Lintusäätiedote Tringan alueelle 16-18.5

Etelätuuli painoi eilen valkoposkihanhien päämuuton hienosti Uudellemaalle. Idän harvinaisuuksia ehtinee tänne myös, sillä kuuma putki tulee meille vihdoinkin kaakosta huomenna illalla – tosin vain noin vuorokaudeksi. Pohjois-Karjalassa kuuma putki kestää n. 2 vrk. Sen jälkeen on oiva arktisen muuton mahdollisuus, esimerkiksi mustalintujen päämuutto lienee vielä menemättä. Sadealueiden voimakkuus ja sijainti sekä kylmän rintaman (tuulen kääntymisen kohta) sijainti to vaiheilla kannattaa tarkista Testbed-kuvista, sillä sitä ei voi vielä tietää tarkasti.

ke: Heikkoa-kohtalaista idänpuoleista tuulta, joka iltapäivästä alkaen voimistuu merellä navakaksi. Vaihtelevaa pilvisyyttä, illalla pieni ja yöllä suuri ukkosluonteisten sateiden mahdollisuus, varsinkin lännessä. Aamulla kohtalainen muuttosää, edeltävänä yönä itäisille hyvä. Illalla ja yöllä huono muuttosää muuten, mutta idän ja kaakon väliltä tuleville erinomaista harhautumis- ja pudotussäätä.

to, epätarkka: Aamupuolella enimmäkseen kohtalaista (merellä aluksi jopa navakkaa) idänpuoleista tuulta. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja sateen mahdollisuus idässä pienehkö, lännessä kohtalainen. Huono arktikasää, joten kannattaa etsiä yön harvinaisia pudokkaita. Idän sisämaassa lähes hellettä. Päivän kuluessa kylmä rintama ja siihen liittyvä sadealue (ukkosluonteinen nauha) liikkuvat hitaasti alueen yli itään ja sen jälkeen tuuli kääntyy lännen ja etelän välille. Jos rintama liikkuu illaksi alueen yli ja sitä seuraa sumuton lounaistuuli, voi seurata kova mustalintumuutto. Toisena vaihtoehtona on rintaman sijainti Uudellamaalla runsaiden sateiden ja sumun kera vielä illallakin, jolloin muutto on heikko.

pe: Todennäköisesti kohtalaista-navakkaa lounaanpuoleista tuulta, enimmäkseen poutaa ja erinomainen sää mustalintujen ja allin kovalle muutolle. Myös kuikkalintujen ja sepelhanhien meno voimistuu. Mikäli to iltana muutto ei vielä käynnisty, on pe iltana mahdollisuuksia isolle massalle.

terv.
Jarmo K

Jaa tämä juttu:Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Email this to someone
email