Tringalaiselle Mauri Rautkarille BirdLifen kultainen ansiomerkki

Mediatiedote 16.1.2012

BirdLife Suomi, Jan Södersved

 

BirdLife myönsi Mauri Rautkarille kultaisen ansiomerkin

BirdLife Suomi on myöntänyt kultaisen ansiomerkin helsinkiläiselle Mauri Rautkarille yli 60 vuotta kestäneestä aktiivisesta lintuharrastuksesta ja järjestötoiminnasta. Ansiomerkki luovutettiin viime viikolla Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen Tringan kokouksessa.

Rautkari liittyi Suomen Lmauri_rautkari.jpgintutieteelliseen yhdistykseen jo vuonna 1948. Vuonna 1953 hän oli mukana perustamassa Suomen Lintutieteellisen yhdistyksen Nuorisojaostoa ja toimi sittemmin sen puheenjohtajana ja sihteerinä. Jaosto toimi vuoteen 1973. Helsingin Seudun Lintutieteellisen Yhdistyksen Tringan puheenjohtajana Rautkari toimi 1995–1997.

Lintuharrastusta Rautkari on tehnyt tutuksi sadoilla sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistuilla uutisilla ja artikkeleilla. Myös satoja hänen lintuvalokuviaan on julkaistu lehdissä sekä kirjoissa koti- ja ulkomailla. Lintuoppaana hän on toiminut useilla matkoilla Suomessa ja ulkomailla.

Rautkari toimi WWF:n Suomen rahaston pääsihteerinä 16 vuotta edistäen merkittävällä tavalla uhanalaisten lajin suojelua Suomessa ja kansainvälisesti.

Saaristomerellä Dragsfjärdissä Rautkari on tutkinut sekä saaristolinnustoa että pönttölintuja vuodesta 1967. Hän on rengastanut noin 50 000 lintua keskittyen viime vuosina meri- ja selkälokkien sekä räyskien lukurengastuksiin. Talvilintuja Rautkari on laskenut reiteillään siitä saakka, kun talvilintulaskennat Suomessa aloitettiin talvella 1955–1956.

BirdLife Suomen kultainen ansiomerkki voidaan antaa valtakunnallisesti tai kansainvälisesti poikkeuksellisen menestyksellisestä sekä hyvin pitkäaikaisesta, yli 25 vuotta jatkuneesta toiminnasta lintuharrastuksen, -tutkimuksen tai -suojelun edistämiseksi.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin