BirdLife Suomen edustajiston kokous

 antero.jpgTringan edustajat osallistuivat BirdLife suomen edustajiston kokoukseen 16-17.3 Rovaniemellä. 

Lauantaina ohjelmassa oli Lapin Lintutieteellisen Yhdistyksen 40-vuotisjuhlaseminaari. Seminaarissa oli monipuolisesti esityksiä lapin linnustosta ja sen muutoksista. Jukka Jokelainen kertoi sekä talvilintuatlaksen pilottihankkeesta, että Rovaniemen kaupunkiatlaksesta. Ehkä tulevaisuudessa pääsemme talviatlastelemaan Tringankin alueella? Pirkka Aalto piti innostavan puheen siitä millainen on himolintuharrastajan -laskijan, rengastajan ja bongarin  vuodenkierto. Kuulimme myös paljon asiaa kanalinnuston tilanteesta lapissa, ilmastonmuutoksen vaikutuksesta (tai vaikuttamattomuudesta ) Kilpisjärven linnustoon ja Lapin IBA-alueiden tilasta.

Iltaohjelmassa nähtiin Matti Rikkosen upea kuvaesitys, mutta ehkä päivässä mielenpainuvinta oli LLY.läisten ahkera työ – yhdistyksen vastuulla on valtava alue ja harrastajia on vain kourallinen. Etelän vetelien aktiivinen osallistuminen ainakin valtakunnallisiin seurantaprojekteihin pohjoisessa olisi tärkeää, etenkin niillä alueilla mihin paikalliset aktiivit eivät yksinkertaisesti repeä.

Varsinaisessa kokouksessa sunnuntaina käsiteltiin tavanmukaiset kevätkokousasiat. Tringan kannalta oleellisinta lienee että kokouksessa hyväksyttiin entisen Nummi-Pusulan liittyminen Lohjaan ja sen seurauksena siirtyminen Hakin havaintojenkeruualueeseen.

Edustajistolle esiteltiin myös idea siitä, että jatkossa Tringan suojelusihteeri siirtyisi BirdLifen palkkalistoille ja muutkin yhdistykset pystyisivät saamaan suojelusihteerin neuvoja ja tukea linnustonsuojeluasioissa. Tringalla olisi kuitenkin edelleen käytössä noin nykyistä vastaava tai jopa hieman suurempi osuus suojelusihteerin ajasta. Varsinaisia päätöksiä tästä ei vielä tehty, mutta asiaa käsitellään ensi syksyn edustajiston kokouksessa. Lopuksi todettakoon, että Keski-Pohjanmaan lintutieteellisestä yhdistyksestä tuli vuoden lintuyhdistys – onnittelumme! 

Viikonlopun päätöslauselma, jossa muistutetaan kosteikkolinnuston huonosta tilanteesta Suomessa uutisoitiin muunmuassa YLE:llä

http://bit.ly/16E0bnO

 

 

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin