta. Sähkön pääkatkaisija on tupaan sisään tultaessa vastapäisen ikkunan oikealla puolella valokatkaisimen yläpuolella. Sähköt tulee katkaista lähtiessä. Samoin nestekaasuhellan sulkijaventtiili tulee kääntää asentoon off poistuttaessa.

Kaasuhellaan tulta sytyttäessä tulee sytytyksen jälkeen pitää hetken aikaa nappulaa pohjassa, jotta tuli jäisi palamaan. Kaivo löytyy takapihalta. Vesi sopii parhaiten käytettäväksi keittämisen jälkeen, raikas juomavesi kannattaa tuoda mukana. Keittiön lavuaarin viemäri päättyy likasankoon, joka täytyy muistaa tyhjentää riittävän ajoissa ja aina lähtiessä. Samoin ylimääräinen vesi tulee kaataa pois juomavesisaavista. Kaikki jätteet pyritään lajittelemaan, biojätteille ja energiajätteille löytyvät paikat roskakärrystä, metallit ja lasit kerätään tiskipöydällä oleviin astioihi. Astioiden tyhjennysohjeet ja kompostorin käyttö-ohjeet löytyvät asemalta.  Asemalta löytyy perusruuanlaittovälineet, kattilat, paistinpannut ja ruokailuvälineet. Lähin kauppa sijaitsee Hangonkylässä, n 2 kilometrin päässä asemalta. Hangon keskustasta n. 3 kilometrin päästä löytyy useita ruokakauppoja, apteekki, Alko yms.

Asema lämpiää puilla. Lämmitä kuitenkin vain silloin, kun on ehdottoman välttämätöntä, sillä puut on aseman henkilökunnan itse hankittava. Yöpymistä varten on hyvä ottaa lakanat ja/tai makuupussi mukaan.

Saunan saa lämmittää muutaman kerran viikossa. Pääasialliset saunomispäivät ovat keskiviikko ja lauantai. Sopikaa saunomisesta miehittäjien kesken jotta sauna ei ole lämpimänä turhaan ja kuluta arvokasta puuta ja kaikki pääsevät pesulle.  Saunamaksu on 2 euroa/kerta ja se maksetaan asemalla olevaan lippaaseen. Muista laittaa nimesi saunavihkoon saunottuasi.

Poistuessasi asemalta tiskaa käyttämäsi astiat ja ota jääkaapista mukaan pilaantuvat ruokatarvikkeet ja siivoa muutenkin jälkesi. Asemalta löytyy imuri, ja kaikki tarvittavat siivousvälineet. Asemalle ei saa jättää mitään ylimääräistä ilman asemanhoitajien lupaa!

Muista myös kirjoittaa nimesi vieraskirjaan.

Lue lisäksi sopimuspaperi Vapaasataman kanssa tarkkaan ja noudata sen rajoituksia. Edustat asemalla asioidessasi Helsingin Seudun Lintutieteellistä Yhdistystä – Tringa ry:tä.

Miten Haliakselle pääsee?

Halias löytyy aivan Hankoniemen kärjestä. Kätevimmin asemalle pääsee omalla autolla, mutta Hankoon pääsee helposti myös junalla ja linja-autolla. Juna/linja-autoasemalta on muutaman kilometrin kävely/taksimatka asemalle.

Ajo-ohje

Aja kaupungin läpi Esplanadia pitkin niin kauan, kunnes tulet Vapaasatama-alueen portille. Portilla on aina porttivahti ja portilla on aina pysähdyttävä siitä kulkiessa. Sopimus vapaasatama-alueen läpikulkemisesta jätetään porttivahdille. Portilta aja noin 1,5 km, kunnes autokenttäalueen jälkeen oikealla puolella alkaa mäntymetsä, jota reunustaa verkkoaita. Vasemmalla puolella näkyy meri ja laituri-alue. Käänny aidan viertä oikealle ja aja noin 100 metriä, kunnes aidassa on portti vasemmalle metsän sisään (kyltti palotie). Portin numerolukon koodin saat ilmoittautuessasi asemalle. Numerokoodia ei saa kertoa kolmannelle osapuolelle. Kuljettuasi portista sisään sulje portti huolella. Jätä auto pian portin jälkeen palotien varteen. Oikealle haarautuva tie vie kulkee rantaan, jota etelään seuratessa päädyt lintuasemalle. Polku kulkee pienen matkan päässä rannasta ja on merkitty valkoisin topin.

Epäselvissä tilanteissa ota yhteyttä asemanhoitajiin (asemalla ei ole puhelinta):

Kari Soilevaara 040-7245697 / Aleksi Lehikoinen 045-1375732

 

 

© Jari Kostet

Jaa tämä juttu:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone