Tringa hakee toiminnanjohtajaa

Tringa ry etsii toiminnanjohtajaa toteuttamaan yhdistyksen uutta strategiaa
Tringa on Länsi-Uudenmaan lintuihin keskittynyt harrastus-, suojelu- ja asiantuntijajärjestö. Jäseniä on lähes 3000, ja Tringa on valtakunnallisen BirdLife Suomen suurin paikallisyhdistys. Tällä hetkellä Tringassa on kaksi palkattua osa-aikaista työntekijää: jäsensihteeri ja suojelusihteeri.
Toiminnnanjohtajan työsuhde on vakituinen ja osa-aikainen (60%). Mikäli toiminnanjohtaja onnistuu varainhankinnassa suunnitelmien mukaan, tehtävä on mahdollista muuttaa myöhemmin kokoaikaiseksi. Työajat ovat joustavat ja erikseen sovittavissa.
Tehtävään valitun tulee johtaa ja kehittää yhdistyksen toimintaa sekä vastata yhdistyksen taloudesta, varainhankinnasta ja vapaaehtoisten koordinoinnista. Toivomme toiminnanjohtajalta kokemusta lintuharrastuksesta, yhdistystoiminnasta ja varainhankinnasta sekä hyviä viestintätaitoja.
Työ alkaa 15.8. tai sopimuksen mukaan. Työssä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa. Hakijat voivat esittää oman palkkatoiveensa.
Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen 3.6.2016 mennessä osoitteeseen: puheenjohtaja(ät)tringa.fi.
Lisätiedot:
Tringan pj. Jukka Hintikka
puheenjohtaja(ät)tringa.fi
+358 44 556 5593

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin