KHO kumosi Finnoonsataman asemakaavan Tringan valituksen johdosta

Korkein hallinto-oikeus on antanut päätöksen  koskien Tringan valitusta Finnoonsataman asemakaavan hyväksymistä. KHO kumosi päätöksessään Espoon kaupunginvaltuuston ja Helsingin hallinto-oikeuden päätökset kaavan hyväksymisestä. Näinollen Finnoolle suunnitellun sataman rakentaminen viivästyy kunnesympäristövaikutukset koko alueelle on selvitetty ja uusi kaava saatu vireille.

Kyseinen asemakaava olisi toteutuessaan heikentänyt Suomenojanpuron suun alueen linnustoa ja heikentänyt vesilintujen käyttämää yhteyttä altaalle ja näin edelleen altaan linnustoa. KHO myöntää Suomenojanaltaan alueen linnustollisten arvojen olevan kiistattomat, mutta toteaa, ettei allasalue kuitenkaan täytä lintudirektiivin edellyttämiä Natura SPA-alueen kriteerejä asiakirjoita saadun selvityksen perusteella, kuten Tringa on kaikissa kannanotoissaan esittänyt.

Muutospaineet Finnoon altaan läheisyydessä ovat suuret koska Espoon kaupunki onsuunnitellut alueelle mittavaa asuinrakentamista joka toteutuessaan tulisi hyvin lähelle allasta. Tringa seuraa jatkossakin alueen kehitystä ja ottaa aktiivisesti kantaa suunnitelmiin. 

Tringan valituksen laativat Tringan suojelusihteerinä ansiokkaasti toiminut Mari Pihlajaniemi ja Aki Arkiomaa. 

Alla tiivistelmä Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä.

Kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt asemakaavan, joka mahdollisti venesataman huomattavan laajentamisen linnustollisesti arvokkaiden Suomenojan altaan ja Suomenojanpuron suualueen välittömässä läheisyydessä.

Suomenojan allasta ei ollut ilmoitettu Euroopan yhteisöjen komissiolle lintudirektiivissä tarkoitetuksi erityiseksi suojelualueeksi (SPA). Kiistattomasta linnustollisesta arvostaan huolimatta kysymyksessä ei myöskään ollut sellainen alue, joka olisi täyttänyt lintudirektiivin 4 artiklasta ja yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevät kriteerit siten, että sitä olisi tullut kohdella SPA-alueena.

Asemakaava-alue oli varsin pienialainen eikä alueen ja sen ympäristön maankäyttöä ollut ratkaistu yleiskaavassa. Asemakaavaa laadittaessa ei ollut riittävällä tarkkuudella selvitetty venesataman laajentamisen vaikutuksia Suomenojan altaan ja Suomenojanpuron suualueen linnustollisiin arvoihin. Näin ollen kaava-asiakirjojen perusteella ei ollut mahdollista ratkaista, täyttikö asemakaava maankäyttö- ja rakennuslain 54 §:n 2 momentissa ja 39 §:n 2 momentissa säädetyt vaatimukset luonnonarvojen vaalimisesta. Kun vielä otettiin huomioon lintudirektiivin 4 artiklan 4 kohdan viimeisen virkkeen tulkintavaikutus, asemakaava ei tältä osin ollut perustunut maankäyttö- ja rakennuslain 9 §:ssä edellytettyihin riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin.

Päätös löytyy kokonaisuudessaan Korkeimman hallinto-oikeuden kotisivuilta:

http://www.kho.fi/paatokset/47650.htm

Lisätietoa:

Tietoa Finnoon alueesta Tringan sivuilla

Finnoonsatamasta Espoon kaupungin sivulla.

 

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin