Linnunpöntöt

Monet Suomessa pesivät lintulajit hakeutuvat pesimään vanhoihin tikankoloihin tai muihin puun onkaloihin. Kolot tarjoavat suojaa sateelta ja tuulelta, lisäksi seinät ympärillä eristävät hieman lämpöä. Vanhassa luonnontilaisessa metsässä koloja ja onkaloita on tarjolla paljon ja erikokoisia, mutta nuoressa talousmetsässä hyvin vähän. Asuntopulaa voi helpottaa rakentamalla linnunpönttöjä. Pöntötys ei kuitenkaan pysty paikkaamaan lahopuun vähenemisen aiheuttamaa menetystä metsäluonnolle. Metsän ohella pönttöjä voi viedä puistoihin, vesistön rannalle, pellon laitaan ja puutarhaan. Pihapiiriinkin saa helposti lisää lintuelämää pönttöjen avulla!

 

 

Millaisen pöntön tekisin?

Asutko kerrostalossa, omakotitalossa, maaseudulla vai keskellä kaupunkia? Riippuu ympäristöstä, millainen pönttö puuhun kannattaa ripustaa. Tässä muutamia esimerkkejä:

  • Pöntöt omakotitaloalueelle: Monilla omakotitaloalueilla peruslajeja ovat ainakin tali- ja sinitiainen, pikkuvarpunen ja mahdollisesti kottarainen. Kokeile seuraavaa: 1kpl kottaraispönttö (kottarainen, käenpiika, tervapääsky), 1kpl sinitiaispönttö, 1kpl talitiais/kirjosiepon pönttö, 1kpl pikkuvarpusen pönttö. Tässä on sopiva määrä pihalle. Kannattaa suosia pönttöjä eri lajeille, jotta kilpailu ei lajien välillä tule niin voimakkaaksi.
  • Pöntöt kerrostaloalueelle: Varpunen ja kottarainen voisivat täällä olla tavoitelajeja. Myös talitiaiset löytävät asumaan kaupunkien keskustoihinkin. Kokeile seuraavaa: 2kpl kottaraispönttö (varpunen, kottarainen), 1kpl talitiais/kirjosiepon pönttö. Mikäli ripustusmaata riittää, voi pönttöjä toki olla enemmänkin.
  • Pöntöt puistoon: Puistoympäristössä kannattaa erityisesti suosia kottaraispönttöjä. Niitä voi ripustaa useita, sillä useampi kottaraispari saattaa paikalla pesiä. Myös käenpiika tai varpunen saattaa ottaa pöntöt käyttöönsä. Voit kokeilla myös eri kokoisia tiaispönttöjä.
  • Pöntöt mökille: Jos mökki on veden äärellä, kannattaa telkänpönttö laittaa pihalle. Ripusta pönttö kuitenkin hieman etäälle rantaviivasta, jottei rantaa kiertelevä minkki tuhoa pesintää. Pihalle kannattaa laittaa pönttöjä myös talitiaiselle/kirjosiepolle sekä pienemmille tiaisille. Kuusitiainen saattaa asuttaa pikkupöntön. Kottaraispönttö kannattaa aina laittaa, sen voi kelpuuttaa myös liito-orava. kokeile myös pönttöä leppälinnulle. Harmaasiepon tai kirjosiepon pönttöä kannattaa kokeilla ratkaisuksi hyttysongelmaan!
  • Pöntöt metsään: Metsälajistosta pesäpaikkojen tarpeessa ovat etenkin helmipöllö, leppälintu ja avoimemmilla paikoilla käenpiika. Nämä lajit ovat vähentyneet viime aikoina, joten ne kaipaavat pöntöttäjän apua. Toki metsissä pesivät myös tali- ja sinitiaiset sekä kirjosieppo. Kannattaa myös laittaa muutama varpuspöllön pönttö: näihin saattaa asettua myös liito-orava.

Linnunpöntön rakennusohjeet

Materiaaliksi on hyvä ja edullinen vaihtoehto raakalauta. Yleisimmin saatavilla on 22mm paksua lautaa, mikä kestää maastossa pitkään. Leveydeltään lautaa on yleisesti tarjolla ainakin 100mm, 125mm, 150mm ja 200mm. Riippuu pöntön koosta, mitä kannattaa valita ja isompiin pönttöihin joutuu yhdistelemään eri kokoja. Esimerkiksi 125mm laudasta saa sopivia tiais/kirjosiepon pönttöjä pihalle, jolloin sisäsivun mitaksi tulee suositeltu 10cm. Jos kottaraispöntön sisäsivun pituudeksi halutaan 15cm, tulee käyttää kahta vierekkäistä 100mm lautaa, jotka yhdistetään toisiinsa kiinni (ks kuva). Mikäli tekee suurempia pönttöjä, voi ainakin sivuseinät tehdä vanerista, mikä keventää pönttöä ja helpottaa ripustusta. Havu-, koivu- tai vesivaneri 12-15mm paksuudessa on riittävää. Etuseinässä vaneria ei kannata käyttää, ellei sisäpintaan tee selvää karhennusta poikasten kiipeämistä helpottamaan. Pöntön pohjan voi tehdä samasta materiaalista eli laudasta tai vanerista. Puu turpoaa jonkin verran kastuessaan, joten pohjan ei pidä olla liian tiivis. Noin 0,5-1cm rako on hyvä jäädä. Tällöin myös vesi valuu pois pöntön sisältä. Kattomateriaaliksi paras on kuitenkin vesivaneri eli filmivaneri, joka käy hyvin myös pohjiin. Jätä kattoon räystäiksi 2-5cm joka puolelle, eli katon on yletyttävä ulkoseinien ulkopuolelle. Pönttö kannattaa kasata ruuveilla. Ruuvien kohdille on hyvä porata kapealla terällä ensin reiät, jotta puu ei halkea ruuvia ruuvatessa. Mikäli akkuporakonetta ei ole käytössä, on ruuvien vääntäminen käsin työlästä. Tällöin etenkin pienemmät pöntöt voi kasata naulaamalla sivulaudat toisiinsa kiinni. Hakkaa naulat hieman vinoon, jotta rakenne on kestävämpi.

Pohja on syytä upottaa pöntön sisään. Tämä estää veden pääsyä pöntön sisälle ja pohja myös kestää pidempään. Pohjan pitkäikäisyyteen on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Pönttö on käyttökelvoton ja pesintä epäonnistuu, mikäli pohja putoaa kesken kaiken. Pohjan voi tehdä myös hieman paksummasta materiaalista kuin seinät.

Lentoaukon saa helpoiten sahattua reikäsahalla. Näihin löytyy teriä sopivasti eri halkaisijoilla. Pienimpiin tiaispönttöihin reiän saa kairattua tavallisella puulle tarkoitetulla poranterälläkin, mikäli sopivan leveän omistaa (ks. mitat alla). Toisaalta pöllöjen tai telkän pönttöön voi aukon sahata, eikä se tarvitse välttämättä olla edes pyöreä eikä myöskään vaakasuunnassa keskellä pöntön etuseinää. Tämä pätee myös pienempiin pönttöihin: lentoaukko voi hyvin olla suorakaiteen muotoinen ja tehty sahalla seinän sivuun tai yläkulmaan. Näin nikkaroit helposti mökillä pönttöjä ilman poraa. Käytännössä tarvitset vain sahan ja vasaran! Lentoaukon reunat on lopuksi hyvä tasoittaa esimerkiksi puukolla.

Kiinnityksen on syytä olla tukeva. Yleispätevä tapa on porata pöntön takaseinään hieman yläviistoon kaksi reikää, joiden läpi kiinnitykseen käytettävä naru pujotetaan. Tässä voi käyttää vielä laudan palaa vahvikkeena. Mitä tahansa narua ei kuitenkaan kannata käyttää, vaan sähköjohtoa, esimerkiksi kalastukseen tarkoitettua (muovi)narua tai paksua rautalankaa. Raskaammat pöntöt tarvitsevat lisätukea sivuilta ja etuseinästä ruuvien avulla. Myös kiinnitykseen käytettävän köyden tulee olla raskaampaa tekoa. Lippunaru käy hyvin tähän tarkoitukseen.

Minkäänlaista istumaortta ei pönttöön pidä tehdä. Pönttöjä ei ole tarpeen maalata tai muulla tavoin pintakäsitellä. Tosin kaupunkiympäristössä pöntön naamiointi maalaamalla ulkoseinät paremmin ympäristöön sulautuviksi voi vähentää pönttöön kohdistuvaa ilkivaltaa.

Tarvikkeet: lautaa, vesivaneria, ruuveja ja ruuvinväännin tai vasara ja nauloja, saha, sähköjohtoa, reikäsaha tai suuria poranteriä.

_DSC1427 _DSC1430

Pöntön perusmalli. Seinät raakalautaa, katto vesivaneria ja pohja raakalautaa, pohja on upotettu pöntön sisään. Pönttö on kasattu ruuveilla. Tässä tapauksessa kyseessä on kottaraispönttö. Sivut on koottu useammasta laudasta, jotka on yhdistetty toisiinsa reikänauhalla ja ruuveilla. Myös lautaa voi käyttää yhdistämiseen. Seinien raot voi tiivistää silikonilla.

 

Avattava kansi vai pohja?

Useimmat pöntöt on syytä puhdistaa vuosittain. Tiaispari tekee joka vuosi uuden pesämaljan pönttöön, joten pönttö täyttyy pesämateriaalilla parissa vuodessa ilman tyhjennystä. Vanhasta pesässä loiset pääsevät myös siirtymään uuteen, mikä lisää riskiä poikasten kuolleisuuteen. Toisaalta kottarainen ja käenpiika siivoavat itse pöntöstä pesämateriaalit pois. Pöllönpönttöjä harvoin puhdistetaan vuosittain, mutta sitäkin tärkeämpää on oikea pehmuste pöntön pohjalla.

Pöntön tyhjentämistä ja puhdistamista helpottaa avattava pohja. Tällöin on kuitenkin kiinnitettävä erityistä huomiota pohjan kestävyyteen, ettei pohja rämähdä auki kesken pesinnän. Pohja onkin hyvä varmistaa vielä erillisellä kiinnitysmekanismilla. Tällaiseksi käy useita kertoja pohjan alta kulkeva rautalanka tai sähköjohto, joka on kiinnitetty sivuilta ruuvilla. Lisäksi tarvitaan vielä varmistava sulkumekanismi, esimerkiksi reikä johon työnnetään paksu naula haaksi. Avattavan pohjan kiinnitykset on tarkastettava vuosittain ja tarvittaessa uusittava. Avattava pohja sopii vain pienimpiin (tiais/kirjosieppo) pönttöihin. Sitä suuremmissa pohjan on syytä olla tiukasti kiinni ruuvattu.

Toinen vaihtoehto, ja monesti suositeltavampi, on tehdä katto avattavaksi ja puhdistaa pöntöt sitä kautta. Tämä toimii etenkin metsään viedyissä tiaispöntöissä, jotka voivat olla vain 1m korkeudella. Vähääkään isommissa pöntöissä tämä on toimivin ja ennen kaikkea kestävin retkaisu. Etenkin rengastajat suosivat tätä ratkaisua, koska poikaset on helpompi rengastaa tällä tavoin. Katto kiinnitetään tällöin rautalangalla tai sähköjohdolla kuten pohjakin. Kattoon voi lisäksi tehdä erillisen ”sisäkaton” laudan pätkästä, joka on mitoitettu uppoamaan pöntön sisään. Se lisää katon istuvuutta.

Kottaraiselle, pikkuvarpuselle tai käenpiialle voi viedä pönttöjä puistoon, joita ei ole aikomuskaan puhdistella vuosittain. Nämä lajit siivoavat pöntöt itse. Saattavatpa ottaa jopa nokkiinsa pöntön puhdistuksesta ja jättää pesimättä! Ei luonnonkolojakaan kukaan käy puhdistelemassa, joten laiskan pöntöttäjän ratkaisu näille lajeille on tehdä sekä pohja että katto umpinaisiksi. Molemmat siis ruuvataan kiinni. Tämä lisää niiden kestävyyttä ja sama kottaraispönttö voi olla käytössä toista kymmentä vuotta ilman, että pönttöä kukaan käy puhdistelemassa. Telkälle ja pöllöille tämä toimii myös. Tosin on huomattava, että puhdistaminen vähentää pöntöstä loisten määrää ja parantaa siten pesimämenestystä. Siksi puhdistusta yleisesti ottaen voi suositella, sillä se lisää lajien pesimämenestystä. Kuitenkin puhdistamaton pönttö on aina parempi kuin ei pönttöä laisinkaan! Siksi pöntötystä ei pidä välttää ajattelemalla, ettei niitä jaksaisi kuitenkaan puhdistaa.

 

Pönttöjen mitat

Eri lajit käyttävät luonnossa erikokoisia koloja. Tärkeää on paitsi kolojen sisämitta, mikä isommilla lajeilla on luonnollisesti isompi, myös lentoaukon halkaisija. Oikea aukko estää pesärosvojen pääsyn pesään mutta mahdollistaa pesijän mutkattoman liikkumisen pesästä pois ja takaisin, sekä myöhemmin poikasten pääsyn ulos pöntöstä. Yleisin kolojen tekijä luonnossa on käpytikka, joka hakkaa noin 5cm halkaisijaltaan olevan lentoaukon. Hieman suurempi, noin 5-6cm on harmaapäätikan ja valkoselkätikan kolo. Tällaisen kolon saattaa kelpuuttaa monet pienemmätkin lajit kuten tiaiset tai kirjosieppo, mutta myös kottarainen, varpuspöllö tai käenpiika. Pohjantikka jättää lentoaukon hieman pienemmäksi, halkaisijaltaan noin 4,6cm:ksi. Tämä miellyttää etenkin varpuspöllöä ja nisäkkäistä liito-oravaa, joten näiden pönttöön kannattaa käyttää tätä mittaa. Pikkutikan kolon suuaukko on noin 3,5 cm mihin tykästyvät etenkin tiaiset ja kirjosieppo. Palokärjen kolon suuaukko on puolestaan noin 10x12cm, jossa kolo on korkeampi kuin mitä se on leveä. Palokärjen koloissa pesivät etenkin telkkä, helmipöllö ja uuttukyyhky. Lisäksi hömö- ja töyhtötiainen kovertavat pienempiä asumuksia lahopökkelöihin. Mikäli haluaa tehdä luonnonmukaisia asumuksia, voi edellä mainittuja mittoja noudattaa. Lisäksi lehtopöllöt pesivät suuremmissa puiden onkaloissa ja viirupöllöt katkenneen puupökkelön muodostamassa avoimessa pesämaljassa. Näitä lajeja varten pitää pöntöt tehdä suurempina kuin edellä mainitut tikkojen asumukset.

Monille pöntöissä pesiville lajeille on kuitenkin räätälöity lajikohtaisia pönttöjä, ja monet lajit kelpuuttavatkin tällaiset luonnonkolojen mittojen mukaan tehtyjä pönttöjä mieluummin. Sini- ja kuusitiainen asettuvat mieluummin alle 3cm lentoaukon halkaisijaltaan olevaan pönttöön (useimmiten 28mm, kuusitiaiselle jopa 26mm), leppälinnulle toisaalta tehdään usein matalia ja suurella lentoaukolla varustettuja pönttöjä. Lisäksi on erilaisia avopönttöjä mm. tuulihaukalle, koskikaralle ja harmaasiepolle. Alla on taulukoitu eri lajeille räätälöityjä pönttöjä ja niiden mittoja (Lähde: BirdLife Suomi/Pertti Koskimies: Lintuharrastajan opas, WSOY 1993; muokattu). Mitat vaihtelevat jonkin verran riippuen lähteestä.

pönttöjen mitat_5

Pehmikkeita pönttöön?

Tietyt lajit eivät kanna pönttöön minkäänlaista pesämateriaalia. Näin on etenkin pöllöjen laita, joista yksikään laji ei tee varsinaista pesää pönttöön. Luonnonkoloissa naaras kaapii jaloillaan jonkinlaisen syvennyksen mihin munia. Pöllönpönttöihin, mutta myös vesilintujen pönttöihin, on ehdottoman tärkeää laittaa pohjalle ainakin 10cm kerros lastuja, karkeaa purua tai vaikkapa kuivattua kariketta. Tämä myös eristää pohjaa kylmältä ulkoilmalta. Myös käenpiian pönttöön suositellaan purua tai lastuja pohjalle.

 

Sopiva paikka ja ripustuskorkeus

Omalle pihalleen voi huoletta ripustaa pönttöjä vaikkapa kottaraiselle, tiaisille, pikkuvarpuselle ja kirjosiepolle. Hyvin todennäköisesti näistä ainakin tiaispönttöön saa asukkaan. Eri lajeilla on kuitenkin mieltymys erilaisiin ympäristöihin, joten asuttamisen todennäköisyyttä parantaa, mikäli pönttö on sellaisessa ympäristössä jossa laji normaalistikin pesii. Pönttöjä ei kuitenkaan ole syytä lähteä kärräämään metsiin ilman maanomistajan lupaa. Lisäksi pöllönpönttöihin on syytä kysellä tietoa paikallisilta rengastajilta ja miettiä paikkaa näiden kanssa. Eri lajien suosimista ympäristöistä on tietoa alla lajien kohdalla.

Ripustuskorkeus vaihtelee lajin ja ympäristön mukaan. Pihassa pönttö on hyvä olla hieman korkeammalla, jotteivät linnut häiriinny ihmistoiminnasta niin helposti. Metsässä tiaispönttö voi olla vaikka vain 1m korkeudella. Nyrkkisääntönä voi pitää, että mitä isompi pönttö, sen korkeammalle se kannattaa ripustaa. Tiaispöntöt metsässä 1,5m, pihassa ehkä 2m korkeudelle, kottaraispönttö 3-4m ja pöllöjen pöntöt 3-6m. Mikään ei estä laittamasta tiaispönttöäkin 6m korkeudelle, mutta kiipeämisessä ja etenkin pöntön huoltamisessa on vain enemmän vaivaa.

Huom! Älä koskaan laita isoa pöllön pönttöä asutuksen lähelle tai paikkaan, jossa ihmisiä liikkuu pesinnän aikaan (esim. ulkoilutien varteen). Viirupöllö, mutta toisinaan myös lehtopöllö, voivat olla aggressiivisia pesällä ja käydä pesää lähelle uskaltautuneen ihmisen kimppuun. Älä lähesty näiden lajien pönttöjä pesimisaikaan.

Pönttö kannattaa ripustaa hieman etuviistoon kallelleen. Tällä varmistetaan kaksi asiaa: lentoaukosta ei sadevesi pääse helposti sisälle ja poikaset pääsevät helpommin pesästä ulos. Jälkimmäistä helpottaakseen voi pöntön sisäpuolelle lentoaukon alle porata tai hakata epätasaisuutta kiipeämistä helpottamaan. Mikäli pöntön etuseinä on tehty liukkaasta materiaalista (kuten vesivanerista), on siihen ehdottomasti tehtävä epätasaisuutta tai lisättävä erillinen raakalaudan pätkä sisäpuolelle kiipeämistä helpottamaan.

 

Yleisimpiä pöntöissä pesiviä lintulajeja

Talitiainen

Yleisin pönttöön hakeutuva laji on talitiainen. Se pesii käytännössä koko Suomessa ja kelpuuttaa pienen pöntön mieluusti. 32-35mm lentoaukko on sopivin. Talitiaisen saa pönttöön lähes kaikissa elinympäristöissä. Talitiainen valtaa reviirin jo alkukeväästä, joten pöntön asettamista ei kannata odotella liian pitkälle.

Sinitiainen

Talitiaista pienempi sinitiainen on Etelä-Suomessa hyvin yleinen pöntön asukki. Se suosii hieman pienemmällä (28mm) lentoaukolla varustettua pönttöä. Pihat, rannat ja lehtomaiset metsät ovat varmimpia sinitiaisen ympäristöjä, mutta monenlainen metsä kelpaa.

Kuusitiainen

Piskuisin tiainen, kuusitiainen, kelpuuttaa sinitiaistakin pienemmän pöntön eikä lentoaukon halkaisijan tarvitse olla kuin 26mm, jotta kuusitiainen siihen änkeää. Yhtä hyvin voi kuitenkin viedä sinitiaisen kokoluokan pönttöjä kuusivaltaisiin metsiin ja toivoa kuusitiaisen asettuvan siihen. Kaikki tiaiset tekevät pesän etenkin sammaleesta, mutta lisäeristeeksi kelpaavat hyvin nisäkkäiden karvat. Kuten muillakin tiaisilla, pesintä voi alkaa jo varhain, joten pöntöt kannattaa viedä viimeistään helmi-maaliskuussa maastoon.

Hömö- ja töyhtötiainen

Nämä metsätiaiset kovertavat mieluummin itse kolon lahopökkelöön kuin asettuvat valmiiseen pönttöön. Lajeja on yritetty saada pönttöön täyttämällä noin 30mm lentoaukolla vartustettu pönttö sahanpurulla ja lastuilla lentoaukkoon asti. Toisinaan hömö- tai töyhtötiainen saattaa tällaisen hyväksyä. Kunnon lahopökkelö kelpaa kuitenkin selvästi paremmin.

Puukiipijä

Puukiipijä pesii luonnossa suurten puiden repsottavan kaarnan ja rungon välissä. Siksi rungoilla kiipeilevälle puukiipijälle tehdään erikoispönttöjä. Näissä takalautaa ei ole lainkaan vaan pönttö on avoin rungon puolelta. Runkoa vasten pöntön sivuille tehdään aukot josta puukiipijä pääsee sujahtamaan sisälle, varsinaista lentoaukkoa ei ole. Pöntön on syytä olla hieman tiaispönttöjä korkeampi. Puukiipijä viihtyy metsissä, jossa puusto on riittävän järeää. Monenlaiset puulajit kelpaavat, mutta etenkin jykevät kuusikot ovat suosiossa. Pönttöjä kannattaa kuitenkin viedä myös muunlaisiin ympäristöihin, joissa luonnonkoloja ei ole tarjolla.

Kirjosieppo

Viime aikoina taantunut kirjosieppo kelpuuttaa mielellään pihan pöntön. Parhaiten kirjosiepon saa pönttöön jättämällä lentoaukon halkaisijan 30mm:ksi. Tämä on talitiaiselle hieman ahdas ja sinitiainen viihtyy hieman pienemmässä paremmin. Myöhäisempänä saapujana voi kuitenkin käydä niin, että talitiainen on jo asuttanut pöntön keväällä. Tällöin saatetaan käydä kovaakin kamppailua pöntön hallinnasta. Pihalle on siten hyvä laittaa useita pönttöjä, tai vaikka viedä yksi kirjosiepolle sopiva pönttö vasta huhtikuussa puuhun. Tällöin talitiaisilla pesintä on jo käynnissä. Kirjosieppo napsii pihasta hyönteisiä, kuten hyttysiä, joten se tarjoaa luonnollisen palveluksen myös pihan omistajalle. Parhaiten kirjosiepon saa pönttöön paahteisella avoimella paikalla, jossa hyönteisravintoa on runsaasti tarjolla. Monenlaiset ympäristöt kuitenkin käyvät.

Pikkuvarpunen

Voimakkaasti yleistynyt pikkuvarpunen kelpuuttaa pesäpaikakseen monenlaisen onkalon. Jos pihalle haluaa saada pikkuvarpusen pesimään, voi yhden tiais/kirjosiepon pöntön kääntää kyljelleen. Lentoaukon on syytä olla ainakin 32mm, kuitenkin alle 45mm. Pikkuvarpunen pesii mieluummin tällaiseen pönttöön.

Kottarainen

Ennen yleinen kottarainen on enää harvan pihan lintu. Kottaraiselle kannattaa kuitenkin ripustaa pönttöjä paitsi pihoille, etenkin merenrantaniityille, puistoihin, pellon laitaan ja missä sellaisia vain on tarjolla, laitumien äärelle. Jos pönttö asutetaan, voi viereiseen puuhun viedä hyvinkin toisen pöntön, sillä kottarainen saattaa pesiä pienissä ryhmissä. Kottaraisen kokoluokan pöntön voi asuttaa myös käenpiika. Kottarainen siivoaa itse pönttönsä, joten kottaraispönttö on laiskan pöntön ripustajan valinta. Sitä ei tarvitse puhdistaa vuosittain. Jos oravat ovat uhkana, kannattaa lentoaukko jättää alle 50mm suuruiseksi – toiset suosivat 45mm halkaisijaa. Tähän orava ei änge sisälle, joskin se saattaa hyvin suurentaa tällaisenkin itselleen sopivaksi. Tällöin etuseinää kannattaa paksuntaa toisella laudalla tai lisätä pelti lentoaukon reunoille. Pellin on syytä olla hieman aukkoa isompi, noin 50mm tai alle, jottei orava mahdu sisälle.

Leppälintu

Mäntykankailla, mutta myös toisinaan kaupunkien puistoissa pesivä leppälintu kelpuuttaa suuren lentoaukon omaavan pöntön. Usein pöntöstä tehdään myös matala. Tällaisilla pöntöillä leppälinnut on saatu pesimään jopa tunturikoivikossa Kilpisjärvellä, kaukana luontaisesta pesimäpaikasta. Leppälintu on käen suosituin isäntälaji, joten mikäli käen haluaa leppälinnun vieraaksi, on lentoaukon halkaisijan hyvä olla yli 7cm. Tätä pienempään käki ei yleensä muni. Leppälinnun pönttöjä kannattaa kiikuttaa mäntyvaltaisiin metsiin.

Käenpiika

Viime aikoina taantuneelle käenpiialle on hyvä tehdä pönttöjä. Laji on kottaraisen tavoin laiskan pöntöttäjän valinta, sillä käenpiika siivoaa itse pöntön ennen pesintää. Ainoana suomalaisena tikkalajina käenpiika ei itse tee koskaan koloa. Käenpiika asettuu mielellään pikkulepinkäisen naapurustoon, joten jos tiedät pikkulepinkäisen viihtyvän paikalla, saattaa käenpiika hyvinkin kelpuuttaa lähipöntön. Metsäsaarekkeet niityn tai pellon keskellä ja aukeat paahteiset niityt ovat hyviä paikkoja. Pesimäaikaan pönttöä uhatessa käenpiika sähisee ja kiemurtelee käärmemäisesti, mikä saattaa karkottaa pesään uhkaavan oravan tai muun pesärosvon. Käenpiika saapuu varsin myöhään, joten sen pikkutikkamaista kiikitystä kuulee vasta touko-kesäkuussa. Tässä vaiheessa talitiaisella saattaa olla jo poikaset pöntössä, mutta käenpiika armotta tyhjentää tällaisenkin pöntön. Käenpiialle kannattaa viedä ennemmin kottaraispöntön kokoluokkaa oleva pönttö, mutta lentoaukkona toimii paremmin kottaraista ahtaampi kolo: 40mm lienee sopivin. Ruotsissa on käenpiialle tehty menestyksellä pönttöjä, jonka lentoaukko on 35x45mm (leveys x korkeus). Sikäläiset pönttönikkarit korostavat myös, että pöntön pitää käenpiialle olla korkea (40cm). Ruotsissa selvästi Suomea yleisempi pähkinänakkeli kelpuuttaa myös hyvin tämän pönttömallin! Pöntön pohja kannattaa täyttää ohuella kerroksella sahanpurua tai sammalta. Ahkerampi nikkari muotoilee pohjan vielä maljamaiseksi.

Telkkä

Vesistön lähelle asetettu suuri pönttö, jonka lentoaukon halkaisija on yli 10cm, saa helposti telkän asukikseen. Telkän pönttöjä voi viedä yhtä lailla järven, joen, meren kuin suolammenkin rantaan. Aivan rantaviivaan ei pönttöä kannata kuitenkaan viedä, sillä minkki tuhoaa helposti pesinnän. Jätä mieluummin ainakin 50m matkaa vesistöön. Euroopan telkistä suuri osa pesii Suomessa, joten meillä on erityisvastuu telkän pesintöjen onnistumisesta. Muista siis viedä telkänpönttöjä puihin! Pöntön saattaa ottaa käyttöönsä myös helmi-, lehto- tai jopa viirupöllö, riippuen pöntön koosta ja ympäristöstä. Myös uuttukyyhky ja naakka käyttävät samankokoisia pönttöjä asumuksenaan. Telkänpönttöön on hyvä laittaa noin 10cm pehmikettä pohjalle. Tämän päälle telkkänaaras vuoraa untuvistaan eristävän kerroksen. Telkän poikaset lähtevät pesästä heti kuoriuduttuaan, emonsa johdattelemina. Pöntön alusta on hyvä pitää pehmeänä jotta hyppäävät poikaset eivät loukkaannu pudotessaan maahan. Lentoreitti vesistöstä pöntölle on oltava esteetön.

Lehtopöllö

Suomessa lehtopöllön luontaiset pesäpaikat, suurten lehtipuiden onkalot, ovat erittäin vähissä. Siksi lehtopöllöistä ylivoimaisesti suurin osa pesii pöntöissä. Elinympäristönä toimii peltojen tai niittyjen halkoma metsä, eikä metsän laadulla ole niin suurta merkitystä. Lehtopöllö pesii mielellään myös kaupunkien puistoissa, joissa luontaisia pesäpaikkoja saattaa löytyä. Lehtopöllö käyttää ravinnokseen paitsi myyriä, myös muita pöllölajeja enemmän lintuja. Etenkin kaupungeissa ravinto voi olla varsin monipuolista. Aikaisimmat lehtopöllöt aloittavat pesinnät hyvin aikaisin, jopa helmikuussa. Lehtopöllö voi olla pesän lähellä aggressiivinen, joten pesää ei pidä turhaan lähestyä. Pönttöön pitää laittaa noin 10cm pehmikettä pohjalle.

Viirupöllö

Lehtopöllön isoveli viirupöllö pesii Suomessa luontaisesti suurten lahopökkelöiden nokassa. Tällaisia syntyy, kun palokärki tekee pesänsä suureen haapaan tai mäntyyn, joka myöhemmin katkeaa pesäonkalon kohdalta. Jäljelle jää avonainen malja pökkelön päähän, jonka viirupöllö kelpuuttaa. Tällainen pesä ei kuitenkaan tarjoa kummoista suojaa sateelta, joten viirupöllöjen pesintämenestys on parempi pöntöissä. Viirupöllöä varten tehdäänkin jättimäisiä pönttöjä, jotka ovat malliltaan telkän- tai lehtopöllön pöntön kaltaisia. Toinen vaihtoehto on tehdä päältä avoin pönttö muistuttamaan luontaista pesäpaikkaa. Viirupöllö häätää muut pöllöt, huuhkajaa lukuun ottamatta, ja pikkupedot reviiriltään, joten pöntön paikkaa on syytä harkita tarkkaan. Elinympäristönä vanhahko metsä, jossa on peltoja ja muita avoimia pienialaisia alueita pirstaleina, on sopivin. Pönttöön pitää laittaa noin 10cm pehmikettä pohjalle. Huom! Viirupöllö on usein aggressiivinen pesän lähellä. Älä koskaan lähesty pönttöä pesimäaikaan, älä myöskään sijoita pönttöä paikkaan jonka läheltä kulkee ihmisiä.

Helmipöllö

Etenkin Etelä-Suomessa kovaa vauhtia vähentynyt helmipöllö kaipaa pöntöttäjän apua. Vanhat ja luonnontilaiset kuusivaltaiset metsät ovat helmipöllön parasta elinympäristöä, ja näihin pönttöjä kannattaakin viedä. Vaikkei tällaisia ympäristöjä löytyisi, kannattaa pönttö silti laittaa metsään kuin metsään, sillä etenkin hyvänä myyrävuotena voi heikompikin ympäristö kelvata. Mökin pihallekin voi pöntön laittaa, sillä helmipöllö harvemmin käyttäytyy agressiivisesti ihmistä kohtaan. Luontainen pesäpaikka on palokärjen kolo. Helmipöllö tulee pesän suulle kurkkaamaan häiritsijää. Kuvia näistä tilanteista näkee usein, mutta on hyvä muistaa, ettei pesintää ole turhaan tarpeen häiritä. Näätä on helmipöllön pahin vihollinen ja voi tappaa niin emon kuin poikasetkin. Pönttöön pitää laittaa noin 10cm pehmikettä pohjalle.

Varpuspöllö

Pöntötyksen avulla todettiin varpuspöllön olevan luultua yleisempi laji. Pöntön onkin oltava hieman normaalista poikkeava jotta varpuspöllö siihen asettuu: etuseinän paksuuden on hyvä olla noin 7cm, pöntön varsin korkea (50-60cm) ja lentoaukon halkaisijan sopivin koko on 46mm. Tämä vastaa pohjantikan koloa, eikä näätä pääse näin pienestä kolosta yleensä sisään. Varpuspöllön pönttöön asettuu mielellään myös liito-orava. Varpuspöllöä on pidetty vanhojen kuusivaltaisten metsien lajina, mutta myöhemmin on havaittu sen kelpuuttavan monenlaisia metsiä. Varpuspöllön pöntön voi laittaa vaikka mökin pihalle, vaikkakin sitä pidetään pesimäaikana syrjäisten seutujen lajina. Pönttöön pitää laittaa noin 10cm pehmikettä pohjalle.

Muut lajit

Lähes mitä hyvänsä lajeja, kenties joitain maapesijöitä lukuunottamatta, voi saada asumaan ihmisen tekemässä keinopesässä. Kutsutaanko näistä pöntöiksi, on sitten toinen asia. Siksi tässä ei käsitellä vaikkapa harmaasiepon, koskikaran, tuulihaukan tai isokoskelon pönttöä sen tarkemmin. Näidenkin nikkarointiin on tietoa tarjolla, joten kannattaa ennakkoluulottomasti vain kokeilla!

Pönttöjen nisäkäsvieraita

Liito-orava

Mikäli erityisesti liito-oravan haluaa asukkaaksi, on varpuspöllön pönttö (ks. mitat yllä) syytä ripustaa suhteellisen korkealle (3-6m) ja puulajeista parhaiten sopii kuusi. Liito-orava suosii kuusten oksien tuomaa suojaa avointa puunrunkoa mieluummin. Lentoaukko on hyvä jäädä 44-46mm halkaisijaan, jotta pahin vihollinen, näätä ei mahdu sisälle. Pönttöön kannattaa laittaa reilu kerros (15-20cm) pehmikettä, kuivaa sammalta, lastua tai purua. Pönttöjä voi olla useita lähekkäin. Elinympäristöksi ideaalinen on vanha sekametsä, mutta pönttöjä kannattaa ripustaa erilaisiin ympäristöihin. Mökin piha saattaakin yllättäen osoittautua liito-oravan reviiriksi! Etenkin rannat hyviä paikkoja, kunhan vain jokseenkin yhtenäinen puusto jatkuu suurempaan metsään. Syksyllä ja talvella rannan tervalepikko tarjoaa tärkeää ravintoa liito-oravalle. Etenkin lepopaikaksi tai ruokavarastoksi kelpaa myös tavallinen kottaraispönttö.

Orava

Pönttönikkarin silmissä orava ei usein kuulu toivotuimpiin vieraisiin. Se suurentaa tiais- tai kottaraispöntön lentoaukon itselleen sopivaksi (ja samalla tiaiselle epäsopivaksi!), syö vieläpä munat tai poikasetkin. Lisäksi helmipöllön tai telkän pönttöä keväällä tarkastava pöntöttäjä manailee lentoaukosta ulos törröttäviä risuja: orava on tehnyt pallopesänsä pönttöön täyttäen koko sisätilan korsillaan! Harva tekee pönttöjä tarkoituksella oravalle, mutta orava saattaa mielellään ottaa etenkin suuremmat pöntöt käyttöönsä. Mikäpä siinä. Risut tosin on siivottava syksyllä pois, mikäli pönttöön haluaa vielä lintuasukkaita. Oravan suurennettua tiaispöntön lentoaukon saattaa pönttö puolestaan seuraavana vuonna kelvata leppälinnulle.

Näätä

Vainon vähennyttyä on näätä päässyt viime vuosikymmeninä yleistymään. Se suosii pesä- ja lepopaikoiksi palokärjen koloja, joten helmipöllön kokoluokkaa oleva pönttö tai tätä suurempi voi kelvata näädälle. Parasta ympäristöä lienee vanha kuusivaltainen metsä, mutta monenlainen metsä voi kelvata. Viirupöllöä lukuunottamatta suuren pöntön asukkaat kelpaavat myös näädän ravinnoksi. Äkäisen viirupöllön pöntöstä näätä ei poikasia nappaa kuin poikkeuksellisesti. Näätä kuuluu Suomen luontoon siinä missä pöntön lintuasukkaatkin, joten pöntöttäjä voi olla vain ylpeä näädän hyväksyttyä pönttö asuinpaikakseen.

 

Teksti ja kuvat: Otso Häärä

Jaa tämä juttu:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone