Päätös Suomenojan puhdistamosta tehdään lähiviikkoina

Espoon valtuusto päättää toukokuussa säilyykö Suomenojan jätevedenpuhdistamo nykyisellä paikallaan vai rakennetaanko uusi puhdistamo Espoonlahden Sammalvuoreen.

Suurin uhka Suomenojan lintukosteikolle on puhdistamon siirtäminen ja sitä todennäköisesti seuraava lähiympäristön laajamittainen rakentaminen.

Kaupunginhallitus käsittelee asiaa seuraavan kerran tulevana maanantaina. Espoon johtava virkamies Olavi Louko esittää silloin kaupunginhallitukselle, että tarkoituksenmukaisin paikka puhdistamolle on kallion sisällä Sammalvuoressa. Loukon mukaan nykyisen puhdistamon paikka ympäristöineen on tärkeää saada rakennusmaaksi.

Puhdistamon säilyttäminen nykyisellä paikallaan on saanut runsaasti kannatusta asukkailta ja myös monilta päättäjiltä, ja Espoon kunnallispolitiikassa on päästy melko hyvään yksimielisyyteen Suomenojan lintukosteikon suojelemisesta.

Kuitenkin osa luottamushenkilöistä on sitä mieltä, että puhdistamon voisi korvata asutuksella. Vahvimmin uuden puhdistamon rakentamista kannatetaan Kokoomuksen riveissä.

Vielä ehdit vaikuttaa ottamalla yhteyttä kaupunginhallituksen jäseniin ja luottamushenkilöihin!perajankulma.jpg

  

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin