Tringan nuortenretki Hangon lintuasemalle 21.-23.4.2017

Tringa järjesti retken nuorille lintuharrastajille Hangon lintuasemalle huhtikuisena viikonloppuna (21.-23.4.). Mukana retkellä oli viisi yläkouluikäistä nuorta, joista neljä vieraili lintuasemalla ensimmäistä kertaa.
Perille saavuttiin perjantai-iltana hieman ennen auringonlaskua. Asema-alueen tutustumiskierroksen jälkeen vuorossa oli iltapala ja sen jälkeen vetäydyttiin yöpuulle, koska herätys olisi seuraavana aamuna aikaisin. Osa retkeläisistä oli päättänyt nousta ylös seuraamaan verkkojen avaamista ja aamuvakiokin alkaisi auringon noustessa klo 5.55.

Aamuvakion lomassa katseltiin verkosta tullutta laulurastasta. Kuva: Johannes Silvonen.

Lauantaiaamun sää oli kolea, lämpötila juuri ja juuri nollan yläpuolella ja tuuli puhalteli luoteen suunnalta. Sääennuste ei luvannut viikonlopulle sentään huonointa mahdollista keliä, eli yhtenäistä sadetta, mutta edelleen jatkuva kylmä pohjoisvirtaus tiesi sitä, että mitään suurta muuttoa ei olisi tälle viikonlopulle tiedossa. Vaikka aamu oli sekä verkoilla että muuton puolesta rauhallinen, joitakin lintuja sentään eksyi verkkoihin, mm. rautiainen, laulurastas ja hippiäinen. Aamuvakion päälajit olivat haahka ja peippo, joista jälkimmäistä kirjattiin neljän tunnin aamuvakion aikana reilut 500 muuttavaa. Aamun piristävimmät havainnot lienevät kohti pohjoista muuttanut yksinäinen punakuiri sekä niemen eteläkärjen yllä lennähtänyt luotokirvinen, ilmeisesti sama lintu löytyi myöhemmin päivällä Lilla Munkhamnin rannasta, jossa lintu havaittiin vielä seuraavanakin aamuna.

Luotokirvinen Lilla Munkhamnin levävallilla. Kuva: Johannes Silvonen.

Iltapäiväksi luvattu kuurottainen vesisade alkoi jo aamuvakion loppuminuuteilla hieman ennen kymmentä ja sen jälkeen loppupäivän ajan saatiinkin niskaan vaihtelevasti vesi-, räntä ja raekuuroja. Rankempien kuurojen aikana vetäydyttiin asemarakennuksen suojiin pitämään sadetta, mutta suurin osa päivästä vietettiin kuitenkin ulkona. Osa ryhmästä hajaantui niemelle valokuvaamaan pikkulintuja, muiden kiertäessä rengastajan kanssa verkoilla tai staijatessa muuttoa muutonhavainnointibunkkerilla. Iltapäivällä luoteistuuli yltyi sen verran navakaksi, että muutonseuranta päätettiin lopettaa tältä päivältä. Paikallinen ristisorsa ilahdutti kotilahden lähiluodolla, osa retkeläisistä kuittasi siitä elämänpinnan ja osa vuodenpinnan.

Hippiäinen Länsikärjen tyven katajikossa. Kuva: Julius Laitinen.

Lounaan jälkeen lähdettiin laskemaan lepäilevät vesilinnut Gåun särkältä, jossa vielä edellisenä päivänä oli ollut paikallisena toistasataa meriharakkaa. Meriharakat olivat vähentyneet 30:een ja saman verran riutalta laskettiin nyt myös paikallisia kalatiiroja. Muita kahlaajia edustivat yksinäinen punajalkaviklo ja tylli. Gåun ruovikosta nousi kahdeksan taivaanvuohta. Loppupäivän ohjelmassa oli sauna, illallinen ja iltahuuto, jossa koottiin yhteen ja tallennettiin asemalomakkeelle päivän lintuhavainnot. Päivän yhteislajimääräksi saatiin 72.

Meriharakka, Hangon nimikkolintu. Kuva: Julius Laitinen.

Sunnuntaiaamun sää oli edellisaamun kaltainen, lämpötila +2 ja tuuli edelleen luoteessa, tosin ehkä pari pykälää rauhallisempi kuin edellisenä päivänä. Pikkulintuja tuntui niemellä liikkuvan hieman eilistä paremmin, mutta kirkas sää piti linnut poissa verkoista. Peippo oli jälleen päivän runsain muuttava laji, niitä kirjattiin ylös hieman edellispäivää enemmän. Myös kevään ensimmäinen metsäkirvinen havaittiin muutolla. Auringon noustessa korkeammalle ja myös lämpötilan noustessa alkoi yksittäisiä petolintujakin näkyä, muutama varpushaukka havaittiin, samoin pohjoista kohti muuttava kalasääski. Tuulihaukkakoiras saalisteli lähiluodoilla, muutama kurki saapui mereltä ja yksinäinen naarasteeri kävi pyörähtämässä niemen kärjessä.

Varpushaukka on runsain muuttava petolintu Hangon lintuasemalla. Kuva: Markus Kanninen.

Aamuvakion jälkeen vuorossa oli tavaroiden pakkaaminen, aseman siivous ja lounas, jonka jälkeen alkoi paluumatka kohti Helsinkiä. Hangon linja-autoasemalla, linja-autoa odotellessa, saatiin vielä pari täydennystä retken lajilistalle: kivitasku ja varpunen. Inkoon kohdalla linja-auton ikkunasta nähtiin naaraspukuinen suohaukka, mutta havaintotilanne oli sen verran nopea että tarkempi lajimääritys jäi auki. Seuraava nuortenretki Hangon lintuasemalle järjestetään elokuun alkupuolella (alustavasti 5.-7.8.), tarkemmat tiedot päivitetään Tringan tapahtumakalenteriin viimeistään kesäkuun alussa.

Laulurastas. Kuva: Markus Kanninen.

Retkellä havaitut lajit:

kyhmyjoutsen kalasääski peukaloinen
laulujoutsen tuulihaukka rautiainen
merihanhi kurki punarinta
valkoposkihanhi meriharakka kivitasku
ristisorsa tylli räkättirastas
haapana kuovi laulurastas
harmaasorsa punakuiri punakylkirastas
tavi punajalkaviklo kulorastas
sinisorsa lehtokurppa hippiäinen
lapasorsa taivaanvuohi sinitiainen
tukkasotka merikihu talitiainen
haahka kalatiira puukiipijä
alli naurulokki naakka
mustalintu kalalokki varis
pilkkasiipi selkälokki korppi
telkkä harmaalokki kottarainen
uivelo merilokki varpunen
tukkakoskelo kesykyyhky pikkuvarpunen
isokoskelo uuttukyyhky peippo
teeri sepelkyyhky järripeippo
kaakkuri kiuru viherpeippo
kuikka kangaskiuru tikli
silkkiuikku haarapääsky vihervarpunen
merimetso metsäkirvinen hemppo
harmaahaikara niittykirvinen urpiainen
merikotka luotokirvinen keltasirkku
suohaukkalaji västäräkki pajusirkku
varpushaukka tilhi (yht. 83 lajia)
Teksti: Johannes Silvonen
150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin