Lintusäätiedote Tringan alueelle 30.9.-2.10.

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote

Muuttoa hidastava leuto etelänpuoleinen virtaus jatkuu. Merivesi pysyy korkealla. Arktikasäätä ei ole näköpiiriissä, mutta toisaalta Suomeen aiemmin saapuneet linnut, etenkin hanhet, liikuskelevat lyhyitä matkoja.

su: Sade loppuu juuri ja pilvisyys repeää iltapäiväksi, jolloin on hyvää retki- ja haukkasäätä.

ma: Aamulla heikkoa-kohtalaista WSW-tuulta, ja enimmäkseen puolipilvistä. ltapäivällä tuuli kääntyy lounaaseen ja vähän voimistuu; pilvistyy kokonaan. Aamulla melko hyvä rannikon muuttosää, päivällä huonompi. Yöllä sadetta ja hyvä pudotussää.

ti: Enimmäkseen kohtalaista etelätuulta, poutaa ja puolipilvistä. Päivällä mahdollisuus sateelle, varsinkin idässä, mutta sadealue voi mennä kokonaan ohikin eteläpuolelta. Kannattaa tarkistaa tutkakuvista. Jälleen kohtalaisen hyvä aamumuuttosää rannikon johtolinjalla.

loppuviikko: Etelänpuoleinen virtaus jatkuu.

Syyskuun lopussa komeita päivämuuttoja ja helmipöllövaellus on myös käynnistymässä

Syyskuun viimeinen viikko on tarjonnut hienoja muuttopäiviä. Maanantaina ja tiistaina (24.–25.9.) nähtiin lintuasemalta molempina päivinä noin 7500 kurkea. Tiistaina alkoi arktisten hanhien rynnistys kymppitonnin muutolla, ja hanhimuutto huipentui seuraavana päivänä. Keskiviikkona laskettiin lähes 58000 hanhea, joista valtaosa valkoposkihanhia. Hanhimassan mukana muutti myös 20000 vesilintua, joista alleja 12900, haapanoita 5200 ja haahkoja 1600. 
Lauantaina 29. päivä oli myös monipuolinen lintupäivä asemalla. Syksyn tähänastisesti parhaimmat muuttajamäärät havaittiin mm. järripeipoilla (2000 muuttavaa), kangaskiuruilla (79), sinitiaisilla (920) sekä närhillä (270). Pyrstötiaisista tehtiin syksyn ensihavainto useamman kymmenen yksilön voimin. Päivän aikana rengastettiin yli 560 lintua, joista valtaosa oli hippiäisiä (367), sinitiaisia (101) ja pyrstötiaisia (45). Päivän pikkuharvinaisuuksia olivat paikallinen turkinkyyhky ja verkosta tulleet taigauunilintu ja kehrääjä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä saatiin lisäksi neljä helmipöllöä.
Helmipöllöillä näyttäisi tulevan hyvä vaellusvuosi, sillä jo nyt on rengastettu 14 lintua. Tämä on enemmän kuin keskimääräisenä 2000-luvun syksynä, ja aikaisempien vuosien perusteella vaelluksen pitäisi huipentua vasta parin viikon päästä lokakuun puolivälissä. Pyrstötiaisten ja närhien määrät enteilevät myös hyvää vaellussyksyä.
 

aegfun_20120929_halias_web_dsc_4762.jpg

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Helmipöllövaellus on käynnistymässä (c) Aleksi Lehikoinen, 29.9.2012.
 
  

phyino_halias_20120929_web_dsc_4708.jpg

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Taigauunilinnun rengastus Haliaksella (c) Aleksi Lehikoinen, 29.9.2012. 

Lintusäätiedote Tringan alueelle 22.-24.9.

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle: 
 
Syvenevä matalapaine kulkee viikonlopun aikana Suomen kaakkoisreunaa hipoen koilliseen ja tekee lintusään ennustamisesta vaikean: pienikin muutos matalan nopeudessa ja reitissä voi muuttaa toteutuvaa säätä ja muuttoa paljon. Siksi kehotan seuraamaan sateita ja tuulia tosiajassa Helsinki Testbed -sivuilta.
pe-la yö: Loistava pudotussää yömuuttajille juuri etelärannikon kohdalla.
la: Heikkoa-kohtalaista kaakonpuoleista tuulta, joka illaksi kääntyy itään. Enimmäkseen pilvistä ja ajoittaisen sateen mahdollisuus etenkin aamulla lännessä ja koko alueella iltapäivällä. Sää kohtalainen aamumuuttajille ja merisorsille. Yöllä edelleen hyvää pudotussäätä.
su: Kohtalaista koillisen ja pohjoisen välistä tuulta, joka lännessä voimistuu navakaksi iltaa kohti. Enimmäkseen pilvistä ja yleisesti jatkuvaa sadetta, etenkin idässä. Kohtalainen poudan mahdollisuus Hangossa iltapäivällä. Myötätuuli on erinomainen mutta sade ja paksu pilvi haitallisia monelle muuttajalle. Ennustaminen ihan arvaamista: ei ehkä muuta juuri mitään tai sitten menee paljonkin esim. haapanoita ja jouhisorsia.
ma: Pohjoisvirtaus jatkuu, mutta heikkenee, sade lakkaa idässäkin, pilvisyys repeää. Hyvät mahdollisuudet kovalle kurki- ja sepelkyyhkymuutolle, haukoille, aikaiselle arktikalle sekä peipon päämassalle. Viimeksi mainittu tosin ei kasaannu rannikolle helposti laskettavaksi  virraksi vaan menee korkealla ja hajallaan meren yli.

Lintusäätiedote Tringan alueelle 19.-21.9.

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote

Tänään aamu oli huonompi kuin sunnuntain ennusteissa näytti, loppupäivä on sateinen ja muuttosää huononlainen.

to: Aamulla mantereella heikkoa-kohtalaista, merellä kohtalaista-navakkaa lounaanpuoleista tuulta, joka vähän heikkenee iltapäivällä. Aamulla puolipilvistä-pilvistä; iltaa kohti pilvisyys vähenee. Mahdollisesti joitakin sadekuuroja. Rannikon johtolinjalla melko hyvä muuton laskentasää, sillä linnut menevät matalalla vastatuulessa.

pe: Aamulla mantereella heikkoa-kohtalaista, merellä navakkaa etelänpuoleista tuulta, joka päivällä kääntyy lounaaseen ja heikkenee illaksi. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja yleisemmin kuuroja kuin torstaina. Rannikon johtolinjalla edelleen melko hyvä aamumuuttosää, elleivät sade ja alapilvi ole vallitsevia.

Viikonlopun kuluessa virtaus kääntyy itään ja lopuksi pohjoiseen, mikä avaa massamuuttosään kurjille, sepelkyyhkyille, lopuille haukoille sekä myös itäisille vesilinnuille ja hanhille, joskin arktikalle kyseessä ovat vasta alkutahdit. Myös Pohjois-Venäjän pienille harvinaisuuksille syntyy pariksi yöksi myötätuuliputki Suomeen. Lounaasta lähestyvän matalapaineen sateen reitti on vielä epävarma, joten annan viikonlopun ennusteen perjantaina.

Lintusäätiedote Tringan alueelle 13.-16.9.

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote

Pitkäaikainen lounaanpuoleinen virtaus näyttää lähiaikoina estävän mm. kurkien toisen ja sepelkyyhkyjen ensimmäisen muuttorynnäkön sekä viivyttää yömuuttajia. Toisaalta se voi kasata hyviä aamumuuttoja rannikolle niinä päivinä, kun tuuli ei ole liian voimakas kuten tänään, sekä pudottaa yömuuttajia saariin ja puistoihin.

Pe:  Enimmäkseen kohtalaista, merellä navakkaa etelänpuoleista tuulta, joka illaksi voimistuu jopa kovaksi. Aamun kuluessa lännestä pilvistyvää ja iltapäivällä lännestä alkaen sadetta. Aamulla kohtalainen, muuten huono muuttosää.

La: Enimmäkseen kohtalaista, merellä navakkaa S-SW tuulta, joka illaksi kääntyy länteen ja alkaa heiketä vähän. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja varsinkin idässä aamulla sadekuurojen mahdollisuus. Tuulen nopeuden mukaan hyvä tai kohtalainen aamumuuttosää.

Su: Heikko korkeapaineen selänne tulee lännestä. Heikkoa-kohtalaista lounaanpuoleista tuulta, joka päivällä voimistuu merellä navakaksi. Mahdollisuus hyvään peippojen aamumuuttoon ja  haukkojen menoon päivällä. Riskinä aamulla sumu- tai sumupilvi.

Alkuviikon näkymä: Vastatuulivirtaus jatkuu lämpimänä sekä alkaa kääntyä etelän ja kaakon välille, mistä voi tulla enenevästi itäisiä harhailijoita.

Lintusäätiedote Tringan alueelle 9.-12.9.

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote

Kurkia näyttää menevän nyt illalla, kuten niiden on tapana tulla syksyn ensimmäisessä päämuutossa: klo 19.05 ikkunasta arviolta 230 parvi. Tämän päivän kurjet jatkavat yön selkään, jos aikovat heti päästä Baltiaan (ja osaavat ennustaa säätä), sillä tällä viikolla ei muita muuttopäiviä näytä tulevan (paitsi ehkä vielä huomenna joku parvi etenee kevyeen vastatuuleen). Myös yömuutto patoutuu huomisen jälkeen.

Yöllä alueen ohittaa korkeapaineen selänne,  minkä jälkeen saadaan voimistuva eteläinen lämmin purkaus, joka voi tuoda harvinaisuuksia Baltiasta.

su-ma: Kovaa yömuuttoa.

ma: Aamupuolella maalla heikkoa ja merellä kohtalaista etelän ja lounaan välistä tuulta, joka voimistuu illaksi merellä navakaksi. Pilvistä tai puolipilvistä ja pieni heikon sateen mahdollisuus. Erittäin hyvä rannikon niemenkärkiin pikkulintujen aamumuuttoa kasaava sää.

ti: Aamupuolella maalla kohtalaista ja merellä navakkaa etelänpuoleista tuulta, joka iltapäivällä kääntyy lounaaseen ja heikkenee. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja enimmäkseen poutaa, mahdollisesti joitakin sadekuuroja. Kohtalainen tai huonohko aamumuutto niemissä tuulen voimakkuuden mukaan.

ke: Päivän kuluessa kylmän rintaman sade alkaa ja loppuu alueen yli lännestä itään. Siihen loppuu myös lämmin purkaus. Kohtalaista, merellä navakkaa etelätuulta, joka rintaman ylityksen jälkeen kääntyy lounaan ja lännen välille. Melko huono muuttosää.

loppuviikon arvio: Muuttoa jarruttavat voimakkaat lounaanpuoleiset tuulet vallitsevat.

Kurjet ylittivät Uudenmaan tavallista idempää

Eilen nähtiin syksyn ensimmäinen kurkien muuttorynnistys.

Paras muuttosumma laskettiin Helsingin Pitäjänmäessä (3782m; 37a), jossa parvia havaittiin etenkin lännen puolella, mutta myös idässä. Santahaminan summa (2015m) koostui klo 18.44-20.00 muuttaneista parvista. Vanhankaupunginlahdelta laskettiin 2876m, lähinnä kaukaa lännen puolelta. Kurkia riitti myös Kirkkonummelle, jossa iltaseitsemän jälkeen nähtiin 840 muuttavaa kurkea.

Perinteisesti hyvä paikka havainnoida kurkimuuttoa on ollut Halias. Tällä kertaa lännen puolelta puhaltanut voimakas tuuli kuitenkin kuljetti kurjet tavallista idemmäksi, ja Haliaksen summaksi jäi 721m.

Eilinen kurkimuutto oli voimakkainta Keuruulla (7451m; suurin parvi a1200) ja Multialla (5050m).

Lintusäätiedote Tringan alueelle 7.-9.9.

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote

Peipon muutto alkaa voimistua näinä päivinä, rautiaisen ja  västäräkin muutto on tulossa huippuvaiheeseen, kun taas metsäkirviset, keltavästäräkit ja haarapääskyt vähenevät.

Pe:  Aamulla enimmäkseen heikkoa-kohtalaista lännenpuoleista tuulta, joka illaksi voimistuu merellä navakaksi. Aamulla pilvistä, iltapäivällä vaihtelevaa pilvisyyttä ja illalla jopa melko selkeää. Aamulla ja päivällä paikoin kuuroittaista sadetta.  Melko hyvä rannikon johtolinjalle kasaava aamumuuttosää. Iltapäivällä mahdollisuus melko hyvään haukkasäähän, jos riittävästi selkeitä alueita.

La: Mantereella enimmäkseen kohtalaista ja merellä navakkaa lännenpuoleista tuulta, joka iltapäivällä lännestä alkaen kääntyy luoteeseen ja voimistuu. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja varsinkin iltapäivällä monin paikoin sadekuuroja. Rannikolla mahdollisuus hyvään pikkulintujen aamumuuttoon. Illalla kovaa yömuuttoa (tyhjennyssää).

Su: Enimmäkseen kohtalaista, merellä navakkaa luoteistuulta, joka päivän kuluessa heikkenee ja kääntyy vähän läntisemmäksi. Poutaa ja verraten selkeää, päivällä mahdollisesti enemmän kumpu- tai kumpukerrospilveä. Aamumuutto ei kasaudu rannikon johtolinjalle, mutta erinomainen haukkojen (lähinnä itään menevien) sekä kurkien muuttosää, eli jokohan nyt lähtisi Pohjanmaalta liikkeelle kurkien ensimmäinen annos. Yöllä kovaa hyönteissyöjien ja laulurastaiden muuttoa.

alkuviikko: Lämmin eteläinen virtaus leviää meille. Voi tuoda kaakkoisia harvinaisuuksia.

Tulevat kokousohjelmat päivitetty!

Tapahtumakalenterista löytyvät nyt koko tulevan syksyn ja kevään kuukausikokoukset ja esitelmien (alustavat) otsikot.

Syksyn ensimmäisen kokouksen (to 6.9.) ohjelma on poikkeuksellisesti kulttuurinen, mutta tarjoaa haasteen jokaiselle lintuharrastajalle! Paikkana on tuttuun tapaan Tieteiden talo (Kirkkokatu 6) ja kokous alkaa klo 18. Ohjelmassa on vuonna 1997 kuvattu vajaan tunnin mittainen Green fix -nuorisoelokuva.

Lintusäätiedote Tringan alueelle 4.-6.9.

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote

Huomista aamua lukuun ottamatta navakat lounais-länsituulet enimmäkseen jarruttavat loppuviikolla syysmuuttoa meren yli.

ti: Aamulla heikkoa lännen ja luoteen välistä tuulta, enimmäkseen selkeää mutta mahdollisesti sumua, erityisesti mantereen alavilla alueilla. Ilman sumua hyvä yö- ja aamumuuttosää, joskin johtolinjavaikutus heikko. Päivällä ehkä ehtii haukkojakin mennä, mutta iltapäivällä sää pilvistyy lännestä alkaen, tuuli kääntyy lounaaseen ja voimistuu jonkin verran; muuttosää heikkenee.

ke: Aamulla ja illalla pilvistä ja mahdollisesti sadetta; päivällä vaihtelevaa pilvisyyttä ja poutaa. Mantereella enimmäkseen kohtalaista ja merellä navakkaa WSW-tuulta. Kohtalaisessa tuulessa voi vielä olla hyvää aamumuuttoa etenkin niemenkärjissä, navakassa ei.

to: Sangen samankaltainen sää ja tuuli kuin keskiviikkona, ehkä joitakin kuuroja.

jatkonäkymä: Muuttoa estävä voimakas SW-W -tuuli jatkuu ainakin pe, mutta lauantaina mahdollisuus viileään luoteisvirtaukseen.

Lintusäätiedote Tringan alueelle 1.-3.9.

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote

Kommentti edelliseen ennusteeseen: Viime tiistaina kurkien ensiannosta ei tullut, koska a) niiden sisäinen kalenteri näköjään kertoi liian aikaisesta ajankohdasta (edes Oulun seudulla hyvässä säässä ei muuttanut) ja b) koska Länsi-Suomi oli enimmäkseen sakean alapilven peitossa. Jäämme odottamaan seuraavaa sään avaamaa "kurki-ikkunaa".

Lähipäiviksi muuttosäät keskimäärin huononevat. Ensi yö on viimeinen hyvä tilanne itäisille lajeille saapua Suomeen, sen jälkeen alkaa lännenpuoleinen virtaus, joka ei tue idästä pyrkiviä lintuja. Lauha ja reipas vastatuuli, pilvisyys ja sateet vaimentavat muuttoja. Tosin pari seuraavaa yötä voi tarjota pudotussäitä yöllä muuttaville pikkulinnuille.

la: Mantereella enimmäkseen kohtalaista, merellä navakkaa idän-kaakonpuoleista tuulta. Pilvistä ja lännestä kasvava sateen mahdollisuus: aamupuolella se on idässä pieni ja Hangon suunnalla kohtalainen, iltapäivällä ja illalla kohtalainen-suuri kaikkialla. Vain kohtalaista muuttosäätä paitsi itäisille yöharhailijoille.

su: Mantereella enimmäkseen kohtalaista, merellä navakkaa länsilounaista tuulta. Aamupuolella joitakin sadekuuroja, iltaa kohti enimmäkseen poutaa, pilvistä-puolipilvistä. Mikäli tuuli ei ole liian voimakas, se kasaa aamumuuttoa (metsäkirivisiä, västäräkkejä) hyvin näkyväksi johtolinjoille Porkkalan ja Hangon kaltaisiin niemenkärkiin. Jos tuulee liikaa, muutto on vähäistä.

ma: Mantereella enimmäkseen kohtalaista, merellä navakkaa länsilounaista tuulta, joka iltapäivällä-illalla alkaa heiketä ja kääntyy lännen ja luoteen välille. Varsinkin aamupuolella paikoin sadetta. Melko pilvistä, mutta pilvisyys vähenee iltaa kohti. Aika huonot muuttonäkymät aamuksi. Jos sää osaksi selkenee, on iltapäivällä mahdollisuuksia haukkamuutolle.

Alustava jatko: tiistai saattaa olla kuivahkon poutainen ja hyvä haukka- ja pääskymuuttopäivä, minkä jälkeen uusia sadealueita tulee lännestä.