Yyterin retki 23.8.2014

Tringan kahlaajaretki Porin Yyteriin 23.8.2014 (kirjoittanut Mikko Savelainen, opas)

Porin Yyterin perinteinen kahlaajaretki tehtiin 40 henkilön voimin 23.8. Lähtöasetelmat eivät lupailleet hyvää; meriveden korkeus oli +23 senttiä ja lounaistuulen myötä edelleen nousemassa. Sääennuste lupasi lisäksi jatkuvia sadekuuroja, joten muutama henkilö olikin perunut osallistumisensa aivan viime hetkellä. Näillä mennään, tuumattiin bussissa. Perillä pääkohteessa eli Yyterin lietteillä ei ollut rantaa näkyvissä ollenkaan ja ainoat näköpiirissä olevat kahlaajat olivat retkelle osallistujia. Lietteen uusi, hulppean hieno lintutorni muutti kuitenkin kaiken, sillä alueen kahlaajat olivat kerääntyneet tornin edustalle. Määrillä ei edelleenkään mässäilty, mutta kahlaajat ruokailivat alle 100 metrin päässä. Lajikirjo oli hyvä: mm. iso-, kuovi-, pikku-, suo-, ja lapinsirri, jänkäsirriäinen, punakuiri, molemmat kuovit, vesipääsky ja tundrakurmitsa sekä satoja vesilintuja jne. Katseltavaa riitti helposti yli kolmeksi tunniksi ja sadekuurotkin olivat heikkoja ja lyhyitä. Lisäksi käytiin Kirrinsannassa, jossa nähtiin mm. kolme vesipääskyä. Lopuksi käytiin vielä Yyterin hiekkarannalla, josta tuli retken kovimmat lajit: pulmussirri ja nuori pikkutiira. Lajimäärä oli mukavat 106 lajia. Kiitos osallistujille sekä Tringan retkien vakiokuski-Anterolle, joka on ehdottomasti paras tapaani linturetkikuski!

 

Yyterikuva+2014

 

Allaolevat kuvat: Jukka Kuusela

DSC_0792 DSC_0793 DSC_0805 DSC_0814 DSC_0821 DSC_0825 DSC_0845 DSC_0852 DSC_0854

Jaa tämä juttu:Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Email this to someone
email