Linnut syyskuussa

Syyskuussa muutto on täydessä vahdissa. Alkusyksyn kirkkaina aamuina taivaalta kuulee monenlaisia sirahduksia, kun rautiaiset, kirviset, rastaat, västäräkit varpuslinnut matkaavat kohti etelää. Sumuisempina päivinä levähtämään jääneitä lintuja näkee ja kuulee pienilläkin viheralueilla. Kurjet ja petolinnut muuttavat myöhemmin päivällä aurinkoisten päivien nousevia ilmavirtauksia hyödyntäen – niitä näkee parhaiten rannikoiden näköalapaikoilta.

Monet linnut kerääntyvät suuriin parviin, joita on mukava ihastella peltoaukeilla ja rikkaruohostoissa. Syksyissä on paljon eroja. Joitakin vuosia leimaa vaelluslintujen liikehdintä, toisina taas saatetaan nähdä tavallista enemmän hanhia, jos sopivat tuulet ohjaavat niitä Etelä-Suomen läpi.

Syyskuun lopussa kannattaa suunnata Hankoniemen kärkeen Uddskatanille, Hangon lintuaseman naapuriin. Monia sellaisia lajeja, jotka välttelevät viimeiseen asti meren ylitystä, pakkautuu sinne suuria määriä. Hieman vuodesta riippuen voi päästä todistamaan tiaisten, närhien tai tikkojen vaellusta. Hyvänä muuttopäivänä voi paikalta nähdä myös suuria määriä kurkia ja varpushaukkoja.

Jaa tämä juttu:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone