Ensimmäinen juhlapukuinen haahka saapui – Kevät alkoi!!

haahkaparvi_Heikki_Eriksson_Avescapes
Ensimmäinen haahka on saapunut Hankoon 23.2. voimakkaan lounaistuulen siivittämänä. Hangon lintuaseman päähavainnoija näki juhlapukuisen haahkakoiraan muuttamassa kohti kaakkoa maanantaiaamuna kello 9:25.

Hangon lintuaseman ja Aronian haahkatutkimusryhmän yhteinen haahkan saapumispäiväveikkaus järjestettiin nyt viidettä kertaa. Tänä vuonna oikeita veikkauksia löytyi kolmen henkilön rivistä. Näistä onnetar valitsi voittajaksi Joona Lehtomäen Helsingistä. Kilpailun aikaisempina vuosina haahka on saapunut 24.2.2014, 16.3.2013, 20.2.2012 ja 9.3.2011. Nyt jäätiin siis vain pari päivää aikaisemmasta ennätyksestä.

Korean haahkan saapuminen saaristoon on yksi ensimmäisistä kevään merkeistä. Huhtikuuhun mennessä haahkojen lukumäärä lasketaan Hangon lintuasemalla jo tuhansissa. Hangon lintuaseman tutkimusten perusteella talven ankaruus vaikuttaa voimakkaasti haahkan kevätmuuton ajoittumiseen. Leudon talven jälkeen ensimmäiset haahkaparvet nähdään tyypillisesti helmikuun jälkipuoliskolla, kun taas esimerkiksi kylmän ja pitkän jäätalven 1996 jälkeen ensimmäiset muuttajat nähtiin vasta aprillipäivänä.

Kevät on yleisesti ottaen tänä vuonna ajoissa. Viime viikolla Uudellamaalla havaittiin useita kiuruja ja tänään maanantaina 23.2 nähtiin myös ensimmäinen töyhtöhyyppä Helsingin Vanhankaupunginlahdella. Sääennusteet lupaavat lauhaa säätä tuleviksi viikoiksi, ja jos näin käy, niin tulevina viikkoina Uudellamaalla aletaan näkemään enenevissä määrin muuttolintuja. Hangon lintuasemalla jäädään nyt jännittämään ensimmäistä kertaa kevätveikkauksessa mukana olevan pääskyn saapumista.

 

Den första ejdern anlände – våren har börjat!

Vårens första ejder kom till Hangö ridande på en hård sydvästvind den 23 februari. Huvudobservatören på Hangö Fågelstation spanade in en guding i praktdräkt på sträck mot sydost på måndagsmorgonen 9.25.

Den var femte gången som Hangö Fågelstation och Aronias ejderforskare ordnade en gissning på ankomstdagen. I år hade tre personer gissat rätt när ejderns kommer. Joona Lehtomäki från Helsingfors korades till vinnare av fru Fortuna. Under tidigare år har ejdern dykt upp ungefär vid samma tid (24.2.2014, 16.3.2013, 20.2.2012 och 9.3.2011), så rekordet från 2012 var nära att ryka.

De granna gudingarnas ankomst är det första riktiga tecknet på vår i skärgården. När april kommer kan tusentals ejdrar redan räknas in en bra flyttmorgon vid Hangö Fågelstation. Enligt utredningar vid stationen påverkas sträckets tidpunkt av vinterns stränghet. Varma vintrar med varma vår ger ett tidigt sträck typiskt redan i februari, medan en kall vår – som 1996 – kommer fåglarna kring första april.

På det hela taget ligger våren i år i en god tidtabell. I Nyland observerades de första lärkorna redan för en vecka sedan, och den första tofsvipan sågs faktiskt på måndagen den 23 februari i Gammelstadsviken i Helsingfors. Väderutsikterna ger vid handen att det är varmt de närmaste veckorna, och om det blir så, så kommer flyttfåglarna att invadera Nyland. På Hangö Fågelstation väntar man nu på den första svalan, eftersom svalans ankomst till Hangö i år också är med i vårgissningen!

Jaa tämä juttu:Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Email this to someone
email