Tervetuloa linnunpönttötapahtumaan Suomenojalle!

Tringa ry järjestää Espoon Suomenojalla linnunpönttötapahtuman sunnuntaina 20. syyskuuta klo 12–15. Pöntötyksellä on tarkoitus parantaa alueen linnuston pesimämahdollisuuksia ja monipuolistaa linnustoa entisestään.

Suomenojan lintuallas ympäröivine alueineen kuuluu kansainvälisesti arvokkaiden lintualueiden verkostoon (IBA). Altaalla pesii valtakunnallisesti vaarantuneet, uhanalaiset lajit liejukana, naurulokki ja rastaskerttunen sekä mustakurkku-uikku, joka kuuluu EU:n lintudirektiivin liitteen lajeihin.

Altaalla on myös suuri merkitys ympäristökasvatuskohteena ja virkistysalueena. Aluetta ei kuitenkaan ole sen kiistattomista luontoarvoistaan huolimatta suojeltu. Keskeisen sijaintinsa vuoksi alueen linnustoa uhkaavat kasvavat maankäyttöpaineet.

Suomenojan altaan etelä- ja itäpuolella sijaitsevissa lintutorneissa päivystää tapahtuman ajan lintuoppaita kertomassa alueesta ja sen linnustosta. Paikalla voi havaita harmaasorsia, liejukanoja sekä paljon muita vesilintuja. Allasta kiertää vajaan kilometrin mittainen luontopolku.

Julkisilla kulkuvälineillä Suomenojalle pääsee Helsingin keskustasta Kampin bussiterminaalista busseilla 132, 143, 145 ja 147. Bussi 132 kulkee Matinkylän kautta. Pysäkeiltä on matkaa altaalle reilu kilometri. Alueen luoteislaidalla sijaitsee parkkipaikka, jolle pääsee ajamaan Hyljeluodontieltä.

Linnunpöntöt lahjoittaa Fortum. Lisätietoja tapahtumasta antaa Tringan suojelusihteeri Aili Jukarainen: suojelusihteeri at tringa piste fi.

Tietoa Suomenojan lintualueesta:

http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=325464&lan=fi&clan=fi

ja

http://www.tringa.fi/fi/espoon-suomenoja.html

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin