Ohotanlokki yhytettiin kaatopaikalta Espoossa

Suomen ensimmäinen ohotanlokki (Larus schistisagus) havaittiin lauantaina 3.11. Espoossa Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen suljetulla alueella. Laji on suurharvinaisuus, joka on havaittu vain kolme kertaa aikaisemmin koko Euroopassa.
 
Ämmässuolla on tehty säännöllisiä lokkilaskentoja yli kymmenen vuotta. Ohotanlokin löysivätkin kokeneet lokkilaskijat Antero Lindholm, Annika Forsten ja Visa Rauste. Havaintotilanne oli poikkeuksellinen: lokkilaskennan lomassa oli sattumalta keskusteltu ohotanlokin määrittämisestä, kun tummaselkäistä lokkia katsellut Andero Lindholm tajusi, että katselee juuri kyseisen lajin yksilöä.
Päivän aikana sadat muut lintuharrastajat näkivät harvinaisen lokin suljetun alueen aitojen ulkopuolelta sekä myöhemmin iltapäivällä Kirkkonummen Vitträskillä, jonne ohotanlokki jäi yöpymään satojen muiden lokkien mukana. Varhain sunnuntaiaamuna tehty havainto Vitträskiltä jäi toistaiseksi viimeiseksi.
 
Ohotanlokki on jo toinen Ämmässuolta löytynyt Suomelle uusi lintulaji. Kesäkuussa 2007 lokkilaskija Matti Koivula havaitsi ja valokuvasi paikalla välimerenlokin (Larus audouini).
Ohotanlokki muistuttaa merilokkia, mutta on hieman pienempi ja vaaleaselkäisempi. Se pesii Itä-Aasiassa Siperiasta Pohjois-Japaniin sekä harvinaisena Alaskassa. Euroopassa laji on suurharvinaisuus. Euroopan ensihavainto tehtiin marraskuussa 2008 Liettuassa, ja sama lintu nähtiin seuraavan keväänä Latviassa. Toissa talvena ohotanlokki nähtiin Englannissa ja viime keväänä Islannissa.
BirdLife Suomen rariteettikomitea tarkastaa Suomessa tehdyt valtakunnallisesti harvinaiset lintuhavainnot ja arvioi, ovatko määritysperusteet riittävät ja onko lintu luonnonvaraisesti harhautunut. Ennen kuin rariteettikomitea tekee päätöksensä tästä havainnosta, komitea tutkii sitä vielä huolellisesti ja pyytää arvioita kansainvälisiltä asiantuntijoilta.
Tähän mennessä Suomessa on havaittu 468 luonnonvaraista lintulajia. Viime vuonna Suomessa havaittiin kaksi uutta lintulajia: kyläpöllönen ja hietakurki. Havaintoa kaukasianuunilinnusta tämän vuoden toukokuussa rariteettikomitea ei ole vielä tarkastanut.
Jaa tämä juttu:Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Email this to someone
email