Linnustoarvot turvattava 4. vaihemaakuntakaavassa

Tiedote 1.3.2016
 
Tringa ry, BirdLife Suomi ry ja Porvoon Seudun Lintuyhdistys ry jättivät maanantaina 29.2. yhteisen lausunnon 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta. Yhdistysten mukaan kaavaehdotukseen tulisi tehdä vielä huomattavia muutoksia, jotta luonnon monimuotoisuus voitaisiin turvata.
Yhdistykset painottivat Uudellamaalla tehtyjen selvitysten merkitystä tärkeiden luontokohteiden tunnistamisessa. Erityisen huolissaan yhdistykset ovat siitä, ettei Uudenmaan liitto ole huomioinut kansainvälisesti, kansallisesti ja maakunnallisesti tärkeiden lintualueiden selvityksiä juuri lainkaan. Tärkeät lintualueet tulisi osoittaa luonnon monimuotoisuutta turvaavilla kaavamerkinnöillä.
Positiivista on, että kaavaehdotukseen on lisätty suojelualueita kaavan luonnosvaiheesta. Suojelualueiden määrä on kuitenkin edelleen riittämätön alueen muuhun käyttöpaineeseen nähden eivätkä olemassa olevat ja uudet suojelualuevaraukset muodosta toimivaa verkostoa. Yhdistykset kehottivat Uudenmaan liittoa lisäämään suojeluvarausten määrää mm. tärkeät lintualueet -hankkeissa tärkeiksi osoitetuilla kosteikko-, saaristo-, suo- ja metsäalueilla. Myös viheryhteyksiä tulisi lisätä erityisesti Natura-alueiden ja MLY-alueiden välillä.
Kaavaehdotuksessa olevien tuulivoima-alueiden valinnassa ja rajauksissa ei myöskään oltu tarpeeksi huomioitu tärkeitä lintualueita ja muuttoreittejä eikä otettu vakavasti tuulivoimaloiden aiheuttamaa metsien pirstoutumista. Yhdistykset esittivät kolmen tuulivoimala-alueen varauksen poistamista kaavasta. Lisäksi yhdistykset ottivat kantaa mm. kaavamääräyksiin. Lausunto on kokonaisuudessaan luettavissa täällä.
 

Kuva: Lauri Mäenpää

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin