Linnut toukokuussa

Kylmänarat hyönteissyöjät saapuvat toukokuun öinä. Sopivasti saderintamaan törmätessään pajulinnut ja hernekertut voivat kansoittaa puistot ja rannat. Kuun lopussa useimmat lintuparit ovat jo pesimässä, ja uusia saapujia on enää kourallinen. Tyyninä iltoina voi lähteä kuuntelemaan kosteikkojen ja pusikoiden yölaulajia, kuten satakieliä, kerttusia ja rantakanoja.

Toukokuussa on myös käynnissä arktika eli arktisten vesi- ja rantalintujen massamuutto Suomenlahden kautta kohti koillista. Monille lintuharrastajille toukokuu on yksi vuoden kiireisimmistä kuukausista, ja kaikille linnuista kiinnostuneelle voikin suositella auringonnousun jälkeisten muutamien tuntien viettämistä meren rannalla. Alkukuusta muuttavat mm. meriharakat, joita seuraavat kuikkalinnut, punakuirit ja kuun puolivälin tienoilta eteenpäin valkoposki- ja sepelhanhet. Arktikan päättävät suo- ja isosirrit, joiden muutto tosin voi livahtaa ohi korkealla silmänkantamattomissa.

Koko maan parhaita arktikapaikkoja on Porkkalan kärki, jossa hyvinä päivinä ja suotuisalla säällä voi nähdä kymmeniä tuhansia lintuja. Huonompina muuttopäivinäkin rannan lintujen pesimäpuuhissa riittää katseltavaa ja kuunneltavaa. Kärjessä vietettyjen aamun varhaistuntien jälkeen voi lähteä kiertelemään Porkkalan pelloille esimerkiksi Saltfjärdenin lintutornille, joka on tunnettu hyvänä petolintupaikkana.

Jaa tämä juttu:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone