Talvi-ekopinnakisa alkaa 1.12.

Tringan talvi-ekopinnakisa alkaa joulukuun alusta. Talviskaba toimii samoilla säännöillä kuin tämän vuoden varsinainen ekopinnaskaba ja kestää
kolme kuukautta eli 1.12.2013-28.2.2014.

Samalla avaamme uuden pinnakisapalvelun, johon pinnat tallennetaan.   

Talvikisan tavoitteena on paitsi kannustaa talviretkeilyyn, myös kokeilla tätä uutta palvelua ennen ensi vuoden varsinaista ekopinnaskabaa.

Uuteen pinnakisapalveluun pitää rekisteröityä; vanhan skabasivuston tunnus ja salasana eivät täällä toimi. Uusi palvelu rakennettiin, jotta erilaisten kisojen järjestäminen olisi jatkossa aiempaa helpompaa ja joustavampaa. Sitä kehitetään edelleen, erityisesti kisan tulosten esittämisen osalta.

Tervetuloa osallistumaan!

Tiedote: Tringan hallituksen kokous 21.11.2013

Tringan hallitus kokoontui torstaina 21.11. BirdLifen toimistolla 17. kokoukseensa tänä vuonna.

Tärkeimmät uudet päätökset: Tringa osallistuu Helsingin yliopiston ja Luomuksen linnustonseurantakurssiin keväällä 2014. Hanke julkaista uudentyyppinen kirja Pääkaupunkiseudun lintupaikoista etenee. Käyttöön tulee vuoden alussa ajantasainen toimikuntaohje, joka sisältää mm. parannuksia toiminnan suunnitteluun ja raportointiin.

Jatka lukemista:

Edustajiston syyskokous 2013 ja BirdLife Suomen 40-vuotisjuhlat

Viikonloppuna kokoonnuttiin jälleen BirdLife Suomen edustajiston kokouksen merkeissä.

Lauantaina juhlittiin 40-vuotiasta kattojärjestöämme. Säätytalon päivätilaisuudessa oli juhlallisia puheita, ansioituneita kuvaesityksiä, Teemu Lehtiniemen erinomainen esitys linnuston tilasta Suomessa ja muiden yhdistysten tervehdykset. Iltatilaisuutta vauhditti Eelis Raritetin live-show! Tringa lahjoitti Pertti Uusivuoren johdolla BirdLifelle kuohuviinilasit tuleviin juhlallisuuksiin.

Jatka lukemista:

Syyskokous tänään 7.11.

torstai 07 marraskuu 2013, 18:00 – 20:00

Marraskuun kuukausikokous ja sääntömääräinen syyskokous Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6) klo 18:00.
 

Kokouksessa käsitellään yhdistyksen syyskokousasiat, mm. hyväksytään yhdistyksen toimintasuunnitelma ja budjetti tulevalle vuodelle, sekä valitaan hallituksen jäsenet ja BirdLife edustajisto.

Kokouksen jälkeen vuorossa on Kalle Mellerin ja Aki Aintilan esitys “Yli miljoonan petolinnun Batumi”

Jatka lukemista: