Tringa kutsuu yleisöä Pihabongaukseen Helsingin Viikkiin 29.1.

pihabongaus-6.jpgBirdLife Suomi järjestää perinteisen Pihabongauksen tammikuun viimeisenä viikonloppuna 29.–30.1. Pihabongaukseen osallistuu myös Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry, jonka edustajat ovat paikalla Viikin Gardenian talviruokinnalla (Koetilantie 1, 00790 Helsinki) lauantaina 29.1. klo 9–13.

Pihabongaus on kaikille tarkoitettu tapahtuma, jossa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla ja ilmoitetaan havainnot BirdLifelle. Samalla välitetään tietoa lintujen suojelusta ja talviruokinnasta sekä kerätään arvokasta tietoa maamme talvisesta linnustosta.

Tringa esittää kutsun kaikille luonnosta ja linnuista kiinnostuneille saapua lauantaina 29.1. Viikkiin tarkkailemaan talvisia lintuja. Luvassa on opastusta lintujen tunnistamiseen sekä lintukävely lähiympäristössä, jossa on havaittu talvehtivana mm. vähälukuinen valkoselkätikka. (Lähdöt Gardenialta klo 10.00 ja 12.00, kesto noin puoli tuntia).

”Pihabongaus on helppo tapa tutustua lintuharrastukseen”, sanoo Tringan puheenjohtaja Seppo Vuolanto. ”Paikalla on asiantuntevat oppaat, ja pääset talvilintujen tarkkailun makuun vaikka et omaa pihaa omistaisikaan.”

Lounasravintola Gardenia tarjoaa lauantaina pihabongareille pullakahvit tarjoushintaan. Ota mukaan omat kiikarit, jos sellaiset omistat!

Valtakunnallinen Pihabongaus järjestetään nyt kuudennen kerran. Viime vuonna yli 15 000 ihmistä tarkkaili lintuja yli 10 000 pihalla.Tringa on yli 2000 jäsenellään BirdLife Suomen suurin jäsenyhdistys.

Lintukursseja keväällä 2011

Alle on koottuna muutamia keväällä 2011 järjestettäviä lintukursseja

Kansalaisopiston kurssit Helsingissä ja Espoossa

https://ilmonet.fi/ilmo#HakutuloksetViewk&]air=4]vr=0]alr=1]kjp=t]kjt=t]hh=0&f&

BirdLifen sivuilta löytyy useita erilaisia kursseja myös vähän kokeneemmille harrastajille: http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/lintukurssit.shtml

Varsinais-Suomen Kansanopisto Paimiossa järjestää 11.2.-13.2.2011 kolmipäiväisen Opi tunnistamaan lintuja -kurssin. Kurssilla käsitellään seuraavia aiheita:

– lintuharrastus yleensä, materiaali, kirjallisuus ja yhdistykset
– pukutunnistus, harjoituksia
– äänitunnistusperusteita, harjoituksia

Kurssin opettajana toimii Petri Laine. Kurssi sopii kaikenikäisille aloittelijoille.

Kurssin ajankohta:
pe 11.2. klo 1820.30
la 12.2. klo 917
su 13.2 klo 915
(Yhteensä 15 opetustuntia)

Kurssin hinta on 65 euroa ja se sisältää opetuksen, kurssimateriaalit ja kahvin. Kysy majoitusmahdollisuutta opistolla!

Ilmoittaudu mukaan 4.2.2011 mennessä:
Varsinais-Suomen Kansanopisto, Vistantie 37, 21530 Paimio
kansanopisto@paimio.fi tai 02  477 900

 

Haahkaveikkauksen väliaikatiedot

Hangon lintuaseman ja Aronian haahkatutkimusryhmän yhteiseen haahkan saapumispäiväeikkaukseen saatiin kaiken kaikkiaan 211 vastausta. Veikkauksia saatiin eniten eteläisestä Suomesta, mutta yksittäisiä vastauksia tuli aina Oulua, Rovaniemeä ja Liettuaa myöten. Eniten veikatut päivät olivat 3.3. ja 15.3. Meri on tällä hetkellä jäässä lintuasemaa ympäröivältä merialueelta, mutta viime päivien leudot kelit ovat saaneet sula-alueen siintämän kaukana eteläisessä horisontissa. Nyt vain jäädään odottelemaan milloin ensimmäinen juhlapukuinen haahka havaitaan asemalta! Kaikkien veikkauspäivämäärät on koottu alla olevaan kuvaajaan.