Jäsenkampanja päättyy kesäkuun lopulla

Tringan ja BirdLifen jäsenkampanjat päättyvät kesäkuun lopulla, joten nyt kannattaa liittyä jäseneksi. Saat alkuvuoden lehdet myös postiisi, vaikka liittyisit tässä vaiheessa vuotta. Jäsenkampanjan etuina mm. yli 500 sivuinen Uudenmaan Linnusto -kirja ja BirdLifen havisvihko. Normaaleina jäsenetuina lisäksi mm. jäsenoikeus Tiira-tietopalveluun, Tringa- ja Tiira lehdet. Lisää tietoa jäsenyydestä Tringan sivuilla ja voit liittyä jäseneksi BirdLifen liittymissivulla.

 

Pohjois-Karjala 29.-31.5.2015 retkikertomus

Teksti: Harri Hölttä ja Jaana Sarvala
Kuvat: Jaana Sarvala

 

 
Retki starttasi perjantaiaamuna tutulta Eduskuntatalon lähtöpaikalta, jossa 12 retkeläistä asettui kerrankin tilavasti bussiin, kullekin kun riitti oma penkkirivi. 1 retkeläinen liittyi seuraan illalla. Aurinko paistoi ja retkimieli oli korkealla. Antero lähti meitä kuskaamaan kohti Itä-Suomen syrjäisiä seutuja. Kahvitauko pidettiin jossain Lappeenrannan hujakoilla Viipurinportin ABCllä. Matkapinnoja kertyi bussin ikkunoista tähyten liki 30.

Oppaamme Harri Hölttä liittyi seuraan Kiteen rautatieasemalla. Ensimmäisenä tehtiin koukkaus Muljulansalmelle, missä oli vielä hiljattain oleskellut jalohaikara. Jalohaikaraa ei ruovikoista löytynyt mutta ensimmäinen retken monista kaulushaikaroista ilmaisi olemassaolonsa puhallellen ja pedoista näyttäytyivät mehiläis-, nuoli- ja ruskosuohaukka. Muutama pikkulokki näkyi salmen päällä ja yksittäinen kanadanhanhi rantavedessä. Hanhet olivatkin muutoin tällä retkellä kaiken kaikkiaan niukassa. Sitten kurvattiin lounastauolle kuutostien varteen Puhokseen Vaittisen kotileipomoon. Retken ensimmäinen viitakerttunen lauloi lounaskahvilan takapihalla. Peltostaijaus tuotti retkilajilistalle kuovin.

Seuraavana käyntikohteena oli Päätyenlahden(Kiteenjärvi) lintutorni, missä lokkikolonian seasta saatiin kaivettua esille mm. kaksi heinätavia.

20150529_152620 – Kopio

Arktikasta saatiin viitettä, kun 150 ison kahlaajan parvi muutti lahden yli. Tämän jälkeen jatkettiin Tohmajärvelle, Peijonniemenlahden alueelle, missä paras havainto oli Kirkkoniemessä hetken aikaa haavan latvassa istunut nokkavarpunen. Muista havainnoista mainittakoon kolme härkälintua, viisi punasotkaa, kultarinta, käenpiika sekä lisää viitakerttusia ja kaulushaikaroita.

Illaksi ajeltiin sitten Värtsilään ja majoituttiin tilaviin 2h huoneisiin viihtyisään hotelli Jokeen.

20150529_193843 – Kopio

Iltaretki peltojen keskelle Hopeakallion lintutorniin tuotti mm. suokukon, 16 metsähanhea sekä keltavästäräkkejä.Näkymät olivat avarat joka suuntaan.

20150529_195041

Auringon laskettua suunnattiin vielä läheiselle Uudenkylänlammelle ja pienen odottelun jälkeen ääneen pääsi mm. kaksi luhtahuittia ja ruisrääkkää, luhtakana ja pensassirkkalintu. Pari väsynyttä retkeläistä palasi hotellille juuri ennen em. ääntelijöitä, ja kylläpä harmitti jälkikäteen…

20150529_222201 – Kopio

Aamukierros samoilla paikoilla tuotti vielä kolme viitakerttusta ja jälleen nokkavarpusen.

Lauantaiaamuna Värtsilän vehreät maisemat kuitenkin jätettiin taa ja bussin nokka suunnattiin kohti Ilomantsin metsiä ja soita. Petostaijaus Möhkönvaaran näkötomista tuotti muutamia petojakin (hiirihaukka, sääksi) sekä yllättäen paikalle saapuneen paikallisen oppaan Markku Uusitalon vuolaita tarinoita. Tornin edustalle puun latvaan laskeutui käki ihailtavaksi. Pyrstötiainenkin löytyi. Möhkön ruukilta puolestaan löytyi niinkin eksoottisia lajeja kuin kultarinta ja fasaani.

Parppeinpirtillä nautimme karjalaisen pitopöydän antimista.

20150530_140240

Parppeinpirtin edustalla retkeläisistä Jouni, Anu, Sisko, Harri, Pirjo, Anna-Maija, Mari, Sirpa, Martti, Antero, Sirkku, Tuire

 

 

Seuraava matkakohde oli Koivusuon luonnonpuisto. Puistoon ajeltiin Iljansuon peltojen ja turvetuotantokenttien halki ja siinä sivussa nähtiin mm. kapustarintoja ja pikkulepinkäisiä sekä metso ja teeri.

20150530_173017 – Kopio

 

Koivusuolla suunnattiin pitkoksille ja reippailun jälkeen eteemme avautui Koivusuon aava suomaisema.

20150530_175418 – Kopio

Pitkoksilta nähtiin mm. pikkukuoveja, liro, valkoviklo, niittykirvisiä ja kulorastaita – sekä kyitä, jotka paistattivat päivää pitkosten kupeessa.

20150530_180433 – Kopio

 

Pitkospuuvaelluksen jälkeen ajeltiin vielä pikkuteitä yöpymään Patvinsuon kansallispuiston opastuskeskukseen Suomunjärven rannalle. Matkalla Pallosenvaarantiellä nähtiin pyy. Illalla innokkaimmat jaksoivat vielä rantasaunoakin. Sauna tulikin tarpeeseen, sillä päivä oli ollut lämmin ja aurinkoinen – toisaalta kun hyttysiä ei vielä ollut, suoretketkin saattoi tehdä t-paidassa. Opastuskeskuksen pihaan, keskelle korpea, oli siunaantunut kaksi viitakerttusta laulamaan.

Sunnuntaiaamuna oli sitten vuoro aarniometsäretken, kun suuntana oli Autiovaaran metsäpolku. Metsä ei varsinaisesti raikunut lintujen laulusta, mutta jonkin aikaa käveltyämme ääneen intoutui ensin pikkusieppo ja sitten idänuunilintu. Hetken ne lauloivat yhtä aikaakin ja niiden lauluja oli helppo vertailla. Hieman myöhemmin sinipyrstöatrappi aktivoi ylempänä vaaranrinteessä olleen linnun ja pikamarssin jälkeen lintua päästiin kuuntelemaan lähempääkin. Kuultiin myös mm. punatulkku, peukaloinen, töyhtötiainen.

20150531_075934 – Kopio

Metsäretkeltä palattua suunnattiin sitten takaisin ihmisten ilmoille. Kuurnan padon jälkeen pellolla näkyi noin 100 kurjen parvi. Ennen kotiinpaluuta matkareitille mahtui vielä Kontiolahdella sijaitseva Linnunsuon kosteikko. Paikka on Vapon entinen turvesuo, joka piti suurten päästöjen vuoksi ottaa pois käytöstä ja muutettiin sittemmin kosteikoksi. Retkueemme päästyä kiertämään aluetta listalle saatiin mm. mustakurkku-uikku, tylli, pari suokukkoa, pikkulokkeja, heinätavi ja pari jouhisorsaa. Reissulle saatiin kuitenkin vielä mahtava lopetus, kun paikalla aiemmin viikolla nähty RANTAKURVI ilmaantui yhtäkkiä näkyville ollen katseltavissa hyvän aikaa. Aika monelle tuli tästä elis:).

 

20150531_115745 – Kopio

 

 

Tämän jälkeen ohjelmassa oli vielä lounas Joensuussa ja paluukyyti Helsinkiin.
Suuret kiitokset Harrille ja kuljettajallemme Anterolle!!!

Retkellä havaittiin yhteensä upeat 125 lajia.

Tringa palkittiin talkootyöstä Vanhankaupunginlahden luonnon hyväksi

Vapaaehtoistyö ei mene hukkaan. Tringan talkoot Vanhankaupunginlahdella on huomattu myös Helsingin kaupunginhallinnon puolella. Vuoden tringalainen Taavi Sulander pokkasi tänään kunniamaininnan vuoden vapaaehtoistoimija-kannustekisassa Helsinki-päivän juhlallisuuksissa Espan lavalla. Kisassa palkitaan vuosittain kolme ansioitunutta vapaaehtoistoimintahanketta tai -ryhmää.

Palkintoraadin mukaan toiminnan vaikutuksista tärkeimpiä oli uusien ihmisten osallistaminen toimiin arvokkaan lähiluonnon puolesta. Taavi Sulander on ollut aktiivinen ydinhenkilö hanketta puuhattaessa, joten hän oli juuri oikea henkilö vastaanottamaan palkinnon.

Kesällä 2014 toteutettiin tähänastisista isoimmat talkoot Helsingin kaupungin rakennusviraston ja BirdLife Suomen tuella. Talkoisiin osallistui 19 vapaaehtoista. Talkoot kestivät kolme päivää 28.7.–30.7.2014. Niittotalkoot pyritään järjestämään myös kuluvan kesän aikana, ajankohdasta kerrotaan myöhemmin.

Muista palkituista mainittakoon, että tänä vuonna Kilpikonna-kiertopalkinnon sai Mannerheimin lastensuojeluliiton varhaisnuorten avoin iltapäivätoiminta Malmilla, ohjaajinaan kylävaarit Esko Vepsä ja Heikki Vahantaniemi. Kunniamaininnan Tringan tavoin sai paperittomien terveyspalveluita järjestävä Global Clinic Helsinki. Palkinnot jakoi Vapaaehtoistyön neuvottelukunnan puheenjohtaja Sari Näre.

niitto