Huhtikuun kuukausikokous ja yhdistyksen kevätkokous 09.04.2015

Huhtikuun kuukausikokous ja yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidetään torstaina 9. huhtikuuta Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6) klo 18:00 alkaen.

Kevätkokouksessa mm. esitetään yhdistyksen vuoden 2014 tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastajan ja toiminnantarkastajan lausunnot sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapaudesta.
Kokouksen muissa asioissa hallitus tuo kevätkokoukselle ehdotuksensa Tringan sijoitusstrategiaksi.

Tase ja tuloslaskelmaan sekä toimintakertomukseen voi tutustua jo ennakkoon täällä.

Kuukausikokouksen muu ohjelma ja jatkopaikka ilmoitetaan myöhemmin mm. Tringa-verkossa ja tapahtumakalenterissa.

Tervetuloa!

Lintusäätiedote 30.3.–1.4.2015: Kevätmuuton myötävirtaukset kiertävät Suomen kaukaa

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Kovien itätuulten ja eilisten sadealueiden tulppaama muutto purkautui tänään, sillä tuuli oli hyvä eikä sumupilvi pudonnut liian alas kuin ajoittain. Tällä viikolla ilmamassa kylmenee hiukan (pieniä yöpakkasia taas tiistaista alkaen), olemme laajan matalapaineen alueella, ja lämpimät kevätmuuton myötävirtaukset kiertävät Suomen kaukaa. Takatalvenkin mahdollisuus on usein hilkulla. Monena päivänä muutto estyy huonon sään takia.

Ma: Enimmäkseen navakkaa tuulta etelästä-kaakosta, pilvistä, synkkää ja koko päivän lähes tauotonta sadetta, myös räntää. Surkea retkisää ja muutto jumissa.

Ti: Aamulla merellä kovaa etelätuulta, joka päivällä heikkenee navakaksi ja kääntyy lounaaseen. Sadetta, joka heikkenee iltapäivällä ja muuttuu ajoittaiseksi. Tuulen, huonon näkyvyyden ja matalien pilvien takia tämä on toinen surkea muuttopäivä. Ti-ke yönä lounaistuuli heikkenee sopivaksi, pilvisyys repeilee, ja voi olla hyvä yömuuttajasää mm. rastaiden etujoukoille ja vesilinnuille, jos ei ole matalaa sumupilveä.

Ke, säähän vaikuttaa oleellisesti Baltiaan saapuvan matalan osakeskuksen reitti, joka on vielä epätarkka: Todennäköisimmin heikkoa-kohtalaista idänpuoleista tuulta ja poutaa mutta melko pilvistä. Iltaa kohti tuuli saattaa voimistua ja voi alkaa sataa. Paikallisesti melko hyvä muuttosää etenkin aamulla, mutta sitä heikentää laaja sade Baltiassa ja voimistuva pohjoisenpuoleinen tuuli Itämerellä. Toisaalta kahden edellisen vuorokauden tulppa voi muuttoa vahvistaa.

Loppuviikon arvio: Vähitellen heikkenevää pohjoisen-luoteenpuoleista tuulta, pilvistä ja torstaina yleisesti vesi-, räntä- tai mahdollisesti jopa lumisadetta, joka seuraavina päivinä on kuuroittaisempaa; viileää.

Lintusäätiedote 27.–29.3.2015: Lamaantunut muutto paranee vähäksi aikaa

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Itätuuli on lamauttanut muuton täysin, mutta tilanne paranee vähäksi aikaa lähipäivinä. Lämmin kaakkoinen virtaus on päässyt Latvian tasalle mutta ei tule siitä eteenpäin. Silti on pieni mahdollisuus että pe-la yönä voimakkaassa myötätuulessa voisi saapua kaukaa kaakosta hyvin aikaisia taskuja (kivi- tai aro-) tai harvinaisia kiuruja.

Pe: Aamulla merellä navakkaa itäkaakkoistuulta, joka päivän aikana kääntyy hitaasti illaksi etelään ja heikkenee vähän. Pilvistä, vielä aika koleaa ja ajoittain vesisadetta (mahdollisuus myös rännälle) lännestä alkaen. Huonohko muuttosää muille kuin em. kaakkoisille harvinaisuuksille ja ensimmäisille västäräkeille.

La: Aamulla kohtalaista, merellä jopa navakkaa etelätuulta, joka päivällä lännestä alkaen kääntyy lännen ja lounaan välille sekä heikkenee nopeasti. Pilvistä ja aamulla sateen mahdollisuus; iltapäivällä lännestä alkaen sadetta, joka illaksi loppuu lännestä alkaen. Sateen jälkeen on huomattava sumupilven tai sumun mahdollisuus. Yöllä ja aamulla melko hyvä muuttosää Virosta tuleville kaakon harvinaisuuksille, punarinnoille, sepelkyyhkyille, västäräkeille ja peipoille (muuton alku). Myöhemmin muuttosää huononee sateen, alapilven ja mahdollisen sumun takia. Sadealueen tarkka ajoitus ja laajuus on nyt vielä mahdotonta – kannattaa tarkistaa säätutkakuvista lauantain aikana.

Su arvio: Heikkoa-kohtalaista, myöhemmin kohtalaista-navakkaa etelätuulta, pilvistä ja aamulla suurehko sumun mahdollisuus. Todennäköisimmin on enimmäkseen poutaa, mutta kohtalainen sateen mahdollisuus on etenkin idässä aamupuolella ja lännessä iltapuolella. Sumu ja alapilvi voivat huonontaa muuttosäätä, mutta yö- ja aamumuuttajille on muuten hyvä tilanne.

Alkuviikko: laaja matalapaine saapuu lännestä Suomeen ja jää siihen tuoden yleisesti sadetta, viileyttä ja huonohkoja muuttosäitä.

Tringan alueen lintusäätiedote 23.–27.3.2015: Kevät etenee hitaanpuoleisesti

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Tällä viikolla muuttosäätila ei ole kovin hyvä; kevät etenee hitaanpuoleisesti. Viikonloppuna on mahdollisuus muuton vauhdittumiseen, sillä viikon puolessavälissä pitkään kylmästä vastatuulesta kärsineessä Itä-Euroopassa alkaa lämmin kaakkoistuuli levitä pohjoiseen. Melko lämmin kaakkoinen-eteläinen virtaus voisi saapua viikonlopuksi Suomeen västäräkkien kera.

Ma: Kohtalaista, merellä navakkaa-kovaa lounaistuulta, pilvistä ja koko päivän yleisesti räntä- ja vesisadetta. Lämpötila on vähän nollan yläpuolella. Myötätuulesta huolimatta muuttosää on huonohko suttuisen näkyvyyden ja matalien alapilvien sekä liian kovan tuulen takia. Sade sentään puhdistaa kaupunkipölyä.

Ti: Aamulla on kohtalaista, merellä navakkaa WSW-tuulta, joka päivän kuluessa kääntyy luoteeseen. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja poutaa sekä kohtuullisen lämmintä. Yöllä ja aamulla on melko hyvä, päivällä kohtalainen muuttosää.

Ke–pe, alustava arvio: Aluksi kohtalaista koillisenpuoleista tuulta, puolipilvistä-selkeää, yöpakkasta ja hieno retkisää, mutta melko huono muuttosää, koska Itämerellä vallitsee navakka koillistuuli. To tuuli kääntyy itään, voimistuu edelleen ja leviää Etelä-Suomeen; muuttosää huononee lisää (muille kuin lokeille), vaikka muuten on poutaa ja selkeääkin.

Pikaviestiryhmä lintuharrastuksesta Espoossa

Espoon lintuharrastajille on avattu uusipikaviestiryhmän ”Espoo-linnut”, jossa voi kertoa lintuhavainnoista ja jutella lintuharrastuksesta Espoon seutuvilla. Ryhmä toimii ilmaisen Telegram-pikaviestisovelluksen avulla, jota voi käyttää älypuhelimella, tabletilla, tietokoneella tai tavallisella nettiselaimella. (Telegram toimii kuten Whatsapp, mutta sen yksityisyydensuoja on parempi ja se on joissain asioissa monipuolisempi.)

Liittymisohjeet ja lisää tietoa

Viestejä voi kirjoittaa ryhmälle samaan tapaan kuin tekstiviestejä, ne kulkevat kaikille jäsenille saman tien. Katsotaan miten ryhmä alkaa toimia ja muutetaan asioita tarvittaessa kun kokemuksia kertyy.

Lintusäätiedote 17.–23.3.2015: Lähipäiviksi erinomaista muuttosäätä

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Korkeapaine heikkenee ja siirtyy hiljalleen Suomen kaakkoispuolelle, mikä synnyttää lähipäiviksi erinomaisen muuttosään. Viikonloppuna muuttoon tulee pysäytys, kun pohjoisesta virtaa arktista ilmamassaa Suomeen. Toisin kuin monesti tällaisessa säätilanteessa, kylmä jakso näyttäisi jäävän lyhyeksi, eikä siihen liity isoja takatalvilumipyryjä paluumuuttoineen.

Ti–ke: Heikkoa etelänpuoleista tuulta, selkeää tai ohutta yläpilveä. Hienoa retkisäätä ja erinomaista muuttosäätä etenkin päivämuuttajille: haukoille, kotkille ja ensimmäisille kurjille. Sisämaassa päivisin lämmintä, mutta yöpakkaset hillitsevät pikkulintujen aamumuuttoa.

To: Viikon paras muuttosää alkukevään tulijoille: Enimmäkseen pilvistä ja heikkoa-kohtalaista lounaistuulta. Vähäinen sateen mahdollisuus. Lämpötilaero yön ja päivän välillä pienenee.

Pe–la: Kylmää ilmaa saapuu pohjoisenpuoleisessa kohtalaisessa, merellä etenkin lauantaina ajoittain navakassa tuulessa. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja päivällä mahdollisesti heikkoja lumikuuroja. Päivälämpötilat laskevat sisämaassa nykyisestä selvästi. Muutto hyytyy jokseenkin täysin.

Su–ma: Näillä näkymin sunnuntaina on erittäin kylmä, tyynenpuoleinen pakkasaamu. Vähitellen sää pilvistyy, etelänpuoleinen tuuli voimistuu, ja sää lauhtuu ajankohdalle tyypilliseksi lännestä saapuvan lumi- ja vesisadealueen myötä. Muutto alkaa hiljalleen taas.

Talvilinturetki Myyrmäenseudulla 14.3.2015

Erityisesti lintuharrastuksen vasta-alkajille ja linnuista muuten vain kiinnostuneille suunnatulle Anna-Maija Myllysen ja Sirkku Levosalon opastamalle talvilintukävelylle ilmaantui 14 osanottajaa.

Retki oli erittäin hauska vetää. Oppaille esitettiin ahkerasti kysymyksiä. Selvitettiin mm. miten sinitiaisen tunnistaa. Miten pikkuvarpunen ja varpunen eroavat toisistaan. Koirasmustarastaan lisäksi valkeni joillekin retkeläisille, että ruskehtavampi versio linnusta on saman lajin naaras. Samalla kuultiin jo paljon keväistä laulelua ja muuta ääntelyä. Ehkä viherpeipon kaunis, monipuolinen laulu tai sinitiaisen kirkas säe jäivät jonkun mieleen. Upea näytelmä metsässä oli lemmekkäästi kuikuttavan palokärkiparikunnan lento peräkanaa aika läheltä ohi.

Uuttukyyhkyn huhuilu kuului ja eräs tarkkasilmäinen retkeläinen löysi linnun myös katsottavaksi näkyvältä paikalta kuusenlatvasta. Sen ja sepelkyyhkyn äänen eroa kyseltiin ja selviteltiin. Metsäiselle ruokinnalle oli toiveiden mukaisesti tullut hippiäinen, kaksi puukiipijää ja muutama kuusitiainen. Raappavuoren harmaapäätikkka oli tällä kertaa hiljaa, eikä pikaista ohilentoa ehtinyt moni huomata. Käpytikkojen komeutta saatiin ihailla hyvässä valossa. Käpylintuja nähtiin muutama. Korppikin äänteli ja vilahti näkyvissä. Retken lajimääräksi kertyi 24. Sää suosi tällä kertaa ihanasti! Upeaa asennetta osoitti pian puoli vuotta täyttävä Lassi Korpela, joka jaksoi valppaana pysyä vaunukyydissä tringalaisvanhempiensa mukana melkein retken puoliväliin saakka, minkä jälkeen nälänpoikanen tai jokin alkoi miestä liiaksi harmittaa.

 

 

Karttoja Tiira-havainnoista

Tiira-lintutietopalveluun on kertynyt Tringan alueelta jo 1,2 miljoonaa havaintoa. Alla “lämpökarttoja” muutamasta lajista. Ne perustuvat Tiiraan marraskuuhun 2014 mennessä tallennettuihin havaintoihin.

Havainnot kertovat paitsi lintujen levinneisyydestä, myös lintuharrastajien liikkeistä ja Tiiran käyttötavoista. Hajahavaintojen käyttö vaatiikin ymmärrystä havainnointi- ja kirjaamistavoista. Kartoitushankkeet tuottavat tätä systemaattisempaa ja kattavampaa tietoa.

Mitä kartat kertovat

Suuressa osassa havaintoja ei ole linnun koordinaatteja, vaan ainoastaan havainnoijan koordinaatit. Siksi linnun paikan perusteella piirretyt kartat näyttävät huomattavan tyhjiltä verrattuna havainnoijan paikan perusteella tehtyihin.

Varpunen, havainnoijan paikan mukaan, 2000-2014

Varpunen, linnun paikan mukaan, 2000-2014

Useimmiten havainnoista puuttuu myös tieto koordinaattien tarkkuudesta. Tarkkuus voi vaihdella metreistä kilometreihin. Pelkkien tarkkojen koordinaattien käyttäminen tekisi kartoista vieläkin tyhjempiä, mutta toisaalta epätarkkojen mukaan ottaminen vääristää jonkin verran karttojen yksityiskohtia.

Havainnoijan koordinaatit osoittavat paikan mistä lintu on havaittu (usein karkeasti), vaikka itse lintu olisi siitä kaukanakin. Havaintopaikan perusteella piirreyt kartat painottavat pisteitä, joissa lintuharrastajat viettävät aikaa. Esim. pikkulepinkäiskartalla on keskittymiä mm. Laajalahden ja Viikin lintutorneilla sekä suosituilla muutonhavainnointipaikoilla (Hangon lintuasema, Santahamina). Lintupaikoilla havainnot kirjataan usein lintutorneille tai keskelle aluetta, esim. Laajalahdella lahden keskelle.

Pikkulepinkäinen, paikalliset havainnoijan paikan mukaan, kesäkaudet 2000-2014

Useimmat harrastajat eivät tallenna aktiivisesti havaintoja yleisistä linnuista. Esim. varpunen (ks. edellä) näyttää olevan hyvin harvinainen pääkaupunkiseudun ja Hangon ulkopuolella. Sen sijaan aktiivisten havainnoijien koti- ja retkeilyseudut ylikorostuvat. Esim. varpuskartassa on kirkas piste Vantaan Rekolassa erään harrastajan kotipihan kohdalla.

Tallentamisen keskittymistä harvinaisiin lajeihin ja koordinaattien puutetta kompensoivat linnustonkartoitusprojektit, joiden havainnot kirjataan Tiiraan tarkasti. Esim. töyhtötiaiskartalla on paljon yksittäisiä pisteitä Pohjan ja Meikon metsäalueilla, joilla Tringa on järjestänyt kartoitusprojekteja.

Töyhtötiainen, paikalliset linnun paikan mukaan, kaikki havainnot 2000-2014

Retki Viikkiin 8.3.

Tringan retki Viikkiin järjestettiin 8.3.2015 klo 08-12. Sää ei suosinut, ensin sumu vei näkyvyyttä ja myöhemmin tuuli rankasti. Kuitenkin kevätmuuttajia oli hyvin esillä. Jo Gardenian pihalla havaittiin harmaalokkiparven mukana pohjoiseen suunnannut juhlapukuinen naurulokki, Tringan alueen kevään ensimmäinen ja ajankohtaan nähden aikainen. Keinumäellä kävimme katsomassa huuhkajaa, jonka olin onnistuneesti pimittänyt siihen asti. Bubo on ollut paikalla koko talven ja viime aikoina istuskellut aina samassa puussa. Sittemmin tieto näyttää levinneen kulovalkean tavoin. Keinumäen tornista näkyi myös pari töyhtöhyyppää, kottarainen ja uuttukyyhky. Pikkutikka kiikitti lähipuissa. Hyyppiä ja kottaraista katseltiin paremmin myöhemmin Hakalan lavalta, josta näkyi myös laulu- ja kyhmyjoutsenia. Keinumäeltä ja paremmin pelloilta katseltiin kanadanhanhiparia ja varpushaukka vilahti ohi saalistuslennollaan. Kanhaukka jäkätti Mölylässä. Pellolla muutama onnekas kuuli vielä kiurun. Loppujen lopuksi ajankohtaan nähden ihan hyvä saldo ensimmäisiä muuttolintuja! Lajeja 30.

Otso Häärä

Tringan talviekopinnaskaban tulokset

 

Toista kertaa järjestetty Tringan talviekopinnaskaba alkoi joulukuun 1. päivä ja päättyi helmikuun lopussa, tässä kilpailun tulokset:

Kisan ensimmäisen sijan jakoivat helsinkiläiset Petri Lankila ja Gustaf Nordenswan tasatuloksella 96 lajia. Kolmannen sijan vei Aatu Vattulainen Hangosta 90 lajilla, neljäs sija meni Raaseporiin Sami Virralle (85 lajia) ja viides sija Jyri Heinolle Vantaalle (83 lajilla). Kisaan ilmoitti havaintoja yhteensä 56 osallistujaa ja yhteislajimäärä nousi 126 lajiin, eli kahdella ohi edellisen talven talviekopinnaskaban kokonaislajimäärän. Eniten kilpailussa kilometrejä ilmoitti Jyri Heino – 1615km, mikä on talvella kunnioitettava määrä! Muita yli 1000km:n ylittäjiä olivat Pekka Malinen Helsingistä (1284km), Sami Virta (1228km) ja Gustaf Nordenswan (1050km).

Talvi 2014-2015 tullaan Tringan alueella muistamaan etenkin hyvänä marjalintutalvena, tämä näkyy myös talviekopinnaskaban tuloksissa: Musta- ja räkättirastas olivat kisan yleisimmät lajit yhdessä tali- ja sinitiaisen, variksen, harakan ja viherpeipon kanssa (=kaikki osallistujat havaitsivat). Lähes puolet osallistujista havaitsi punakylkirastaan, ja normaalitalvina varsin vähälukuisen kulorastaan onnistui havaitsemaan 14 ja laulurastaan 10 osallistujaa. Syksyn taviokuurnavaelluksesta huolimatta lajista tehtiin vähänlaisesti havaintoja enää talvikuukausina, vain 6 kilpailijaa havaitsi taviokuurnan.

Yksi tämän talven erikoisuuksista oli urpiaisten vähäisyys Tringan alueella, lajin havaitsi vain 13 kilpailijaa ja mm. kisan kärkikolmikolta laji jäi puuttumaan. Tundraurpiaista ei havaittu lainkaan. Liekö syynä talven leudot säät? Leudot säät suosivat ainakin viivyttelijöitä ja vähälukuisia talvehtijoita: Yli puolet osallistujista havaitsi punarinnan, peukaloinen oli 22:lla ja västäräkki 11 kilpailijalla. Meri pysyi osittain auki Helsingin edustalla, Hangossa koko talven, joten harmaasorsan, nokikanan ja valkoposkihanhen havaitsi moni. Yllättävä havainto oli Raaseporissa jouluaattona laulujoutsenparven mukana muuttanut pikkujoutsen!

Ässiä, eli vain yhden henkilön kisassa havaitsemia lajeja, oli vain kahdella osallistujalla: Sami Virta Raaseporista havaitsi kuningaskalastajan sekä aikaisen ristisorsan. Loput ässät menivät viimevuotiseen tapaan Aatu Vattulaiselle: sinisuohaukka, kuikka, kaakkuri, allihaahka, härkälintu, jalohaikara, pikkulokki, muuttohaukka, tuulihaukka ja kangaskiuru. Pääkaupunkiseudulta käsin on tässä kilpailussa vaikea saavuttaa ässiä!

Talviekopinnaskaban tulokset löytyvät kokonaisuudessaan Tringan ekopinnaskaba-sivuilta: http://www.tringa.fi/ekopinnaskaba/

 

Lintusäätiedote viikonlopulle: Hieno retkisää ja muuttokin edistyy, mutta ei ryminällä

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Muuttosäätilanne ei ole aivan yhtä hyvä kuin viime viikonlopun ennusteet näyttivät. Sulkukorkeapaine asettui hiukan liian pohjoiseen. Sen seurauksena eteläisellä Itämerellä vallitsee navakka itäkoillistuuli, mikä perjantaina ja lauantaina leviää päivällä laajemmalle, aina Suomenlahden länsiosaan asti. Vastatuuli merellä vähentää tuntuvasti lintujen ylityshaluja, vaikka paikallinen sää mantereella näyttää ihanteelliselta muutolle.

Pe–su: Aamulla ja illalla heikkoa, päivällä kohtalaista (merellä ja rannoilla paikoin navakkaa) idänpuoleista tuulta ja aivan selkeää (pe) tai ohutta yläpilveä (la–su). Hieno retkisää ja muuttokin edistyy, mutta ei ryminällä. Yöllä pakkasta, päivällä lämmintä.

Ensi viikko: Sama säätyyppi jatkuu, mutta korkeapaineen keskus siirtyy hiukan itään päin, mikä kääntää tuulta kaakon ja etelän puolelle avaten viikonloppua paremman muuttovirtauksen. Tässä on myös mahdollisuuksia kaakkoisille kiuruille. Loppuviikosta korkeapaine luhistuu ja säätyyppi muuttuu paljon.

Lintusäätiedote 9.–14.3.2015: Aikainen kevät porskuttaa eteenpäin

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Aikainen kevät porskuttaa eteenpäin tällä viikolla, kun korkeapainesää on vallitseva (paitsi ti-ke), mikä merkitsee hyvin lämpimiä iltapäiviä ja pieniä yöpakkasia. Muuttolintujen saapuminen vauhdittuu: kiuruja, kottaraisia, töyhtöhyyppiä, lokkeja, vesilintuja, hanhia ja joutsenia tulee lisää. Säiden aurinkoistuessa myös hiirihaukan ja kotkien sekä ensimmäisten kurkien tulo vauhdittuu. Mahdollisia muuton aloittajia ovat mm. lehtokurppa, metsäviklo, taivaanvuohi, naurulokki, tylli, niittykirvinen ja pajusirkku.

Ma: Kohtalaista länsituulta ja verraten selkeää; iltapäivällä lähes +10 astetta. Hyvää muuttosäätä.

Ti: Aamulla kohtalaista etelälounaistuulta, joka voimistuu päivällä navakaksi, merellä kovaksi. Enimmäkseen pilvistä ja iltapäivällä lännestä alkaen vesisadetta. Aamulla hyvä muuttosää, mikä huononee päiväksi.

Ke: Verraten pilvistä ja aamupuolella vielä ajoittain vähän vesisadetta. Itämerellä jo aamulla ja Suomenlahdella päivän kuluessa navakkaa pohjoisenpuoleista tuulta, mikä vaimentaa muuton. Yöksi selkenee ja tuuli heikkenee to aamuksi.

To–viikonloppu: Vahva sulkukorkeapaine asettuu Suomen lähelle: kaunista, melko heikkotuulista ja päivisin lämmintä sekä sen myötä loistavat retki- ja ulkoilusäät. Etenkin to-pe erittäin hyvää muuttosäätä kaikille Itämeren alueelta saapuville muuttolinnuille. Sen sijaan Kaakkois- ja Keski-Euroopassa vallitsee viileä idän-pohjoisenpuoleinen virtaus, mikä jarruttaa sieltä Suomea lähestyviä muuttolintuja.

Nuorten linturyhmä aloittaa toimintansa!

Keväällä 2015 Tringa ja Luonto-Liiton Uudenmaan piiri (LUP) yhdistävät voimansa ja perustavat nuorille (n. 15-25-vuotiaille) suunnatun linturyhmän. Nyt on loistava tilaisuus löytää linnuista kiinnostuneita kavereita ja oppia tunnistamaan lintuja entistä paremmin. Ei haittaa vaikka et vielä erottaisi talitiaista sinitiaisesta – kiinnostus lintuja kohtaan riittää.

Linturyhmässä tehdään retkiä esim. lintuasemille, kuunnellaan pöllöjä kuutamon valossa ja lähdetään Lappiin etsimään pohjoisia lajeja. Ryhmän jäsenenä pääset itse suunnittelemaan ja toteuttamaan linturetkiä, joita Tringa ja LUP sponsoroivat.

Ryhmän ensimmäinen kokoontuminen pidetään ti 17.3. klo 18 Nuorten luontotalolla (Mechelininkatu 36) ja seuraava viikkoa myöhemmin ti 24.3. Loppukeväällä tehdään retkiä lähiseudun parhaille lintupaikoille sekä viikonlopun mittainen retki Hangon lintuasemalle. Tarkempi retkiohjelma ja lisätietoa. Jos et pääse ensimmäiseen tapaamiseen, mutta haluaisit silti tulla mukaan, lähetä viestiä osoitteeseen nj(ät)tringa.fi.

PIHABONGAUKSEN tuloksia TRINGAN alueelta

Kevätmuuton kiihtyessä on hyvä käyttää vielä hetki Pihabongauksen ja sen tulosten muistelemiseen.

Tringan alueella osallistuneita pihoja oli kaikkiaan 1892 kappaletta. Havaittujen lajien (78) ja yksilöiden (78348) määrä oli suurin koko maassa, mutta osallistujien houkuttelemisessa tapahtuman pariin on tulevina vuosina vielä paljon parannettavaa. Tringan alueen osallisTULtumisinto 1,5 (osallistuneita pihoja/1000 asukasta) oli nimittäin toiseksi pienin Ahvenanmaan (ÅFF) jälkeen. Innokkaimmat pihabongarit löytyivät Hakin alueelta ja Pohjois-Karjalasta (PKLTY) (molemmissa osallistumisinto 4,8).

Useimmilla pihoilla tavattujen lajien listalla kolmen kärki oli sama sekä Tringan alueella että koko Suomessa (suluissa pihojen määrä Tringan alueella): talitiainen (1799), sinitiainen (1526) ja harakka (1196). Sen sijaan neljännellä ja viidennellä sijalla olivat tringalaisittain varis (848) ja varpunen (662), mutta koko maassa mustarastas ja keltasirkku.

Valtakunnallisissa tuloksissa korostui tänä vuonna marjalintujen runsaus ja niin myös Tringan alueella. Tosin pohjoisessa monin paikoin havaittu taviokuurna puuttui Tringan listalta kokonaan. Tilhi esiintyi runsaampana kuin koskaan aikaisemmin Pihabongauksen kymmenvuotisen historian aikana. Koko maassa tilhi oli kolmanneksi runsain laji ja havaintoja kertyi lähes 110 000 yksilöstä. Tringan alueella vain talitiainen oli tilheä runsaampi. Viiden kärki runsaudessa oli (suluissa yksilömäärä Tringan alueella): talitiainen (12854), tilhi (7887), räkättirastas (7729), sinitiainen (7014) ja mustarastas (5736). Koko maassa runsaimmat lajit olivat puolestaan talitiainen, keltasirkku, tilhi, sinitiainen ja pikkuvarpunen.

Pihabongauksen nettisivuilta löytyy aiheesta paljon lisätietoa ja siellä voi tarkastella mm. lajikohtaisia runsauskäyriä vuosina 2006-2015: http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/pihabongaus-runsaustrendit.shtml. Myös tuoreimmassa Tiira-lehdessä oli yhteenveto koko Suomen tuloksista.

Hyviä kevätretkiä toivottaen, Eevi

Retkitoimikunta tiedottaa: lintukurssi Tvärminnessä, netti-ilmoittautumiset ja retkitietoa

LINTUKURSSI TVÄRMINNESSÄ 17.-19.4.2015

Onko sinusta lintujen määrittäminen maastossa hankalaa, vaikka lintukirjoissa erot ovat selkeät? Maastossa lintujen havaintotilanteet ovat usein nopeita ja olosuhteet harvoin optimaaliset. Siksipä lintuja jää helposti määrittämättä. Kurssin tarkoituksena on tuoda esille erilaisia näkökulmia määritykseen. Kurssin oppeja sovelletaan kurssin aikana retkillä Hangon parhaille lintupaikoille. Kurssilla keskitytään erityisesti tuntomerkkeihin, joita on vaikea tai mahdotonta tuoda havainnollisesti esille määritysoppaissa. Kiinnitetään huomiota myös seikkoihin, jotka helpottavat lintujen löytymistä maastosta. Kurssi soveltuu parhaiten jo harrastuksessa vauhtiin päässeille lintuharrastajille, jotka haluavat syventää määritysosaamistaan ja saada linturetkistään enemmän irti. Oppaina toimivat kokeneet lintuharrastajat Heikki Eriksson ja Roni Väisänen.

Kurssille mukaan otettavaksi varustukseksi suositellaan normaalia maastovarustusta ja lintukirjaa, sekä optiikaksi vähintään kiikaria.
Kurssin hinta on 160 euroa Tringan jäsenille ja 195 euroa ei-jäsenille. Hintaan sisältyvät luennot, opastukset, majoitus 2hh (2 yötä), ruokailut (2x aamupala ja 2x lounas) ja sauna. Kuljetus ei kuulu hintaan, ja sen kurssilaiset joutuvat järjestämään omatoimisesti. Kurssin aikana retket suoritetaan omilla autoilla. Mikäli haluaa yöpyä muualla, tulee se sopia etukäteen kurssin järjestäjien kanssa. Eväitä kannattaa varata mukaan kahdeksi illaksi. Majoituspaikassa on ruuanlaittomahdollisuus sisätiloissa sekä ulkogrillauspiste.
Tukikohtana toimii Tvärminnen eläintieteellinen asema (J.A. Palménin tie 260 10900 HANKO) noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

http://luoto.tvarminne.helsinki.fi

Maksimiosallistujamäärä on 20. Kurssi toteutetaan, mikäli osallistujia on vähintään 10.
Kurssi retkineen toteutetaan yhteistyössä Avescapesin kanssa. Sitovat ilmoittautumiset ja kysymykset 31.3.2015 mennessä: avescapes(at)gmail.com

NETTI-ILMOITTAUTUMISET, RETKITIETOA

Netti-ilmoittautumisten kanssa on ollut jonkin verran vaikeuksia. Järjestelmää ja ohjeistusta muokataan kevään aikana selkeämmäksi. Ilmoittautumisohjeet ja muutkin yleiset retkiohjeet  löytyvät retkisivuilta “Yleisiä ohjeita” -otsakkeen alta.

Mikäli retki on täynnä, tästä ilmoitetaan tapahtumakalenterissa kyseisen retken tiedoissa.

Syksyn retket julkaistaan kesäkuussa.

 

 

Tringan tietokilpailun tulokset 2015

 

Tringan helmikuinen tietokilpailu on ratkennut. Tulokset julkistettiin maaliskuun kuukausikokouksessa. Kilpailussa oli tänä vuonna kaksi sarjaa: hieman kevyempi normiornisarja sekä haastavampi sarja kaikille tertiaalitosikoille. Kummankin sarjan kuvat osoittautuivat vaikeiksi, mutta tästä huolimatta viisi kilpailijaa palautti vastauslomakkeen normiornisarjassa ja 17 tertiaalitosikkojen sarjassa. Tietokilpailun kuvat löytyvät täältä: http://www.tringa.fi/2015/02/tringan-maarityskilpailu-2015/

Normiornisarjan voitton vei Juhani Timonen 40 pisteellä ja tertiaalisarjan voiton nappasi Andreas Uppstu pistein 115. Voittajat palkittiin lahjakortilla Lintuvarusteeseen. Lisäksi kaikkien vastanneiden kesken arvottiin lahjakortti, jonka voitti Veikko Tulonen. Onnittelut voittajille!

Koko kisan vaikein kuva (nro 38) oli sen verran hankala, ettei oikeaa vastausta tullut edes nettikisassa. Varsinaisessa tietokilpailussa jäi kokonaan tunnistamatta myös kuvan 45 kultahemppo sekä kuvan 46 lapinuunilintu. Kuvan 27 hupputaskun tunnisti vain Markus Lampinen ja kuvan 43 rengasnokkalokin ja 49 taigarautiaisen ainoastaan Janne Koskinen.

Kilpailuun oli mahdollisuus osallistua helmikuun ajan myös sähköpostitse, ja tässä nettikisassa palautettiin 12 vastausta. Kilpailun kokosi Tuomas Seimola ja kisakuvat olivat Hannu Huhtisen, Tom Lindroosin, Sampo Laukkasen, Tuomas Seimolan ja William Velmalan ottamia. Kilpailun purkutilaisuudesta vastasi Roni Väisänen. Kiitokset edellä mainituille!

Alla ensin varsinaisen tietokilpailun tulokset, sen jälkeen nettikisan tulokset ja lopuksi kilpailun oikeat vastaukset:

 

Normiorni-sarja, top-5:

1. Juhani Timonen – 40p
2. Ilkka Reittilä – 37p
3. Heikki Kantola – 25p
Ari Sandstedt – 25p
5. Matti Koljonen – 24p

 

Tertiaalitosikot, top-10:

1. Andreas Uppstu – 115p
2. Aleksi Lehikoinen – 107p
Markus Lampinen – 107p
4. Jari Laitasalo – 103p
5. Jukka Hintikka – 95p
6. Tomas Swahn – 94p
7. Samuli Lehikoinen – 92p
8. Pasi Pirinen – 91p
9. Margus Ellermaa – 86p
Harri Hongisto – 86p

 

Nettikisa, normiorni (max 75p):

1. Timo Lintula – 66p
2. Teppo Valle – 54p
3. Arto Ahvenainen – 49p
4. Veikko Tulonen – 40p
5. Ritva Swanljung – 36p
6. Anna-Maija Myllynen – 35p

 

Nettikisa, tertiaalitosikko (max 150p):

1. Andreas Uppstu – 138p
2. Markus Lampinen – 136p
3. Ville Supponen – 126p
4. Eino Hiekkanen – 112p
5. Ari Sandstedt – 99p
6. Christer Kalenius – 96p

 

Oikeat vastaukset:

1) tundrahanhi
2) peltopyy
3) sinisuohaukka
4) rubiinisatakieli
5) hippiäisuunilintu
6) lehtokurppa
7) haahka
8) fasaani
9) tammitikka
10) hernekerttu
11) isosirri
12) kultasirkku
13) harmaasorsa
14) varpunen
15) liro
16) sirittäjä
17) punajalkahaukka
18) lapasorsa
19) viitasirkkalintu
20) suosirri
21) sinirinta
22) isokoskelo
23) pensaskerttu
24) merikotka
25) luotokirvinen

26) punakylkirastas
27) hupputasku
28) idänturturikyyhky
29) metsäkirvinen
30) harmaapääsirkku
31) punapäälepinkäinen
32) kultarinta
33) punarintarastas
34) merimetso
35) siperiansirri
36) välimerenlokki
37) kirjosieppo
38) naurulokki
39) pikkupajusirkku
40) kyproksenkerttu
41) kalatiira
42) mongoliankirvinen
43) rengasnokkalokki
44) riskilä
45) kultahemppo
46) lapinuunilintu
47) amurinhaukka
48) nunnatasku
49) taigarautiainen
50) aromerikotka

 

 

Lintusäätiedote Tringan alueelle 2.–8.3.2015: ensimuuttajille suotuisa sää jatkuu

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Kevät etenee edelleen vähitellen, sillä verraten lauha säätyyppi jatkuu. Ensimuuttajille suotuisaa säätä on Baltiasta ja Ruotsista Suomeen sekä kauempana Egyptistä Turkkiin, missä etenevät kurjet, idänhiirihaukat ja västäräkit.

Ma–ke: Etelän-kaakonpuoleista tuulta, joka keskiviikkona kääntyy lounaaseen. Pilvistä sekä yleisesti vesi- ja räntäsadetta. Etenkin tiistaina iltapäivällä märkä lumisade voi olla sakeaa. Retkeilylle sää on aika ankeaa, mutta mm. kiuruille, harmaalokeille ja töyhtöhyypille ajoittain kohtalaisen hyvää, varsinkin keskiviikkona. Lämpötila on tasaisesti hiukan nollan yläpuolella.

To–pe tienoilla ilmamassa on hiukan viileämpää; on heikkotuulisempaa, lumisateet ovat vähäisiä ja pilvipeite rakoilee ajoittain, minkä seurauksena on yöpakkasta, vaikka päivällä ollaan edelleen plussan puolella.

La–su tienoilla näyttäisi alustavasti voimistuvan hyvin lauha lounainen virtaus.