Suomenojan työmaasta

Espoon kaupunki on yhdistämässä Suomenojalla pohjoisesta kaukolämpöputken päällä kulkevan reitin ja rantaraitin siten, että kevyen liikenteen yhteydet alueella paranevat.

Lintualtaan etelänpuoleista luontopolun pätkää levennetään etelään päin siten, että paikalle saadaan mahtumaan valaistu pyörä- ja kävelytie.

Samassa yhteydessä kaupunki raivaa pusikoitunutta luontopolun vartta altaan itä- ja länsipuolella, tasoittaa ja leventää hieman umpeen kasvavia polkuja sekä avaa näkymiä lintutorneilta altaille.

Työt lopetetaan ennen lintujen pesinnän alkua, lupaa Espoon Ympäristökeskuksen Leena Sjöblom.

Ensimmäiset naurulokit palannevat altaille maaliskuun lopulla.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin