Avoimet ovet Hangon lintuasemalla lauantaina 6.8.2016

Halias_Aleksi_Lehikoinen
 
Tule tutustumaan Hangon lintuasemaan 6. elokuuta!
Hankoniemen eteläkärjessä Uddskatanin luonnonsuojelualueella toimiva Hangon lintuasema järjestää avoimien ovien päivän lauantaina 6. elokuuta klo 9–14. Silloin on mahdollista tutustua aseman toimintaan, lintujen rengastukseen ja pian satavuotiaaseen asemarakennukseen.
Tulliniemen suojelualueen luontopolku avattiin yleisölle kaksi vuotta sitten, mutta lintuaseman alueella ei tavallisesti saa liikkua, sillä se sijaitsee yleisöpolun ulkopuolella. Avoimien ovien päivä onkin ainutlaatuinen tilaisuus tutustua lintuaseman lisäksi Uddskatanin luontoon.
Tapahtumaan voi osallistua kävelemällä luontopolkua pitkin Tulliniemen eteläkärjen näköalakalliolle, josta lähtee opastettu retki puolen tunnin välein kello 9.00 ja 14.00 välillä. Tasatunnein lähtevät retket ovat suomenkielisiä opastuksia ja puolelta lähtevät ruotsinkielisiä. Luonto-oppaan johdolla kuljetaan mm. lintuverkkojen ja havainnointibunkkerin kautta asemarakennuksena toimivalle talolle, jonka hankolainen kalastaja Anders Sundström rakensi vuonna 1919 poikansa Gunnarin kanssa.
Vuonna 1979 perustetun Hangon lintuaseman eli Haliaksen omistaa Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry. Lintuasema toimii vapaaehtoisvoimin, ja aseman havaintoaineistoa on hyödynnetty mm. lukuisissa tieteellisissä artikkeleissa sekä väitöskirjoissa.
Tulliniemen eteläkärjessä on tapahtumapäivänä opasteita avoimien ovien päivästä. Aseman pihassa on mehutarjoilu. Tapahtuma on maksuton ja siihen kannattaa varautua sään mukaisella vaatetuksella. Hangon lintuasemalle kuljetaan Tulliniemen luontopolkua pitkin, kävelymatka on yhteen suuntaan noin 3,5 kilometriä. Reitti on paikoin vaikeakulkuinen eikä sovellu liikuntaesteisille.
Halias_bunkkeri_Aleksi_Lehikoinen
 
Kom och bekanta dig med Hangö Fågelstation 6. augusti!
Hangö Fågelstation ute på Tulludden och Uddskatans naturskyddssområde håller öppet hus lördagen 6. augusti 9-14. Då kan man bekanta sig med stationens verksamhet, fågelringmärkning och den nästan hundra år gamla stationsstugan.

Naturstigen ut till Tulludden öppnades för två år sedan, men på fågelstationens område har det ju inte varit möjligt att röra sig, men på de öppna dörrarnas dag är det fritt fram att besöka stationen, och i övrigt bekanta sig med Uddskatans fina natur.

Vill man delta, kan man vandra ut med naturstigen till utsiktsberget på den södra udden. Från berget ordnas guidade turer varje halv timme med start kl. 9.00 fram till 14.00. Guidning på finska varje heltimme, och guidning på svenska med start varje halvtimme. Naturguiden tar er till fågelnäten, observationsbunkern och till stationsbyggnaden, som fiskaren Anders Sundström byggde 1919 tillsammans med sin son Gunnar.

På Tulluddens södra udde finns info och skyltning om evenemanget. På stationen bjuds det på saft åt de första 500 besökarna. Hela evenemanget är gratis, och det lönar sig att klä sig enligt väder och vind!

Hangö Fågelstation – Halias – grundades 1979 och ägs av Helsingforsnejdens Ornitologiska Förening Tringa r.f. Stationen fungerar helt på ideell bas, och stationens observationsdata har använts i många vetenskapliga artiklar och doktorsavhandlingar.

Wood pigeon (Columba palumbus), Hanko Finland September 2007
 
Lisätiedot:
Tringa ry
jarjestosihteeri (at) tringa.fi
Tapahtuman tiedot tapahtumakalenterissa: http://www.tringa.fi/events/hangon-lintuaseman-avoimet-ovet/

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin