Lintusää 1.–4.9.: yömuuttajia ja haukkoja

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:
Sadejakso loppui, sillä tällä viikolla poutainen korkeapaine vallitsee Suomessa, mikä suosii etenkin yömuuttajien ja haukkojen muuttoa (mehiläis-, varpus-, nuoli-, tuulihaukka ja sääksi). Myötätuulessa muutto kulkee enimmäkseen hajallaan aika korkealla, joten muuttovirtoja syntyy lähinnä rannikolle petolinnuille. Aluksi ne pyrkivät koillisenpuoleisessa tuulessa etenkin S-SW-suuntaan, tiistaista alkaen isot pedot myös enemmän rannikon suunnassa ENE. Lähiöinä lähti ja lähtee miljoonia hyönteissyöjiä Suomesta.
ma: Heikkoa, merellä kohtalaista idänpuoleista tuulta, poutaa ja vaihtelevaa alapilvisyyttä sekä hyvä näkyvyys.
ti: Enimmäkseen heikkoa tuulta, poutaa ja vaihtelevaa pilvisyyttä.
ke–to: Heikkoa-kohtalaista länsilounaista tuulta ja poutaista korkeapainesäätä. Alapilvisyyden ennustaminen on vaikeaa, eli kaikki selkeän ja aivan pilvisen välillä on mahdollista. Jos yöllä on selkeää, syntyy aamusumuriski alaville ja kosteille mantereen alueille. Heikko vastatuuli kasaa aamun pikkulintuja (lähinnä metsäkirvisiä), rannikon niemiin.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin