Helmipöllöillä ennätysvaellus Ruotsissa

Kun Suomessa syksyn ihmetyksen aiheena ovat olleet kaikenlaiset tikat, Ruotsissa kummastellaan helmipöllöjen (Aegolius funereus) ennätysvoimakasta vaellusta. Lokakuun 20. päivään mennessä Ruotsin lintuasemilla oli pyydystetty 400 yksilöä, joista Ottenbyn lintuasemalla 181 ja Falsterbossa 89. Helmipöllöjä on nähty seikkailevan myös monissa paikoissa, joista aiempia havaintoja ei juuri ole, esim. aivan Tukholman keskustassa Kungsholmenilla. Vaellus oli voimakkainta syyskuussa, jolloin syyskuun 19.–20. päivän välisenä yönä yksin Ottenbyn lintuasemalla rengastettiin 43 yksilöä. Vieraina kontrolleina on saatu muutamia lähinnä Norjassa rengastettuja lintuja. Yksi Ottenbyssä rengastettu yksilö on tavattu Tanskassa.

 

aegfun_tauvo_cwilliam_velmala.jpgNyt meneillään oleva vaellus on voimakkain 40 vuoteen. Vielä kahdeksankymmentäluvulle saakka Ruotsissakin oli säännöllisiä helmipöllövaelluksia, mutta ilmeisesti myyräsyklien tasoittumisen seurauksena massiiviset vaellukset ovat loppuneet. Suurin osa pyydystetyistä linnuista oli toisen kalenterivuoden lintuja (2kv) eli ne ovat syntyneet kesällä 2007. Tämän vaelluksen alkusyyksi epäilläänkin kesän 2007 myyrähuippua keskisessä Ruotsissa ja Norjassa.

 

Missä ovat Etelä-Suomen puputtajat? 

Etelä-Suomessa helmipöllöjen massiivista vaellusta ei ole tavattu vuoden 1989 jälkeen, joka huippuvuotena erottuu Hangon lintuasemalla 355 rengastettuna yksilönä. Seuraavaksi paras vuosi on 1979, jolloin rengastettiin 131 pöllöä. Rengastettujen lintujen määrä on laskenut Haliaksella tasaisesti viime vuosiin asti. 1990-luvulla parhaat syksyt ovat olleet viidenkymmenen luokkaa ja 2000-luvulla maksimivuosi on 26 rengastettua yksilöä. Vuosi 2001 oli asemahistorian ensimmäinen, jolloin helmipöllöä ei tavattu lainkaan. Vaeltajamäärien lasku on seurausta pesimäkannan pienentymisestä, joka on ollut voimakkainta Etelä-Suomessa. Valtakunnallinen petolintuseuranta osoittaa pesimäkannan taantuneen alle puoleen vuodesta 1982, syyksi on epäilty varttuneiden metsien pinta-alan nopeaa pienenemistä.

 

Lue alkuperäinen artikkeli Ruotsin helmipöllövaelluksesta Vår fågelvärldistä (ruotsiksi): http://www.sofnet.org/apps/file.asp?Path=2&ID=4066&File=VF-7-08,23-25Parlugg.pdf

 

Helmipöllökuva on William Velmalan Tauvossa kuvaama ja löytyy tarsigerista

 

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin