Retkeile huomaavaisesti Katteluksessa

Tringa-verkossa muistutettiin että vaikka kevät innoittaakin retkeilemään, kannattaa muistaa että lintujen hyvinvoinnin pitää olla jokaisen lintuharrastajan prioriteetti. Lintuharrastaja noudattaa myös annettuja ohjeita pysäköinnistä ja käyttäytyy muutenkin asiallisesti. Jatka lukemista:

Lintusäätiedote 29.4.-1.5.: muuttosää heikkenee

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Pitkään jatkunut hyvä muuttosää heikkenee loppuviikoksi, kun kolea luoteisvirtaus leviää tänne huomenna iltapäivällä. Vielä illalla ja ensi yönä on erinomainen hyönteissyöjien, mustalintujen ja meriharakoiden muuttosää.

ti: Enimmäkseen kohtalaista lännenpuoleista tuulta, joka iltapäivällä kääntyy luoteeseen ja voimistuu länsiosan merialueella navakaksi. Verraten pilvistä ja iltapäivällä-illalla paikoin sadetta; myöhemmin selkenevää. Aamun jälkeen arktinen ja muukin muuttosää huononee.

ke: Enimmäkseen kohtalaista luoteenpuoleista tuulta, joka iltapäivällä rannikolla kääntyy WSW-merituuleksi, vaihtelevaa pilvisyyttä ja poutaa.

to: Heikkoa-kohtalaista pohjoisenpuoleista tuulta, joka mahdollisesti voimistuu iltapäivällä länsiosan mereialueella navakaksi. Pilvistä ja etenkin iltapäivällä melko suuri sateen mahdollisuus. Kehnonko muuttosää, mutta toisaalta kahlaajille pudostuskeliä.

loppuviikko: Kolea säätyyppi jatkuu.

Lintusäätiedote 26.-28.4.: arktika alkaa

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle: 

Melko lämmin korkeapaine, poutainen retkisää ja hyvä muuttosää jatkuvat vielä ainakin viikonlopun yli. Yömuutto kiihtyy ja arktinen muutto ottaa ensi askelia. Ensi viikolla korkeapaine vaihtuu matalapainevoittoiseksi ja sateiseksi. Aiemmin ennusteissa ollut lämmin putki ei todennäköisesti ulotu Suomeen. Vapun jälkeinen säätila on vielä täysin ennustamaton.

la: Heikkoa tuulta ja ajoittain lisääntyvää pilvisyyttä, iltapäivällä rannikolla kohtalaisen WSW-merituulen mahdollisuus.

su: Heikkoa pohjoisenpuoleista tuulta, vaihtelevaa pilvisyyttä.

ma: Heikkoa lännenpuoleista tuulta, vaihtelevaa pilvisyyttä ja pieni sateen mahdollisuus.

Tornilaskentaa varten on vielä vapaita torneja

Vesilintujen tornilaskenta on takuulla helpoin lintujen vakioidun seurannan muoto, joka onnistuu aivan aloittelijaltakin normaalin retkeilyn ohessa. Tringan alueella on vain muutamia aktiivisia vesilintulaskentakohteita, joten tornilaskennat olisivat hyvä lisä lintukantojemme muutosten vuotuiseen vakioituun seurantaan. Mikään ei tietenkään estä perustamasta omaa vesilintulaskentareittiä.

Tringan alueelta vapaana tornilaskentaan olisivat seuraavat tornit: (huomatkaa että osa torneista on siis Tringan alueella toimivien muiden yhdistysten alueella).

  • Hanko Svanvik
  • Raasepori Pohja Tukkisatama
  • Lohja Karjalohja
  • Kattelus Kotojärvi
  • Siuntio Tjusträsket
  • Inkoo Långvassfjärden
  • Vihti Vanjärvi
  • Karkkila Pyhäjärvi
  • Kirkkonummi Saltfjärden
  • Kirkkonummi Morsfjärden
  • Espoo Espoonlahti
  • Espoo Matalajärvi
  • Espoo Pitkäjärvi
  • Espoo Kaitalahti
  • Tuusula Tuusulanjärvi Koskenmäki
  • Järvenpää Tuusulanjärvi Kaakkola
  • Hyvinkää Ridasjärvi

Tornilaskennassa sovelletaan normaalia vesilintujen pistelaskentaohjetta ja kohteet lasketaan kaksi kertaa kevään aikana. Kevään ollessa näin aikainen, voi ensimmäisen laskennan suorittaa esimerkiksi ensi viikonloppuna.

Ohjeet löytyvät Luonnontieteellisen keskusmuseon sivuilta: www.luomus.fi/vesilintujen-laskenta

Pikaohjeella pääsee jo hyvin alkuun http://www.luomus.fi/sites/default/files/vl_pikaohje_piste.pdf

Varaukset torneista ja kysymykset joko kaisa.valimaki ät helsinki.fi tai suoraan museolle osoitteeseen linnustonseuranta ät luomus.fi

 

 

 

 

Lintusäätiedote 21.-24.4.2014: vaihtelevaa muuttosäätä

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Mukavista ja lämpimistä säistä huolimatta varsinainen lämmin itäkaakkoinen putki ei koskaan ulottunut kuin Viroon (lähimpänä meitä ensi yönä). Sen läheisyys ja muuttoa suosiva korkeapainesää näkyy kuitenkin viime päivien lajistossa. Korkeapaine ja selkeä sää jatkuu vielä päiväkausia, mutta muutto jämähtää pariksi päiväksi ke-to, kun huomenna illalla saapuu kylmän rintaman myötä pohjoisvirtaus.

ma-ti yö: Erittäin hyvä sää mm. hyönteissyöjien lisäjoukoille.

ti: Aamulla heikkoa, päivällä kohtalaista ja myöhään illalla merellä navakkaa pohjoistuulta; iltapäivällä voi rannikolla olla tyyntä tai jopa lounaista merituulta. Vielä hyvä muuttosää. Pohjoistuulen takia tämä on meren rannalla viime päivistä lämpimin.

ke: Aamulla ja päivällä kohtalaista, merellä navakkaa pohjoistuulta, joka illaksi vähitellen heikkenee. Iltapäivällä lyhytaikainen merituuli rannikolla mahdollinen. Voimakas vastatuuli Suomen eteläpuolella hyydyttää muuton. Lämpötila sisämaassa lähes kymmenen astetta alempi kuin tiistaina.

to: Vahva korkepaineen keskus lähellä. Tyyni ja hyvin kylmä pakkasaamu sisämaassa. Päivän kuluessa viriää WSW-puoleinen tuuli, joka voimistuu kohtalaiseksi. Baltian ja Itämeren eteläosissa on vielä muuttoa vastustavaa tuulta, vaikka muuttosää Suomessa paranee taas. Lännestä alkaa levitä lämpimämpää ilmamassaa.

loppuviikko, alustava: Korkeapaine siirtyy Suomen itäpuolelle, mistä aiheutuu erittäin hyvää muuttosäätä etelästä ja kaakosta tuleville.

Lintusäätiedote 17.-21.4.2014: hyvää retkisäätä

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Erittäin hyviä uutisia lintu- ja luontoretkeilijöille: lämmin itäkaakkoinen putki saapuu meille pääsiäisenä hyvien retkisäiden myötä; perjantaina se saapuu Liettuaan ja su-ma tienoilla tänne. Jo sitä ennen on erinomaista muuttosäätä. Odotettavissa on paljon uusia kevätmuuttajia kuten sirittäjä, mustaviklo, hernekerttu, kirjosieppo, pajulintu, leppälintu, lapintiira, käenpiika, nuolihaukka, luhtahuitti ja räystäspääsky. Lämmin putki voi tuoda kaakkoisia harvinaisuuksia kuten kattohaikaroita, arosuohaukkoja, pikkukiljukotkia, sitruunavästäräkkejä sekä mahdollisesti hyvin aikaisia pikkusieppoja ja sinirintoja. Afrikan muuttajien saapumista tosin jarruttaa sateinen ja huono sää Balkanilla sekä Keski-Euroopassa. Myös arktisen muuton ensiparvia alkaa liikkua (meriharakoita, allihaahkoja, mustalintuja).

ke-to ja to-pe yöt: Oikein hyvä yömuuttosäätä rastaiden pääjoukoille sekä kahlaajien ja hyönteissyöjien etujoukoille.

to: Maalla enimmäkseen kohtalaista, merellä navakkaa SSW-tuulta, joka iltaa kohti vielä vähän voimistuu, vaihtelevaa pilvisyyttä ja poutaa. Melko hyvää aamumuuttosäätä pikkulinnuille, mutta aamumuuttajien pääjoukot alkavat jo olla ohi.

pe: Aamulla kohtalaista, merellä navakkaa etelänpuoleista tuulta, joka heikkenee iltapäiväksi ja tyyntyy illaksi. Puolipilvistä-pilvistä, illalla selkenevää ja poutaa. Muuttosää kuten to.

la-ma: Enimmäkseen heikkoa tuulta, rannikolla iltapäivisin mahdollisesti kohtalaista merituulta, verraten selkeää ja hyvää säätä retkeilijöille, uusille saapujille sekä itäkaakosta tuleville harvinaisuuksille. Sisämaassa lämpenee maanantaiksi +20 asteen tienoille, meren rannalla huomattavasti viileämpää.

jatkoarvio: Korkepainesää jatkuu, mutta vielä ei voi sanoa, onko se edelleen lämmin kaakonputki vai viileä koillisvirtaus.

Muista ilmoittaa laulujoutsenhavaintosi

Laulujoutsen on BirdLife Suomen vuoden lintu 2014 (eli vuoden laji, kuten aiemmin oli tapana sanoa).

Edellisen kerran Suomen laulujoutsenkanta oli syynissä kymmenen vuotta sitten, jolloin myös Tringan alueella selvitettiin alueen pesimäkantaa tarkemmin. Nyt on tarkoitus selvittää, millainen muutos kymmenessä vuodessa on tapahtunut.

Laulujoutsenen muutto on vielä käynnissä, mutta Uudenmaan kärkkäimmät parit ovat jo pesimäpaikoillaan. Jotta yhteenvedosta tulisi mahdollisimman kattava, kaikkia tringalaisia pyydetään ilmoittamaan varmojen pesimähavaintojen (käytetty pesäkumpu, emo pesällä, poikue) lisäksi kaikki kesäaikaiset laulujoutsenhavaintonsa Tiiraan. Selvät kihlaparit eli pesimättömät pariskunnat voi merkitä Tiirassa pariutuneiksi ja lisätietokentässä ilmoittaa tarkentavia tietoja.

Kaikista varmoista pesimähavainnoista ja kihlapareista on hyvä tallettaa havainnoijan paikan lisäksi myös linnun paikka. Poikasten määrä on syytä laskea ja merkitä joka kerta. Halutessaan havainnot voi myös salata – myös ne ovat käytettävissä, kun yhteenvetoa laaditaan.

Erityisen tervetulleita ovat havainnot laulujoutsenen ja muiden vesilintujen rinnakkaiselosta tai sen mahdottomuudesta. Tällaiset havainnot (esim. laulujoutsen tappaa liian lähelle pesää tulleen kyhmyjoutsenen) kannattaa selostaa lyhyesti mutta täsmällisesti Tiiran lisätietokenttään. Lajinimenä pitää tällöin olla laulujoutsen, sillä muiden lajien havaintoja ei käydä yhteenvetoa varten systemaattisesti läpi.

Havainnoista kootaan valtakunnallinen laulujoutsenkatsaus, ja Tringan alueen tulokset tullaan myös julkaisemaan tarkemmin joko jäsenlehdessä tai sähköisessä mediassa.

Lintusäätiedote 14.-18.4.: kohtalaista muuttosäätä

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Tämä viikko on vaihtelevan kohtalaista muuttosäätä, mutta ei vieläkään erityistä.

ma: Kohtalaista lounaanpuoleista tuulta, joka illaksi heikkenee ja kääntyy länteen. Aamulla enimmäkseen pilvistä, päivän kuluessa osaksi selkenevää mutta etenkin päivällä ja sisämaassa ajoittain sadekuuroja. Melko hyvä muuttosää mm. peipoille, järreille, kuoveille ja harmaahanhille.

ti: Aamulla heikkoa lännenpuoleista tuulta, joka kääntyy luoteen ja pohjoisen välille ja voimistuu päivällä kohtalaiseksi, läntisellä merialueella navakaksi. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja aamulla sekä päivällä joitakin räntäkuuroja, illalla selkenevää. Aamulla kohtalainen muuttosää, päivällä huonompi.

ke: Huono muuttoyö pohjoistuulen takia. Aamulla merellä navakkaa pohjoisenpuoleista tuulta, joka päivän kuluessä vähitellen heikkenee ja tyyntyy illaksi. Verraten selkeää. Huonohko aamumuuttosää, mutta iltapäivällä hyvä sää haukoille ns. mereisimmällä isoympyräreitillä ja viimeisille kurjille.

to-pe, arvio: Hienoa muuttosäätä etelävirtauksessa, myös yöllä kovaa muuttoa. Perjantai vielä liian epävarma, joko hyvä etelävirtaus tai lyhyt sateinen pohjoisvirtauskatko muutossa.

Pääsiäinen ja sen jälkeen, alustava arvio: Lämmin putki muodostuu jo alkuviikosta Kazakstanista Etelä-Venäjälle, missä säätyyppi muuttuu kesäiseksi. Pitkissä ennusteissa näyttää alustavasti, että pääsiäisenä korkeapaine vahvistuu Suomen – Länsi-Venäjän alueelle. Samalla lämmin itäkaakkoinen putki venyy reitille Kazakstan -Valko-venäjä – Baltia – Suomi. Odotettavissa olisi hienoja retkisäitä ja kaakkoisia harvinaisuuksia ja aikaisia tulijoita sieltä sekä ensimmäinen hyönteissyöjien aalto. Kannattaa vielä pitää jalat maassa, koska viikon ennuste on aina aika epävarma, mutta toivotaan että näin käy.

Lintusäätiedote 10.-13.4.: kevät etenee reippaasti

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Lähipäivinä on hyvää muuttosäätä tulossa ja kevät etenee reippaasti:

to: Aamulla vielä merellä melko navakkaa ESE-tuulta, joka päivän kuluessa heikkenee kohtalaiseksi ja kääntyy vähitellen illaksi etelään (Suomen rannikolla voi säilyä kaakkoissuunta koko päivän). Selkeää ja hyvä muuttosää, vaikka on koleaa. Jos kurkia on suuri määrä vielä tulematta, huomenna on niille hyvä mahdollisuus, lähinnä lännessä. Myös västäräkeille ja piekanoille ihanteellinen tuuli.

to-pe: Erittäin hyvää yömuuttovirtausta suoraan etelästä rastaille, punarinnoille ja sekä valkoviklojen ensitunnustelijoille ja tiltalttien etujoukolle.

pe: Enimmäkseen kohtalaista, merellä navakkaa SSW-tuulta, pilvistä ja lännestä päivän kuluessa melko jatkuvaa sadetta. Hyvä muuttotuuli mm. peipoille ja ensimmäisille metsäkirvisille, mutta alapilvi ja huono näkyvyys mahdollisia jarruttavia tekijöitä.

la, arvio: Heikkoa-kohtalaista etelän ja lounaan välistä tuulta, aamulla pilvistä ja mahdollisesti sumua tai sumupilveä. Päivällä tai iltapäivällä selkenevää. Jos selkenee ajoissa, tämä on hyvä haukkasää ja kurkisää (jos niitäkin vielä olisi tulossa).

su, arvio: Merellä navakkaa etelänpuoleista tuulta, yleisesti sadetta ja melko huono muuttosää.

Lintusäätiedote 8.-11.4.2014

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Vastatuuli aiheuttaa tahmeaa muuttosäätä lähipäivinä:

ti: Heikkoa-kohtalaista idänpuoleista tuulta, joka iltapäivällä voimistuu länsiosan merellä navakaksi. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja poutaa. Aamulla kohtalainen muuttosää, sitten huononee.

ke: Navakkaa, merellä jopa kovaa itätuulta. Verraten selkeää ja huono muuttosää.

to: Tuuli kääntyy päivän kuluessa kaakkoon ja heikkenee merellä navakasta kohtalaiseksi. Pilvistyvää ja etelästä ehkä sadetta. Melko huono muuttosää, mutta kaakosta voisi tulla jokin harhailijakin. Tämä on kuitenkin kolea putki, eikä kuuma putki, joten ihmeempää ei tapahdu.

pe, arvio: Etelänpuoleista hyvää muuttotuulta, mutta riskinä sade, alapilvi ja sumu. Ennuste kuitenkin vielä epävarma.

Lintusäätiedote 4.-7.4.2014

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Pohjoistuuli oli tänään heikompi kuin 3 päivää sitten ennuste näytti, joten muuttokin oli parempi. Kuitenkin viikonloppuna tulee vielä parempaa muuttosäätä, vaikka huominen ei olekaan niin hyvä kuin aiemmin näytti.

pe-la yö: Hyvää muuttosäätä, tulee mm. rastaita ja punarintoja.

la: Kohtalaista, merellä navakkaa WSW-tuulta koko päivän.  Poutaa ja melko selkeää, ohutta yläpilveä. Vähän liian kova ja hiukan liian läntinen tuuli, jotta muutto repeäisi täysillä. Kuitenkin varmaan tulee kuoveja, hanhia, niittykirvisiä, sepelkyyhkyjä, haahkoja, peippojakin ym. Pieni mahdollisuus, että olisi jopa hyvää kurkimuuttoa, reitti itäinen.

la-su yö: Erittäin hyvä yömuuttosää ja samalla pudotussää täällä, joten kaikkea tulee. Aamulla rastaita pitäisi kuhista maastossa, joukossa mustaleppälintuja ym.

su: Enimmäkseen kohtalaista lounaanpuoleista tuulta, joka kääntyy iltapäivällä luoteeseen. Verraten pilvistä ja etenkin aamulla sekä sisämaassa ja idässä ajoittain vesisadetta, ehkä vähän räntääkin. Jos aamulla ei ole matalaa sumupilveä tai sumua, voi peippoja tulla paljon Suomenlahden yli. Illalla pilvisyys rakoilee ja tulee taas hyvä muuttoyö.

ma: Lounaasta lähestyy pieni matalapaine sadealueen kera ja samalla kasvaa jatkuvan sateen ja voimistuvan kaakon-idänpuoleisen tuulen mahdollisuus. Aikataulua ei vielä voi tietää. Jos tulee aamulla, on huonohko muuttosää ja sadepäivä; jos tulee vasta iltapäivällä, voi aamu olla hyvä.

jatkoarvio: Hyvin vaihtelevaa muuttosäätä, ei kuitenkaan pahoja kylmänpurkauksia mutta ei myöskään kuumia putkia. Kevät etenee normaalisti.

Lintusäätiedote 2.-6.4.2014

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Kylmä sääjakso jatkuu perjantaihin asti, mutta sillä ei ole ollut kovin paha vaikutus kevätmuuttoon, koska voimakkaita vastatuulia ja pyryä ei ole ollut. Kylmät yöt kuitenkin hillitsevät aamun lauluintoa.

ke: Selkeä ja kylmä yö. Heikkoa-kohtalaista WSW-tuulta, joka päivällä voimistuu merellä navakaksi. Puolipilvistä tai verraten selkeää ja hyvä näkyvyys. Lämpötilaa lukuun ottamatta hyvä muuttosää.

to: Heikkoa-kohtalaista lännen ja luoteen välistä tuulta, iltapäivällä Hangossa mahdollisesti navakkaa. Aamulla melko pilvistä, mutta päivän kuluessa osaksi selkenevää joskin mahdollisesti lumikuuroja. Aamulla vielä kohtalainen muuttosää.

pe: Aamulla kohtalaista pohjoisenpuoleista tuulta, joka kääntyy luoteeseen ja heikkenee illaksi. Poutaa ja todennäköisesti verraten selkeää. Välttävä muuttosää paitsi ehkä hyvä päivällä haukoille.

la-su, arvio: Leuto lounaisvirtaus leviää meille tuoden jälleen mukanaan rysäyksen muuttajia. Erityisesti la saattaa olla erinomainen muuttopäivä.