BirdLife huolissaan suo- ja kosteikkolintujen uhanalaistumisesta

Tänään julkaistussa Suomen neljännessä uhanalaisuusarvioinnissa pistää silmään uhanalaisten lintulajien määrän raju kasvu. Edellisessä, vuonna 2000 julkaistussa arvioinnissa uhanalaisia lintulajeja oli 35 ja nyt 59. Uhanalaisten lintulajien määrä on siis kasvanut lähes 70 prosenttia. BirdLife pitää tätä yhtenä osoituksena siitä, että Suomi on epäonnistunut täysin tavoitteessa pysäyttää luonnon monimuotoisuuden väheneminen vuoteen 2010 mennessä.

Uhanalaisten lintujen lukumäärä on kasvanut erityisesti soilla ja kosteikoilla. Yleisten suolintulajien, kuten suokukon, liron, keltavästäräkin ja niittykirvisen uhanalaistuminen kertoo ihmisen aiheuttamista laaja-alaisista suoympäristön muutoksista. Kosteikkojen uhanalaisten joukossa silmään pistävät viime aikoina voimakkaasti vähentyneet vesilintulajit tukkasotka, punasotka ja mustakurkku-uikku. BirdLife pitää tilannetta hyvin huolestuttavana ja vaatii Suomelta toimenpiteitä suo- ja kosteikkolintujen uhanalaistumisen pysäyttämiseksi.

Suot ja kosteikot ovat muuttoaikana tärkeitä hyvin monille lintulajeille. Pesimäpaikkojen ohella kosteikot ovat vesilintujen, kahlaajien ja varpuslintujen välttämättömiä muutonaikaisia levähdys- ja ruokailualueita. Ne ovat myös kaikkein suosituimpia lintuharrastuskohteita. Lintujen uhanalaisuusarvioinnin viesti on selvä: yhteiskunnan on osoitettava mittava lisärahoitus suo- ja kosteikkolinnuston hyvän tilan palauttamiseksi. On aloitettava laajamittainen soiden ennallistamishanke ja panostettava erityisesti suojelualueiden kosteikkojen luonnonhoitoon.

LISÄTIETOJA

Uhanalaiset linnut BirdLife Suomen sivuilla:
http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/uhex/index.shtml

Teemu Lehtiniemi, p. 0400 749 786
suojelu- ja tutkimuspäällikkö, BirdLife Suomi ry

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin