Lintumaailman kuulumisia: karkauspäivän pinnat.

Allihaahka

Karkauspäivänpinnat eli karkauspäivänä havaitut lintulajit ovat joidenkin mielestä bongauksen kuningaslaji: lajeja pääsee keräämään vain joka neljäs vuosi ja päivä sattuu aina vuoden hiljaisimpaan lintuaikaan. Bongariliiton ylläpitämän listan kärjessä on  tringalainen Jörgen Palmgren, jonka karkauspäivänlistalla on nyt peräti 130 lajia, ja keruuaikaa on tätä kirjoitettaessa tällä erää jäljellä vielä muutama tunti. Keruualueena on koko Suomi, ei pelkkä Uusimaa.

Moni karkauspäivänpinnamies suuntasi tänään Poriin, sillä Satakunnassa tarjolla oli mm. rautiainen, kuningaskalastaja, piekana ja tuulihaukka. Uudellamaalla tämän kategorian kovimpia pinnoja olivat esimerkiksi Töölönlahden valkoposkihanhi, Hangon muuttohaukka ja allihaahka sekä tietenkin Fastholmassa yhä viihtyvä valkopäätiainen.

Kevätmuuttajia oli myös jonkin verran tarjolla: Helsingin Aurinkolahteen oli ilmestynyt harmaahaikara ja Hankoon merihanhi. Kiuruja, uuttukyyhkyjä ja yksittäisiä töyhtöhyyppiä on nähty eri puolilla Uuttamaata ja haahkoja siellä täällä merialueella. Myös Hietaniemen hautausmaalla viihtyneet sarvipöllöt saattavat olla kevätmuutolta tulleita.

Lähipäivien sääennuste ei näytä siltä, että suurempia muuttorysäyksiä olisi odotettavissa, mutta yksittäisiä kevätmuuttajia pitäisi ilmestyä miltei päivittäin yhä enenevässä määrin.

Allihaahkakuvasta kiitokset Matti Rekilälle.

Retkitoimikunta tiedottaa: koko vuoden retket nyt tapahtumakalenterissa

Moikka!

Tapahtumakalenterissa on nyt nähtävillä Tringan koko vuoden retket.

Ilmoittautuminen heinäkuun-joulukuun retkille alkaa 14.2. Kannattaa lukea tapahtumakalenteria tavallistakin tarkemmin, sillä tulossa on aivan hurjan hyviä ja hienoja retkiä. Kotimaan retkiä tehdään loppukesän-syksyn aikana mm. Poriin, Rönnskärille, Lågskärille, Hankoon. Syys-lokakuun vaihteessa kutsuu (lintu)janoisia Oktobirdfest Kalajoella. Ulkomaan retkiäkin on tarjolla monta. Viroon tehdään kesäretki ja syysretki. Merenkäyntiä kestäville tarjolla on varmasti upea Fär-saaret&Islanti -kierros syys-lokakuun vaihteessa. Lisäretkiäkin saattaa vuoden mittaan vielä tulla, joten tapahtumakalenterin tsekkaaminen aika ajoin kannattaa aina! Osassa retkistä retkitiedot täsmentyvät vielä kevään-kesän mittaan.
Ilmoittautumisohjeet ja muita retkiin liittyviä ohjeita löydät Linturetket->yleisiä ohjeita -sivulta.

Jos retki, jolle haluat, on täynnä, käy välillä kurkkaamassa varaustilanne. Peruutusten myötä retkipaikkoja saattaa vapautua. Katso retkitiedoista, mihin päivämäärään mennessä mahdollinen retkimaksu tulee maksaa. Muista myös perua varaamasi retkipaikka, ellet pääsekään retkelle.

Keväälle on vastikään tullut tarjolle kaksi Munaretkeä Luonnontieteellisen museoon. Ensimmäinen on jo täynnä mutta jälkimmäiseen, 7.4. on vielä tilaa.

terkuin Jaana Sarvala
Retkivastaava

Tringan tietokilpailu 2016

Tringan perinteinen tietokilpailu, eli määrityskuvakisa, pidettiin helmikuun kuukausikokouksessa torstaina 4.2. Tieteiden talolla. Kisassa oli viimevuotiseen tapaan kaksi sarjaa, kevyempi 25 kuvan harrastajasarja sekä haastavampi 25+25 kuvan sarja. Kilpailutilanteessa jokainen kuva oli näkyvissä 30 sekunnin ajan ja vastausaikaa kuvien välissä oli 8 sekuntia. Harrastajasarjan kaikki lajit on tavattu Suomessa, ‘tertiaalitosikoiden’ sarjan lajit on havaittu WP:n alueella.

Voit avata kilpailun kuvat omalle koneellesi alla olevasta linkistä: Tringan_tietokilpailu_ja_oikeat_vastaukset-2016

Kilpailun tulokset ja oikeat vastaukset julkistetaan ja voittajat palkitaan maaliskuun kuukausikokouksessa torstaina 3.3. Tieteiden talolla. Samalla käydään myös läpi määritysperusteet, joilla kisankuvien lajit voidaan määrittää.

Tietokilpailu2016

 

Vanhankaupunginlahden valkopäätiainen rengastettiin.

Helsingin Viikistä marraskuun lopulla löytyneen valkopäätiaisen identiteetistä on käyty paljon keskustelua eri foorumeilla. Maastokuvista on tulkittu linnun omaavan piirteitä, joiden ei tunneta nykytietämyksen valossa sopivan puhtaan valkopäätiaisen muunteluun. Tämän vuoksi rariteettikomitea (RK) totesi linnun kunnollisen dokumentonnin ja tarkkojen mittatietojen ottamisen tarpeelliseksi. Pyydystämistä päätettiin lykätä helmikuulle, jotta kaikki halukkaat harrastajat ja kuvaajat ovat varmasti ehtineet kuvata/havaita linnun ilman rengasta.

Lintu pyydystettiin, rengastettiin ja vapautettiin hyväkuntoisena tänään torstaina 4.2.2016 aamulla. Rengastamisen yhteydessä siitä otettiin tarkat mittatiedot ja kunnolliset kuvat määrityksellisesti tärkeistä yksityiskohdista. Tämän ansiosta RK:lla on nyt paras mahdollinen dokumentaatio tästä yksilöstä tutkintansa tueksi. Esitutkintaa varten on jo nyt esimerkiksi mitattu ja tutkittu kaikki Tringissä (maailman toiseksi suurin lintunahkakokoelma) sijaitsevat valkopäätiaisen nahkat. RK tulee käsittelemään havainnon ja antaa päätöksensä, kun tutkinta on saatu valmiiksi.

Vanhankaupunginlahden valkopäätiainen edestä. Kuva Roni Väisänen/ Avescapes

 

Ccya2_pieni

Vanhankaupunginlahden valkopäätiaisen pyrstö. Kuva Roni Väisänen/ Avescapes

 

Ccya3_pieni

Vanhankaupunginlahden valkopäätiainen päältä. Kuva Roni Väisänen/ Avescapes