Lintusää 31.5.–2.6.2017: Sadetta, kylmää ja ehkä kahlaajia

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:

Matalapaine liikkuu lähivuorokauden aikana ylitsemme koilliseen. Jatkuva sade tekee hyvää luonnossa, mutta matalaa seuraa ilkeän ankara kylmän ilman purkaus, joka on myrkkyä muuttajille. Nyt tulee testattua toisaalta sitä teoriaa, jonka mukaan kaukaa Pohjanmereltä joka tapauksessa tähän aikaan lähtevät arktiset kahlaajat joutuvat etenkin loppuviikosta pahassa vastaisessa tai sivutuulessa laskeutumaan alas, staijareiden näkyville. Pohjoisen pallonpuoliskon kylmin ilmakehä on lähipäivinä Barentsinmeren-Lapin-Karjalan alueella. Niinpä kevät ei meinaa millään alkaa Pohjois-Lapissa. Esimerkiksi Kilpisjärvellä on kesäkuun alkaessa yli puoli metriä lunta ja uutta lunta sataa.

Ke: Kohtalaista-navakkaa tuulta, joka aamupuolella on vielä arktikalle hyvää, suunnasta WSW, mutta kääntyy päivällä lännen ja luoteen välille. Yöllä jatkuvaa sadetta, aamulla ja päivällä pilvisyys repeilee, mutta ajoittaista sadetta tai kuuroja tulee harvakseltaan. Viileää ja yömuutolle hyvä pudotussää vielä ti-ke yönä.

To: Kohtalaista-navakkaa lännenpuoleista tuulta, joka iltapäivällä on merellä ajoittain kovaa. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja sisämaassa päivällä sadekuuroja; koleaa. Mahdollisia pudottautuvia kahlaajia lukuun ottamatta muutto on jumissa.

Pe: Kohtalaista-navakkaa luoteistuulta, joka iltapäivällä kääntyy pohjoiseen, koleaa. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja päivällä etenkin sisämaassa sadekuuroja. Muutto kuten to.

La, arvio: Reipas kolea luoteinen virtaus hellittää päivän aikana ja viimeiset yömuuttajat pääsevät jatkamaan lentoaan la–su välisenä yönä; myös arktikalle koittaa Itämerellä tyyni sää tai myötätuuli.

Jatkoarvio: Ilmamassa lämpenee lähelle normaaliarvoja, eli koleus on vihdoin poissa, joskaan hyviä kuumia putkia ei ole ennusteissa näköpiirissä Suomessa. Sen sijaan ennustusmallit tarjoavat sellaista idästä Pohjois-Siperiaan, hellettä esimerkiksi Jamalin niemimaalle mukanaan kiinalaisia lintuja.

Tämä olikin kevään viimeinen lintusäätiedote, ellei jotain erityistä ilmene.

Lintusää 25.–27.5.2017: Länsivirtaus ja kauniit poutasäät tuovat hyönteissyöjiä

Jarmo Koistisen laatima lintusää Uudellemaalle:

Eilisen pieni vastatuuli Itämerellä ei näköjään yhtään haitannut sepelhanhien muuttoa, vaan mahdollisesti päämassa jo meni. Arktikaa on kuitenkin vielä jäljellä ihan kohtuullisesti ainakin viikoksi, rippeitä tietenkin aina juhannukseen asti. Myös hyönteissyöjien loppupään muuttajilla, kuten lehtokertuilla, kultarinnoilla, pikkulepinkäisillä, kehrääjillä sekä luhta- ja viitakerttusilla pääjoukot ovat vielä tulematta. Vaikka kunnon harvinaisuusputkea ei enää ole, melko lämmin lännenpuoleinen virtaus ja enimmäkseen kauniit poutasäät pitävät niiden ja petolintujen sekä haikaroiden tuloa yllä ihan kohtuullisesti.

Ti: Enimmäkseen on kohtalaista, rannikolla iltapäivällä ajoittain navakkaa WSW-tuulta, vaihtelevaa pilvisyyttä ja iltapäivällä sekä illalla joitakin sadekuuroja. Kohtalainen lounaistuuli Itämerellä suosii arktisten muuttajien tuloa aamulla. Myöhemmin tuulet ovat heikonpuoleisia ja vaihtelevista suunnista, mikä ei haittaa arktikaa.

Ke: Suomenlahdella heikkoa-kohtalaista koillisen ja idän välistä tuulta, joka illalla heikkenee. Verraten selkeää. Ei kauhean hyvää arktikalle aluksi, mutta Itämerellä illasta alkaen lounaisvirtaus alkaa työntää sepelhanhia kohti Suomenlahtea.

To, epätarkka: Aamulla hyvä SW-tuuli arktikalle, mutta päivällä tuuli kääntyy Itämerellä pohjoiseen ja voimistuu navakaksi, mikä tulppaa muuton siellä. Myötätuulipusku Suomenlahdella jatkuu myöhempään. Pilvisyys vaihtelee ja sadekuuroja tulee paikoin – aamulla lännessä ja päivällä idempänä.

Viikonlopun arvio: Korkeapaine vahvistuu yllemme, mistä seuraa heikkotuulinen (paitsi merituuli voi olla iltapäivisin reipasta), lintumuutoille ja -retkille edullinen ja kaunis poutajakso. Sunnuntaina alkaa lounaasta levitä kuuma putki Suomeen.

Retkikertomus Vallisaaren retkeltä 20.5.

Tringa järjesti retken Helsingin Vallisaareen lauantaina 20. toukokuuta. Venebussi lähti Kauppatorilta klo 9.45 ja saaressa oltiin hetkeä myöhemmin. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja tuuli heikosti, lämpötila oli kaupungissa +20 asteen tuntumassa eikä saaressakaan ollut yllättäen juuri sen viileämpi. Retkelle oli ilmoittautunut mukaan 25 retkeläistä.

Saarta lähdettiin kiertämään Aleksanterin kierrosta pitkin saaren länsipään kautta kohti Aleksanterin patteria. Pysähtelimme pitkin matkaa kuuntelemaan saaren pensaikoista ja metsistä kuuluvia ääniä. Ensimmäinen satakieli kuului jo vesibussin kannelle, eikä kovin pitkään tarvinnut laiturilta eteenpäin kävellä, kun jo ensimmäinen kultarinta havaittiin. Vallisaaren lammen rannassa pysähdyimme kuuntelemaan mustapääkerttua, myös käenpiika kuului kerran jostakin kauempaa. Seuraava pysähdys tehtiin hieman lammen jälkeen, jossakin ihan polun vieressä lauloi pikkusieppo, joka ei tosin suostunut meille näyttäytymään, vaikka ääni tuntui kuuluvan ihan lähipuiden oksistosta.

Vallisaaren lehtimetsät ovat reheviä, ja etenkin tähän aikaan vuodesta tuulettomalla säällä äänimaisema on huikea. Yksittäisten lajien erottaminen ja tunnistaminen ei ole ihan helppoa, kun äänessä saattaa olla useampi laji ja vielä useampi lintuyksilö samaan aikaan. Kerttuset eivät sentään olleet vielä saapuneet, mutta kerttujen, uunilintujen, kultarintojen ja rastaiden konsertti oli komeaa kuultavaa.

Saaren länsipäässä Kustaanmiekan salmen rannalla havaittiin päivän ensimmäinen punavarpunen sekä harmaasieppo. Lyhyen merelle tähystelyn (harmaasorsa ja merimetso) jälkeen jatkoimme kohti Aleksanterinpatterin näköalatasannetta, jonka juurella pidettiin evästauko auringon lämmittäessä kesäisesti.

Aleksanterinpatterin lavalta, saaren korkeimmalta kohdalta, avautuu maisemat yli kaupungin ja kauas avomerelle yli Isosaaren ja Kuivasaaren. Tallinnan tv-tornin huippukin erottui kaukoputkella eteläisessä horisontissa. Arktinen muutto vaikutti olevan pysähdyksissä, ainoat muuttavat vesilinnut, kaksi telkkäparvea, painelivat merellä länteen. Mutta kirkas ja heikkotuulinen sää oli saanut petolintumuuton käyntiin: mereltä saapui lyhyessä ajassa kaksi tuulihaukkaa, nuolihaukka, kaksi todennäköistä mehiläishaukkaa jotka tosin etäisyyden ja pahan väreilyn takia jäivät lajilleen määrittämättä, naaraspukuinen sinisuohaukka ja ruskosuohaukka. Aleksanterinpatterin luulisi soveltuvan hyvin myös syksyisen petolintumuuton tarkkailuun.

Aleksantareinpatterilta matka jatkui kohti Torpedolahtea, matkalla kuultiin ainakin tiltaltti, pari punavarpusta, tikli ja kultarinta. Jäätelöt syötiin Torpedolahden rantaterassilla, ja yritimme samalla tähyillä eteläpuolelta uusia lajeja. Aikataulu kuitenkin painoi päälle ja jouduimme jatkamaan saaren poikki kohti päälaituria. Loppustaiji laiturilla vesibussia odottaessa tuotti vielä yhden lisälajin päivän lajilistalle, yhdeksän kurjen parvi saapui lännestä ja tuulihaukka jatkoi matkaa mantereen suuntaan.

Retkiraportin kirjoitti retkellä oppaana toiminut Johannes Silvonen.

Retken lajilista:

kyhmyjoutsen  harmaalokki  mustapääkerttu
valkoposkihanhi  merilokki  sirittäjä
haapana  kalatiira  tiltaltti
harmaasorsa  kesykyyhky  pajulintu
sinisorsa  sepelkyyhky  harmaasieppo
tukkasotka  tervapääsky  pikkusieppo
haahka  käenpiika  kirjosieppo
telkkä  tikkalaji  sinitiainen
isokoskelo  haarapääsky  talitiainen
tukkakoskelo  metsäkirvinen  puukiipijä
merimetso  västäräkki  harakka
ruskosuohaukka  punarinta  varis
sinisuohaukka  satakieli  kottarainen
hiirihaukka/mehiläishaukka  kivitasku  varpunen
tuulihaukka  mustarastas  peippo
nuolihaukka  räkättirastas  viherpeippo
kurki  laulurastas  tikli
meriharakka  punakylkirastas  punavarpunen
rantasipi  kultarinta  YHT. 62 lajia
naurulokki  hernekerttu
kalalokki  pensaskerttu
selkälokki  lehtokerttu

 

Lintusäätiedote 17-20.5. Lintuja luvassa: arktikaa, hyönteissyöjiä ja harvinaisuuksia.

Tämän kevään ensimmäinen todella hyvä muuttosäävirtaus eli lämmin etelänputki alkaa. Kaikkea tulee rutkasti: alleja, mustalintuja, valkoposkihanhia, kuikkalintuja, sepelhanhen alkumuutto, hyönteissyöjiä ja harvinaisuuksia. Tuuliolot suosivat arktikan näkymistä lännessä, Uudenmaan rannikolla.

ke: Enimmäkseen on kohtalaista etelänpuoleista tuulta, aamun kuluessa lisääntyvää ja paksunevaa pilvisyyttä sekä lännestä alkaen ajoittain heikkoa vesisadetta. Etenkin tänään illalla, sekä huomenna yöllä ja aamulla loistavaa muuttosäätä arktikalle, loppupäivänäkin ihan hyvää ja yöllä samoin hyönteissyöjille.

to: Heikkoa-kohtalaista lounaistuulta, on pilvistä melko paksusti, mutta vain pieni sateen mahdollisuus. Muuten edelleen erinomainen tilanne kaikelle muutolle, mutta mahdollinen liian matala alapilvi (sumu- tai kumpukerrospilvi, jopa sumu) saattaa vaimentaa muuttoa, mutta aiheuttaa samalla yömuuton pudottautumista saariin.

pe: Heikkoa-kohtalaista lounaanpuoleista tuulta, aamulla selkenevää ja aivan erinomainen virtaus arktikalle sekä yömuutolle. Myös kuuma putki on jo päällä (sisämaassa yli 20 astetta) ja harvinaisuuksia tulee.

jatkoarvio: Lämmin kieleke kapenee, mutta saattaa sinnitellä kohdallamme. Hyvää harvinaisuussäätä.

Keltajalkaviklosta 400. Tringan alueella havaittu lintulaji

Lohjan Hyvelänjärvellä havaittiin eilen todellinen suurharvinaisuus, keltajalkaviklo (Tringa flavipes). Aamulla löytynyttä ja lirojen seurassa viihtynyttä keltajalkavikloa kävi aamupäivän aikana bongaamassa ja myöhemmin päivällä etsimässä suuri joukko lintuharrastajia, illalla lintua ei enää löytynyt.

Tästä pohjoisamerikkalaisesta lajista tunnetaan vain viisi aikaisempaa havaintoa Suomesta. Tringan alueella havainto on ensimmäinen, joten keltajalkaviklosta saadaan 400. Tringan alueella luonnonvaraisena tavattu lintulaji, kun harvinaisuushavaintojen tarkistamisesta vastaava BirdLife Suomen rariteettikomitea on hyväksynyt havainnon.

Keltajalkaviklo päätti marraskuussa käynnistyneen ‘Seuraava uusi lintulaji Tringan alueella‘ -veikkauksen toisen kierroksen. Toisellakaan kierroksella ei saatu yhtään oikeaa veikkausta, joten kisa jatkuu.

 

Keltajalkaviklo 15.5. Lohjalla © Sami Tuomela

 

 

Tringan retki Israelin Eilatiin huhtikuussa 2017

Tringan retki Eilatissa 19.-27.4.2017

teksti ja kuvat: Petro Pynnönen

19.4. klo 20 lähtö Helsinki-Vantaalta kohti Tel Avivia.

20.4. Tel Avivissa 00.30 ajallaan. Matkalla autolle parkkitalossa lensi sarvipöllö. Auto alle ja hotellille. Tai siis hostellille, Hostel Abraham. Ihan perus huone, hiljainen ja sopivan viileää. Vähän ennen kolmea pääsi nukkumaan, tosin uni ei tullut lainkaan. Talitiainen aloitti laulelun klo 5.59. Pikku kävelyllä ennen aamupalaa 6.45. Mukava lämpötila, ja eteläeurooppalainen tunnelma. Sepelsieppo näkyi kerrostalojen välissä (jäi lopulta retken ainoaksi). Aamupalan jälkeen pääsimme matkaan noin klo 7.30. Tie pohjoiseen ei löytynyt ihan suoraan, sekoilimme hyvän tovin Tel Avivissa, kunnes oli pakko yrittää MapsMe -sovelluksella. Joka sit alkoi lopulta toimimaan oikein hyvin! Vettä ostettiin reissuun 90l (ja sitä kului retkellä tasan sen verran). Hazoor-puistossa etsimme naamiokottaraista aika pitkään tuloksetta. Kaikenlaisia peruslajeja ja paikallisia villiintyneitä lajeja, kuten munkkiaratteja, kauluskaijoja ja pihamainoja. Siitä parikymmentä kilsaa Arsuf -nimiseen mestaan, jossa oli ollut mongoliankirvinen. Eipä näkynyt sitäkään. Lopulta pääsimme puolilta päivin Maagan Michaelin altaille, jossa meidän piti tosin olla jo aamulla. Altailla oli runsaasti peruskosteikkolajeja, ja yllättäen siellä oli pikkumerimetsoja, niitä näkyi viitisenkymmentä. Eipä ollut vielä viisitoista vuotta sitten. Altailla kuitenkin yllättävän vaisua, ja lähdimme sieltä jo parin tunnin pyörimisen jälkeen kohti etelää. Ajoimme Gal-oniin, jossa oli puolitoista vuotta pyörinyt liitokotka. No eipä pyörinyt just nyt, sen sijaan parikymmentä käärmekotkaa saalisteli, ja muutenkin kivasti petoja ja apuksia. Nähtiin mm. 2kv mehiläishaukka. Illaksi ajoimme vielä kibbutz Zeelimiin yöksi. Satavarma tornipöllökään ei ollut paikalla. Totesin illalla että tänään lähinnä sekoiltiin autolla paikasta toiseen eikä nähty oikein mitään. Jengi oli samaa mieltä ;) Kymmenen jälkeen nukkumaan.

21.4. Yö meni nopeasti ja mukavasti, joitain tosin valvotti metelöivä nuorisoporukka. Lähdimme klo 4.30 kohti Nizzanaa. Nizzanassa olimme ennen auringonnousua Ezuzin kylän jälkeen tutulla palmulla. Heti kun sinne pääsimme, armeijan hummeri tuli ja nuoret neitokaiset tulivat sanomaan meille ettemme saa olla siellä. Emme oikein suostuneet heti lähtemään sieltä, ja he kävivät kovasti neuvotteluja siitä jonkun isomman kanssa, mutta lopulta saimme olla siinä kymmenen minuuttia. Emme nähneet kuin yhden kaukaisen aavikkojuoksijan ja meidän piti lähteä. Yritimme uudesta kohdasta Ezuzin kylän reunalta, muttei siitä nähnyt oikein mitään. Muutama kruunuhietakyyhky tuli juomaan maatalon pihaan. Pihassa kuhisi vuoripyitä. Toinen vanha hyvä mesta Nizzanan suoralla toimi paremmin, siitä löytyi 4 trappia ja kolme aavikkojuoksijaa. Paikalla on nykyään junanvaunu tarkkailukoppina. Todettiin se yleiseksi roskikseksi. Nizzanan altailla monenlaista pikkukivaa, kuten ruskosotka, sittis ja muutama hietakyyhky ja pieni parvi täplähietakyyhkyjä. Ajoimme Sde Boqeriin, jossa kaffetauko ja siitä viereiselle kanjonille. Hanhi- ja pikkukorppikotkia, arokotka, pikkukotka ja parhaana keltapäähaukka. Puistossa tuntui olevan jonkin verran mustapää- ja hernekerttuja, mutta leppälintua kummempaa sieltä ei löytynyt. Ajoimme suoraan Mizpe Ramonin lähelle wadiin, jossa piti olla rotkopunavarpusia. No olihan siellä lopulta kolme, joista yksi hieno koiras. Wadin kuumuudessa vastaan tuli pari nuorta miestä uimahousut yllään ja kyselivät, missä se järvi on? Toisella oli pyyhekin mukana. Sanoimme että oletteko aivan varmoja että täällä on järvi ja he olivat satavarmoja. OK… Wadissa kivasti aavikkopyitä ja -kerttuja, arabiantimaleita ja hieno hupputaskupariskunta. Itse asiassa aavikolla oli satanut kevään aikana niin paljon, että pieniä lätäköitä oli edelleen joka paikassa, eikä tuo uimapaikkakaan olisi ollut täysi mahdottomuus. Pikku pysähdys iltapäivän kuumuudessa Hameishar Plainsilla ja se oli nopeasti todettu epätoivoiseksi touhuksi. Ajoimme siitä suoraan yläkautta Eilatiin, jossa olimme vähän viiden jälkeen. Oven avaaminen oli järkytys, sillä lämpötila oli about neljäkymmentä ja pohjoistuuli tuntui suorastaan kuumalta. Menimme illalla tietysti North Beachille. Se olikin fiksu temppu, siellä oli mukavasti tiiroja ja lokkeja. Viimeinkin valkosiipitiiroja, 75:n parvi tuli mereltä ja istahti lopulta beachille. Touko löysi kaukaa poijuilta mustaselkäisen tiiran ja paikalle sattunut Noam Weiss tunnisti sen hetken pohtimisen jälkeen ohjasnokitiiraksi! Illallisen menimme syömään lähimpään kebabpaikkaan mutta se oli virhe, hirveän kuumaa ja varsin pahanmakuinen annos falafeleja. Pitakebab oli kuulemma hyvää. Kymmenen maissa nukkumaan.

Hupputaskunaaras Neqorotissa

22.4. Aamukuudelta tavattiin aulassa ja hurautettiin North Beachille. Vieno etelätuuli, silti hyvin hiljaista, ei oikein tapahtunut mitään, joten jatkoimme saman tien IBRC:n pihaan. Sielläkin hyvin hiljaista, puskat aivan tyhjiä. Anitas Lakella sentään pikkuhuitti. Kasin jälkeen aamiaiselle, joka olikin tavallisen mainio Kosher-aamiainen uppokeitetyillä munilla ja salaateilla. Nousu vuorille, jossa ei tosiaankaan näkynyt yhtään petolintua. Jatkoimme Sei’fim Plainsille, jossa olisi voinut olla kiuruja, mutta saldoksi tuli pari surutaskua ja aavikkotulkku. Hieno paikka kuitenkin. Päätimme ajaa suoraan k20:n altaille. Keli oli kova, +40C ja etelätuulta, joka tuntui kuumalta. Sisääntulon luona staijailimme aikamme, ja retkenpinnoja ropisi. Hiffasin vastarannalla punaisen kahlaajan, joka vetäisi esiin valtavan pitkän nokan. Tundrakurppelo! Tai ainakin kurppelo, sillä nämä kesäpukuiset ovat vähän vaikeita. Pakko se oli uskoa, kun omin silmin näki. Soitin Barak Granitille, joka kuulosti varsin yllättyneeltä… Me taas yllätyimme, kun Barak kertoi sen olevan Israelin toinen havainto, edellinen oli ollu -84 Tel Avivin lähistöllä! Eli Eilatin alueelle uusi laji, huh! En ollut oikein kartalla, ajattelin sellaista harvinaista puolisäännöllistä harvinaisuutta… No, pian alkoi bongareita valumaan, ja Itain saavuttua selvisi sekin, että Sachar Salev oli kuvannut linnun jo aiemmin, mutta oli luullut sitä punakuiriksi. Hauskaa oli olla mukana tällaisessa bongaustilanteessa, eipä ole tullut aiemmin nähtyä. Muutamia bongareita valui paikalle ja lintu oli koko ajan kaukana vastarannalla, joten me päätimme jatkaa matkaa. Siinä sivussa näkyi pari vihermehiläissyöjää ja isokirvinen. Päätimme yrittää nähdä altaiden pohjosiosassa olleen kaspiantyllin, mutta sekään ei ollut mennyt aivan putkeen, sillä lintu oli aavikkotylli. Juhlamielellä painelimme vielä North Beachille, jossa odotukset etelätuulen vuoksi korkealla. Tiiroja näkyikin kivasti, noin kahdeksan arabiantiiraa, ohjasnokitiira, sata pikkutiiraa, kuusisataa kalatiiraa ja hieno 160:n valkosiipitiiran parvi. Auringon laskettua piti lähteä hotellille, mutta huomasimme renkaan puhjenneen. Pienen ihmettelyn, soittelun ja kiroilun jälkeen lähdimme Toukon kanssa hakemaan takseja lähimmältä hotellilta. Kuskit olivat ihmeissään, mutta suostuivat sentään ajamaan paikalle. Toinen kuski sanoi, että hänellä on kompressori ja että hän voisi auttaa. Jos renkaassa on vain pieni reikä, se kestää ajaa korjaamolle. Hän kertoi lisäksi tien sinne. Toinen taksi lähti hotellille, ja me pumppasimme renkaan täyteen, jonka jälkeen ajoin sen huoltsikalle. Huoltsikan kaveri paikkasi sen viidessä minuutissa ja laskutti siitä 40 shekeliä eli noin 12 euroa! Kylläpä tuli hyvä mieli! Illaksi mentiin läheiseen kosher-pizzeriaan. Pizzassa oli juustoa, joten siinä ei siten voinut olla lihaa. Hyvää oli!

Kurppelo on pienempi kuin mustapyrstökuiri.

23.4. Aamulla tuuli oli jo kääntynyt pohjoiseen, silti North Beachillä oli kivasti lintuja. Ohjasnokitiira löytyi kaukaa tiiraparvesta, arabiantiiroja oli nyt jo kymmenen, nokiliitäjiä ja lepyjä näkyi pari. Aamiaisen jälkeen ajoimme vuorille petostaijiin. Muuttoa vain nimeksi, sentään pari sirovarpushaukkaa. Amerikkalainen vapaaehtoisstaijari Ted vinkkasi meille kalliosirkkupaikan, eli sen alemman staijipaikan. Siinä niitä lopulta lauleli parikin yksilöä. Kiva nähdä laji Eilatissa! Ajoimme sieltä taas k20 altaille, jossa kurppelo edelleen paikalla, ja nyt vähän paremmin näkyvissä. Lisäksi näkyi rantakurvi. Päätimme ajaa vaihteeksi Yotvataan. Siellä viljelykset aika kuivia, mutta eteläisellä pyöreällä pellolla oli vihreää ja heinät juuri niitetty. Lisäksi keskellä oli vettä, joka houkutti lintuja. Siellä olikin pientä kuhinaa, lapinkirvisiä ja keltavästäräkkejä. Muutama peltotulkku ja -sirkku, ruokokerttusia, naamiokyyhkyjä, pari lyhytvarvaskiurua. Paikalla oli pari brittiornia, jotka olivat juuri nähneet kivikkosatakielen muutaman sadan metrin päässä. No mehän mentiin paikalle. Pienen sekoilun jälkeen Touko löysi linnun lopulta ja ilo oli ylimmillään. On se hieno lintu! Iltasella yritimme nähdä kirjosiipikiurua dyyneiltä. Jordanian rajavartiat pysähtyivät ja kuvasivat meitä, mut toisaalta vilkuttivat iloisesti. Kiuru näkyi tosi kaukana dyynillä ja oikeastaan vain Touko näki sen. Jouko löysi hämmästyttävästi kolme idänkaulustrappia. Jälkikäteen selvisi, että ne ovat peräisin Jordanialaisesta istutuskampanjasta. Näillä ei renkaita näkynyt, tosin kaukanahan ne olivat. Päivällisen jälkeen oli suunniteltu menevämme lampun kanssa yöretkelle, mutta koska oli holokaustin muistopäivä, Yotvatan kahvila oli kiinni. Teimme pikapäätöksen ajaa Eilatiin syömään ja unohtaa pöllöilyt. Tiesin yhden italialaisen ravintolan, ja ajoimme suoraan sen pihaan. Onneksi, sillä sekin meni hetikohta kiinni ja kaikki muutkin Eilatin ravintolat olivat illalla kiinni muistopäivän takia. Britit kertoivat, että he eivät saaneet illalla ruokaa lainkaan koska oli pyhäpäivä. Hieno lintupäivä, jonka muistaa pitkään!

Kuulimme Yotvatassa kilsan päässä majailevasta Iraniasta, joten olihan se bongattava!

24.4. Aamulla lähtö puoli kuudelta Eilatin ylängölle. Britit olivat perhanat eilen nähneet siellä kaikki kiinnostavat kolme kiurulajia. He olivat olleet siellä aamukuudelta. No, nyt oltiin mekin ja kiurujahan alkoi kylmässä pohjoistuulessa löytymään. Ensin vain vilahduksina, sitten oikein hienostikin. Kirjosiipikiuruja, pikkuaavikkokiuruja ja loppumetreillä vielä pariskunta sarvikiurujakin. Onnistuneen komppauksen jälkeen paluu aamiaiselle. Matkalla huomasimme, että mehiläishaukkoja muuttaa kivasti, joten kiirehdimme aamiaispöytään. Laskeutuessamme huomasin aivan tien vieressä kun kettu ajoi takaa isoa ruskeaa ”koiraa”. Paniikkijarrutus, sillä sehän oli tietysti susi! Ryntäsimme ulos katsomaan. Susi lönkytteli jonkin aikaa tietä ylöspäin, kunnes jatkoi aavikkoista rinnettä ylöspäin ja piiloon. Ei niin pikaisen aamiaisen jälkeen takaisin vuorille, jossa nuori ranskalaistyttö oli laskemassa kivaa muuttoa. Paras rynnistys oli jo ohi, kun saavuimme paikalle, mutta silti näimme viitisen sataa sirovarpushaukkaa, pari arokotkaa ja muita petoja. Tuntui koko ajan, että olimme aina väärässä paikassa. Tuuli oli kova, vähän luoteen puolelta ja se painoi linnut alas melkein Eilatiin. Taas ajoimme k20 altaille, jossa kurppelo ja kurvi olivat edelleen paikalla. Altaiden jälkeen teimme kävelyn Holland Parkissa, jossa oli hyvin vähän muuttolintuja. Hotellin kautta syömään hotellin viereiseen Steak Houseen, joka oli retken paras ruokapaikka toistaiseksi. North Beachillä lepy, muutama arabiantiira ja nokiliitäjä. Iltahämärissä olimme k19 altaalla pitsihietakyyhkyjä odottamassa ja pariskunta tulikin aivan viereen juomaan. Hämärissä altaan päällä lensi vielä hauska lepattava sudenkorentolaji Brachythemis impartita. Sen jälkeen ajoimme vielä Yotvataan lampun kanssa etsimään pöllöjä tai kehrääjiä, mutta kylmä yö ei suosinut kehrääjiä, eikä pöllöäkään näkynyt. Vain pari kettua, pari kahlaajapääskyä, kynsihyyppiä ja kattohaikaroita. Huomenna on viimeinen kokonainen päivä Eilatissa.

25.4. Aamulla kuudelta taas duuniin, eli North Beachille. Heti perään menimme komppaamaan rajanylityspaikan pohjoispuolisen palmumetsän, koska siellä on kuulemma idänmehiläishaukka paikallisena. Metsikkö todettiin nopeasti hiljaiseksi ja siirryimme rengastusasemalle. Siellä rengastus tapahtuu nykyään aseman sisällä, ja aseman seinässä on luukku, joka avataan rengastuksen ajaksi ja jengi pääsee seuraamaan rengastusta vierestä. Samoin sinne on tehty uusi piilokoju, jota saa vuokrata 100NIS per nuppi. Reijo ja Kalle halusivat jäädä piiloon, joten aamiaisen jälkeen heitin heidät sinne ja me muut menimme vuorille, Low Mountainille. Siellä menikin petoja ja kiitäjiä tosi kivasti. Mehiläishaukkoja pääosa, sirovarpushaukkoja varapääosa, mutta mukana meni kaikenlaista kivaa, 16 eri lajia. Kymmenkunta arokotkaa, pikkukiljukotka, pikkukorppikotka, pikkukotkia, käärmekotkia, hiiri-, varpus-, niittysuo-, ruskosuo-, haara-, tuuli- ja sokereina pohjalla kaksi välimerenhaukkaa ja hieno idänmehiläishaukka! Lisäksi näkyi ilmeinen Pernisristeymä. Touko plokkasi pikkukiitäjän apusmassasta ja kalliopääskyjäkin näkyi kolme. Palasimme hotellille rengastusaseman kaupan kautta. Iltapäivällä käytiin nopeasti kurkkaamassa Egyptin rajalla, ja palattiin hotellille, jossa otettiin peräti puolen tunnin päivätirsat, retken ainoat. Mentiin viideksi North Beachille, jossa hiljaista lintumielessä. Paikasta on tullut levoton roskasakin telttakylä, jossa ei meinaa enää löytää paikkaa, josta nähdä merelle, saati että rannalla uskaltaisi levähtää mitään lintuja. Ei ihme, ettei riuttahaikaroita ole paikalla, onneksi tänään nähtiin yksi ohilentävä. NB:llä samat pari mukavaa brittiheppua, toisen nimi oli Paul Stancliff BTO:sta ja hän kertoi tehneensä töitä yhdessä Aleksi Lehikoisen kanssa. Lähetti terveisiä Aksulle. Illalla syömään samaan loistavaan Steak Houseen, jossa nyt koko porukalla ”viimeinen ehtoollinen”.

Mehiläishaukkojen seassa meni tällainen risteymähtävä yksilö

26.4. Lähtö klo 6.00 kohti pohjoista. Varsin kivuttomasti matkaan, tarkoituksena ajaa Kuolleen meren kautta Tel Aviviin. Aamu alkoi heikosti kun Hai Barin parkkipaikka oli lukittu, eikä mustaruostepyrstöä päässyt nyt oikein edes yrittämään. Yotvatan Cafe ei vielä seitsemältä ollut auki, joten jatkoimme aamiaiselle kauemmas. K101 baarissa aamupatongit naamaan ja etiäpäin. Hatsevan Field schoolin kasvihuonealueen läpi sekoiltuamme olimme viimein oikealla paikalla etsimässä arabiankerttua. 100 metriä käveltyämme ja nauhaa soiteltuamme yhdestä akaasiasta kuului sama laulu ja siinähän se! Vähän sekoilua lajinmäärityksen kanssa, kuten asiaan kuuluu. Hetken päästä Touko huusi että pöllö lentää, ja jostain akaasiasta oli tosiaan lähtenyt aavikkohuuhkaja lentoon! Se istahti kivelle josta sen kaikki näkivät, eikä riemulla ollut rajoja! Hyvä paikko yöretken hylsystä. Puskiin oli selvästi tullut muuttolintuja ja löysimmekin kirjo- ja lehtokertut, satakieliä, leppälintuja ja jonkin kerttusen. Matka jatkui kohti Kuollutta merta. Seuraavaksi pysähdyimme siinä juuri ennen Zohar junctionia olevalla kosteikolla tien oikealla puolella. Mukavasti lintuja, kuten 8 ruskosotkaa, mustapyrstökuiri, papyruskerttusia, smyrnankalastaja etc. Ei kuitenkaan retkenpinnoja. Seuraavalla kosteikolla tien vasemmalla puolella löytyi eteläpäästä tamariskivarpusia kuten pitikin. Samoin pari ruostepyrstöä. Päätimme jättää aikapulan takia Kuolleen meren, lyhytpyrstökorpin ja En Gedin väliin ja jatkaa suoraan länteen Zohar junctionista. Se olikin fiksu veto, sillä kun olimme juuri nousemassa ylös tasaiselle aavikolle, Touko pyysi pysäyttämään auton. Lähellä tietä lensi pari petoa, haarahaukkoja. Mä en niitä nähnyt vaan katsoin kauemmaksi jossa kaarteli iso kotka. Se paljastui munkkikorppikotkaksi ja se tuli lopulta suoraan päältä! Lisäksi paikalla lensi kaksi lyhytpyrstökorppia, neljä tavallista korppia ja nuolihaukka. Jatkoimme suoraan Mt Amasalle, joka on tunnettu kalliokirvispaikka. Aikamme sitä soiteltuamme, alkoi alapuolelta kuulua sen laulua ja Leena plokkasi sen sieltä lennossa. Munkkimme jatkui vaan! Muita lajeja mm. pikkupensaskerttu, rusotaskuja ja aavikkokerttuja. Sen jälkeen ajoimme Mäkkäriin syömään, ja jatkoimme matkaa vielä kerran Gal-oniin yrittämään liitokotkaa. Staijailimme ensin kylän vieressä, mutta koska siinä oli vain samoja tuttuja lintuja, vaihdoimme paikan vähän idemmäksi kukkulalle. Alue oli aidattu, ja siellä oli sonnilauma, muttei se meitä hidastanut. Kukkulalla oli sinirastas ja Jorma ja Reijo näkivät sininärhen. Käärmekotkia oli ihan tolkuttomasti, ja epäilemättä käärmeitäkin. Yhden ruskean päälle meinasin astuakin. Emoshakaali jolkotteli pellolla nisät roikkuen. Aivan viimeisillä valoilla etsiskelimme vielä sininärheä tieltä käsin. Punapäälepinkäisiä ja samettipääkerttuja oli paljon, ja retken viimeiseksi lajiksi Touko plokkasi vielä liitohaukan! Hurja päätös hienolle retkelle. Pakkailimme auringon laskettua tavarat kasaan tien penkassa ja vaihdoimme matkavaatteet ylle. Ajelimme suoraan kentälle, jossa bensiksellä oli hyvä tankata tankki täyteen ja palauttaa auto. Olimme tunnin liian aikaisin kentällä, sillä baggage drop aukesi vasta kolme tuntia ennen koneen lähtöä. Hyvin köykäiset kuulustelut ja pääsimme helposti koneeseen. Vain Touko joutui hieman aikaa selittelemään Malesian leimoja passissaan. Yhteensä näimme retkellä 208 lajia, joka oli hieman vähemmän kuin odotin. Kävimmehän kuitenkin ekana päivänä Maagan Michaelissa. Muuttavat pikkulinnut loistivat retken aikana poissaolollaan. Vasta viimeinen päivä oli selvästi pudotuskelipäivä, hieman pilvistä ja melko tyyntä.

Hietakyyhkykoiras

27.4. Yöllä 1.20 koneeseen ja kuudelta Helsinki-Vantaalla.

Retkellä mukana olivat: Jorma Knaapi, Leena Laitinen, Touko Torppa, Jouko Olkio, Reijo Mäihäniemi ja Kalle Sulkava. Oppaana Petro Pynnönen.

Lisää kuvia retkeltä löytyy Kalle Sulkavan blogista.

Retkellä havaitut lajit:

Pikku-uikku Little Grebe yleinen altailla 67 ex

Nokiliitäjä Sooty Shearwater North Beach 12 ex

Pikkumerimetso Pygmy Cormorant Maagan Michael 50 ex

Pelikaani White Pelican Gal-on, muuttoparvi 28 ex

Yöhaikara Night Heron tavallinen 153 ex

Kyyryhaikara Striated Heron North Beach 21.4. 2 ex

Rääkkähaikara Squacco Heron kosteikoilla, NB 31 ex

Lehmähaikara Cattle Egret pohjoisempana tavallinen 50 ex

Riuttahaikara Western Reef Egret North Beach 25.4. 1 ex

Silkkihaikara Little Egret päivittäin muutama 39 ex

Harmaahaikara Grey Heron vähissä 7 ex

Ruskohaikara Purple Heron harvalukuinen, a16m NB 19 ex

Mustahaikara Black Stork 90m 25.4. 101 ex

Kattohaikara White Stork vähissä 394 ex

Pronssi-iibis Glossy Ibis kosteikoilla 87 ex

Kapustahaikara Spoonbill vähissä 9 ex

Flamingo Greater Flamingo k20 ja IBRC 280 ex

Afrikanhanhi Egyptian Goose Tel Aviv, k19 12 ex

Ristisorsa Shelduck k20 5ex

Tavi Common Teal IBRC, Zohar 8 ex

Sinisorsa Mallard tavallinen pohjoisosissa 111 ex

Jouhisorsa Pintail k20, Zohar 31 ex

Heinätavi Garganey vähissä 16 ex

Lapasorsa Shoveler kosteikoilla 40 ex

Ruskosotka Ferrugineous Duck Nizzana, Zohar 9 ex

Mehiläishaukka Honey Buzzard muutolla 1162 ex

Idänmehiläishaukka Crested Honey Buzzard Eilat Mountains 1 ex

Haarahaukka Black Kite harvalukuinen 105 ex

Pikkukorppikotka Egyptian Vulture Ein Avdat, Eilat Mountain 7 ex

Hanhikorppikotka Griffon Vulture Ein Avdat 8 ex

Munkkikorppikotka Black Vulture n. Zohar juntion 1 ex

Käärmekotka Short-toed Eagle etenkin Gal-on 90 ex

Ruskosuohaukka Marsh Harrier siellä täällä 28 ex

Sinisuohaukka Hen Harrier Sei’fim Plain 1 ex

Niittysuohaukka Montagu’s Harrier harvakseltaan 11 ex

Liitohaukka Black-shouldered Kite Gal-on 1 ex

Varpushaukka Sparrowhawk muutolla 16 ex

Sirovarpushaukka Levant’s Sparrowhawk muutolla 616 ex

Hiirihaukka Steppe Buzzard vähissä 115 ex

Pikkukiljukotka Lesser Spotted Eagle Gal-on, Eilat 2 ex

Arokotka Steppe Eagle Ein Avdat, Eilat 13 ex

Pikkukotka Booted Eagle vähissä 13 ex

Kalasääski Osprey Eilat 2 ex

Pikkutuulihaukka Lesser Kestrel Gal-on 5 ex

Tuulihaukka Kestrel siellä täällä 30 ex

Nuolihaukka Eurasian Hobby Nizzana, Zohar 3 ex

Välimerenhaukka Eleanora’s Falcon Eilat 2 ex

Keltapäähaukka Lanner Negevish 2 ex

Arabihaukka Barbary Falcon North Beach 1 ex

Vuoripyy Chukar Nizzana, Gal-on 56 ex

Aavikkopyy Sand Partridge vähissä 16 ex

Luhtakana Water Rail IBRC 1 ex

Pikkuhuitti Little Crake IBRC 1 ex

Liejukana Moorhen kosteikoilla 81 ex

Nokikana Coot kosteikoilla 35 ex

Idänkaulustrappi Houbara Nizzana, (Yotvata) 4 (+3) ex

Pitkäjalka Black-winged Stilt tavallinen 190 ex

Paksujalka Stone Curlew Zeelim, Gal-on 7 ex

Aavikkojuoksija Cream-coloured Cursor Nizzana 4 ex

Pääskykahlaaja Pratincole k20, Yotvata 7 ex

Aropääskykahlaaja Black-winged Pratincole k20, k19 3 ex

Pikkutylli Little Ringed Plover IBRC, k20 3 ex

Mustajalkatylli Kentish Plover k20, ihan kateissa 1 ex

Tylli Ringed Plover k20, IBRC 30 ex

Aavikkotylli Greater Sand Plover k20 1 ex

Tundrakurmitsa Grey Plover k20 6 ex

Kynsihyyppä Spur-winged Plover tavallinen +

Pikkusirri Little Stint Eilat, Nizzana 110 ex

Lapinsirri Temminck’s Stint Eilat, Nizzana 28 ex

Kuovisirri Curlew Sandpiper Eilat 12 ex

Suosirri Dunlin Eilat 10 ex

Jänkäsirriäinen Broad-billed Sandpiper k20 6 ex

Suokukko Ruff Eilat, Nizzana 115 ex

Tundrakurppelo Long-billed Dowitcher 22.-24.4. k20 1 ex

Mustapyrstökuiri Black-tailed Godwit k20, Zohar 3 ex

Mustaviklo Spotted Redshank k20 3 ex

Punajalkaviklo Common Redshank Nizzana 1 ex

Lampiviklo Marsh Sandpiper Nizzana, Eilat 20 ex

Valkoviklo Greenshank Nizzana, Eilat 20 ex

Metsäviklo Green Sandpiper Nizzana 1 ex

Liro Wood Sandpiper Nizzana, Eilat 80 ex

Rantasipi Common Sandpiper Nizzana, Eilat 38 ex

Rantakurvi Terek Sandpiper 23.-24.4. k20 1 ex

Karikukko Ruddy Turnstone Eilat 4 ex

Vesipääsky Red-necked Phalarope North Beach 25.4. 1 ex

Leveäpyrstökihu Pomarine Skua North Beach 3 ex

Merikihu Arctic Skua North Beach 17 ex

Valkosilmälokki White-eyed Gull North Beach 48 ex

Naurulokki Black-headed Gull vähissä 9 ex

Kaitanokkalokki Slender-billed Gull Eilat 550 ex

Selkälokki Lesser Black-backed Gull Eilat, fus, int ja heu 40 ex

Aroharmaalokki Caspian Gull Eilat 1 ex

Etelänharmaalokki Yellow-legged Gull Maagan Michael 5 ex

Armenianlokki Armenian Gull Eilat 8 ex

Räyskä Caspian Tern Eilat 5 ex

Riuttatiira Sandwich Tern North Beach 8 ex

Kalatiira Common Tern Eilat 660 ex

Arabiantiira White-cheeked Tern North Beach 10-22 ex

Ohjasnokitiira Bridled Tern 21.-23.4. North Beach 1 ex

Pikkutiira Little Tern Eilat, Maagan Michael 192 ex

Valkoposkitiira Whiskered Tern Eilat, Maagan Michael 5 ex

Valkosiipitiira White-Winged Tern North Beach 235 ex

Kruunuhietakyyhky Crowned Sandgrouse Ezuz 4 ex

Täplähietakyyhky Spotted Sandgrouse Nizzana 6 ex

Hietakyyhky Black-bellied Sandgrouse Nizzana, Sde Boqer 8 ex

Pitsihietakyyhky Liechtenstain’s Sandgrouse k19 2 ex

Kalliokyyhky/ pulu Rock Dove / Pigeon yleinen kaikkialla +

Turkinkyyhky Collared Dove yleinen kaikkialla +

Turturikyyhky Turtle Dove harvakseltaan 73 ex

Palmukyyhky Laughing Dove yleinen kaikkialla +

Naamiokyyhky Namaqua Dove Sde Boqer, Yotvata 5 ex

Kauluskaija Ring-necked Parakeet taajamissa 68 ex

Munkkiaratti Monk Parakeet Tel Aviv 40 ex

Aavikkohuuhkaja Pharao Eagle Owl Hatseva 1 ex

Sarvipöllö Long-eared Owl Tel Aviv airport 1 ex

Tervapääsky Common Swift yleinen 1100+ ex

Vaaleakiitäjä Pallid Swift etenkin Eilat 49 ex

Pikkukiitäjä Little Swift Maagan Michael, Eilat 2 ex

Alppikiitäjä Alpine Swift Gal-on, Eilat 303 ex

Smyrnankalastaja Smyrna Kingfisher kosteikoilla pohjoisosissa 6 ex

Kuningaskalastaja Kingfisher yksittäisiä 7 ex

Kirjokalastaja Pied Kingfisher etenkin Maagan Michael 39 ex

Pikkumehiläissyöjä Little Green Bee-eater Neqorot, Arava 8 ex

Vihermehiläissyöjä Green Bee-eater Yotvata, k20 3 ex

Mehiläissyöjä Bee-eater harvakseltaan 41 ex

Sininärhi Roller Gal-on 1 ex

Harjalintu Hoopoe harvakseltaan 32 ex

Pikkuaavikkokiuru Bar-tailed Desert Lark Eilat ylänkö 10 ex

Aavikkokiuru Desert Lark harvakseltaan aavikolla 20 ex

Kirjosiipikiuru Hoopoe Lark Yotvata, Eilat ylänkö 3 ex

Lyhytvarvaskiuru Short-toed Lark Yotvata, k20 10 ex

Töyhtökiuru Crested Lark yleinen 50+ ex

Sarvikiuru Temminck’s Horned Lark Eilat ylänkö 2 ex

Törmäpääsky Sand Martin yleinen 230+ ex

Afrikankalliopääsky Pale Rock Martin Sde Boqer – Eilat 10 ex

Kalliopääsky Crag Martin Eilat vuoret 3 ex

Haarapääsky Barn Swallow runsas 510+ ex

Ruostepääsky Red-rumped Swallow harvalukuinen 41+ ex

Räystäspääsky House Martin harvalukuinen 85+ ex

Isokirvinen Richard’s Pipit k20 1 ex

Kalliokirvinen Long-billed Pipit Mt Amasa 1 ex

Metsäkirvinen Tree Pipit vähissä 6 ex

Lapinkirvinen Red-throated Pipit yllättävän runsas vielä 67 ex

Keltavästäräkki Yellow Wagtail vähissä 125 ex

Sitruunavästäräkki Citrine Wagtail Nizzana 1 ex

Västäräkki White Wagtail vähissä 12 ex

Arabianbulbuli Yellow-vented Bulbul yleinen +

Ruostepyrstö Rufous Bush Robin harvalukuinen 6 ex

Satakieli Trush Nightingale Hatseva 2 ex

Kivikkosatakieli White-throated Robin Yotvata 23.4. 1 ex

Leppälintu Common Redstart harvalukuinen 4 ex

Mustapyrstötasku Blackstart harvalukuinen aavikoilla 27 ex

Pensastasku Whinchat Gal-on 2 ex

Kivitasku Wheatear vähissä 3 ex

Rusotasku Black-eared Wheatear Nizzana, Mt Amasa 3 ex

Surutasku Mourning Wheatear aavikoilla 14 ex

Hupputasku Hooded Wheatear aavikoilla 9 ex

Kalottitasku White-crowned Wheatear vähissä 8 ex

Sinirastas Blue Rock Trush Gal-on 2 ex

Mustarastas Blackbird pohjoisosissa 5 ex

Silkkikerttunen Cetti’s Warbler Maagan Michael 2 ex

Priinia Graceful Warbler yleinen kaikkialla +

Aavikkokerttu Scrub Warbler aavikot, Mt Amasa 9 ex

Ruokokerttunen Sedge Warbler Nizzana, Eilat 3 ex

Rytikerttunen Reed Warbler tavallinen ruovikoissa 21 ex

Papyruskerttunen Glamorous Reed Warbler Maagan Michael, Zohar 6 ex

Rastaskerttunen Great Reed Warbler Maagan Michael 1 ex

Vaaleakultarinta Olivaceous Warbler vähissä 6 ex

Pikkupensaskerttu Spectacled Warbler Mt Amasa 1 ex

Samettipääkerttu Sardinian Warbler pohjoisosissa yleinen 22 ex

Arabiankerttu Arabian Warbler Hatseva 1 ex

Kirjokerttu Barred Warbler Hatseva 1 ex

Hernekerttu Lesser Whitethroat vähissä 37 ex

Pensaskerttu Common Whitethroat Eilat 1 ex

Lehtokerttu Garden Warbler Hatseva 1 ex

Mustapääkerttu Blackcap vähissä 42 ex

Balkaninuunilintu Eastern Bonelli’s Warbler vähissä 3 ex

Pajulintu Willow Warbler vähissä 9 ex

Harmaasieppo Spotted Flycatcher vähissä 3 ex

Sepelsieppo Collared Flycatcher Tel Aviv puisto 1 ex

Arabiantimali Arabian Babbler aavikoilla harvakseltaan 14 ex

Talitiainen Great Tit pohjoisosissa 14 ex

Isopurppuramedestäjä Palestine Sunbird harvakseltaan 17 ex

Pikkulepinkäinen Red-backed Shrike Wadi Neqorot, Yotvata 2 ex

Etelänisolepinkäinen Southern Great Shrike harvakseltaan 11 ex

Punapäälepinkäinen Woodchat Shrike pohjoisosissa 10 ex

Valko-otsalepinkäinen Masked Shrike harvakseltaan 11 ex

Närhi Jay pohjoisosissa 6 ex

Naakka Jackdaw pohjoisosissa 150 ex

Intianvaris House Crow Eilat 100 ex

Varis Hooded Crow pohjoisosissa 202 ex

Arokorppi Brown-necked Raven aavikoilla 26 ex

Korppi Raven Zohar-Mt Amasa 10 ex

Lyhytpyrstökorppi Fan-tailed Raven Zohar 2 ex

Rotkorakkeli Tristram’s Crackle etelässä 30 ex

Pihamaina Common Mynah pohjoisosissa 162 ex

Varpunen House Sparrow yleinen kaikkialla +

Pensasvarpunen Spanish Sparrow Yotvata 30 ex

Tamariskivarpunen Dead Sea Sparrow Zohar 2 ex

Viherpeippo Greenfinch pohjoisessa 14 ex

Tikli Goldfinch pohjoisessa 12 ex

Hemppo Linnet Gal-on 1 ex

Peltotulkku Desert Finch Yotvata 10 ex

Aavikkotulkku Trumpeter Finch Eilat 7 ex

Rotkopunavarpunen Sinai Rosefinch Wadi Neqorot 3 ex

Kalliosirkku Striolated Bunting Eilat 6 ex

Peltosirkku Ortolan Bunting Yotvata, Eilat 6 ex

Harmaasirkku Corn Bunting Gal-on 1 ex

Yht. 208 lajia

 

Suomenojan lintuharrastuspäivä sai ihmiset liikkeelle

Kolmatta kertaa järjestetty Suomenojan lintuharrastuspäivä sai ihmiset liikkeelle viime sunnuntaina. Suomenojan luonto ry:n järjestämä koko perheen lintuharrastustapahtuma keräsi paikalle lintuharrastajia, luontokuvaajia ja muita Suomenojan linnuista ja luonnosta kiinnostuneita. Paikalla vietettiin “Lintualtaamme” -valokuvanäyttelyn avajaisia ja järjestettiin optiikkaesittelyjä sekä opastettuja lintukierroksia altaiden ympäri.

Myös Tringa oli paikalla: Tringan suojelusihteeri Hanna-Maija Kehvola kertoi Suomenojan suojelutilanteesta ja Tringan aktiivit esittelivät yhdistyksen toimintaa. Tringan esittelypisteellä oli myös ‘tunnista 100 lintulajia’ -aiheinen yleisökilpailu, jossa palkintona oli Lintuvarusteen lahjakortti sekä Tringan tuotepalkintoja. Palkinnot arvottiin kaikkien vastanneiden kesken ja arpaonni suosi seuraavia:

Lintuvarusteen lahjakortin voitti Joona Kanto. Tringan tuotepalkinnot lähtevät Hele Heikaselle sekä Rey Sarkiolle. Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille Suomenojan lintuharrastuspäivään osallistuneille!

 

Kuvat © Pasi Pirinen

 

 

Hangon retki 7.5. -108 lajin retkipäivän retkikertomus

Sunnuntaiaamuna 7.00 oppaat Jouni Rytkönen ja Teemu Sirkkala sekä 36 retkeläistä aloittivat Hangon retken. Tarkka korvaiset oppaat kuulivat bussiin sisälle juuri ennen lähtöä pajulinnun. Ilma oli hieno, aurinkoa täydeltä taivaalta ja lähes tyyntä.

 

Matkalla Hankoon poimittiin kyytiin vielä kolme retkeläistä ja ensimmäisenä varsinaisena pysähdyspaikkana oli Raaseporin Prästvik. Paikalla oli edeltävinä päivinä havaittu amerikantukkasotka, mutta lintua ei valitettavasti enää löytynyt etsimisistä huolimatta. Emme kuitenkaan jääneet ilman hyviä havaintoja, sillä rantaan kävellessä tarkkasilmäinen retkeläinen huomasi Jounin kanssa päivehtivän lehtopöllön oksalta. Pöllö istuskeli hienosti oksalla siten, että kaikki retkeläisistä ennättivät sen näkemään.

 

Näimme myös paikalla monille kevään ensimmäiset haarapääskyt ja kirjosiepot. Tukkasotkien seassa levännyt koiras punasotka ilahdutti myös retkeläisiä.

 

 

Seuraavaksi vuorossa oli Neljän tuulen tupa Hangossa. Tuvan luoteispuolelta lahdelta löytyi hienosti koiras ristisorsa ja lahdelta löytyi myös toinenkin yksilö. Paikalla pyöri myös kolme kivitaskua.

 

Kauempana merellä näkyi paljon haahkoja sekä telkkiä. Paikalla ollessamme ohitsemme muutti hienosti kahdessa parvessa 24 pikkukuovia.

 

 

Neljän tuulen tuvan jälkeen matka jatkui Hangon lentokentälle ja siitä kävellen Kobbenille. Lentokentällä vierestä lensi rantasipi ja metsäkirvinen lauloi. Ihmetystä herätti kentän yli lentänyt varislintu, jota ei tilanteessa saatu kunnolla määritettyä. Alkuun lintu toi mieleen mustavariksen, mutta siinä oli jotain korpin tuntuakin. Kameran takanäytöltä kuvien tarkastelu ei auttanut tilannetta. Laji selvisi vasta tietokoneen ääressä, eli kyseessä oli toisen kalenterivuoden mustavaris! Jälkikäteen retken lajimäärä kasvoi siis yhdellä lajilla!

 

 

Kobbenin ja Täkbuktenin suuntaan kävellessä metsässä kuului muun muassa metsäkirvinen, kulorastas, peukaloinen ja käpylintuja. Täkbuktenilla oli hienosti kahlaajia, mutta kova väreily vaikeutti havainnointia. Paikalta löydettiin kovasta väreilystä huolimatta hyvin lintuja. Mustaviklo, räyskät, pikkukuovi, molemmat tyllilajit sekä suokukot saivat eniten huomiota. Paikalla näkyi myös haara- ja räystäspääskyjä ja tiirojen määrittämiseen perehdyttiin niiden lentäessä läheltä. Petolinnuista mainittakoon hieno yhdeksän merikotkan parvi. Kobbenilta lähtöä viivästytti upeasti aidan tolpalla istunut pensastasku ja ohi muuttaneet pikkukuovit.

 

 

Bussilla jatkettiin Högholmenille, jossa lintuja katseltiin korkealta kalliolta, jolloin väreily ei haitannut. Kaukaa Svanvikin suunnalta löytyi hieno juhlapukuinen punakuiri ja samassa kaukoputken kuvassa näkyi myös tukkakoskelo pari. Kaukana merellä nähtiin pari merikihua ja kärjen ohi muutti lisää pikkukuoveja. Ristisorsa pari lensi hienosti kärjen ohi.

 

Keskellä lahtea uinutta härkälintua ihasteltiin pitkään. Högholmenin länsipuolelta löytyi vaihtopukuinen punakuiri.

 

Högholmenin jälkeen Hanko jäi taakse ja nokka kääntyi Karjaan Läppträsketiä kohden. Osa retkeläisistä lähti suoraan tornille toisten mennessä ensin kahville. Järvellä nähtiin hienosti lintuja ja retken lajimäärä nousi melkoista vauhtia, vaikka kyseessä oli viimeinen pysähdyspaikka. Järveltä löydettiin muun muassa jouhisorsia, pikkulokkeja, tervapääskyjä, mustakurkku-uikkuja, uiveloita ja ruovikoissa puhalteli kaksi kaulushaikaraa. Tornin takana huusi pikkutikka ja tornilta takaisin kävellessä rannan metsiköstä kuului vielä hienosti pikkutikan rummutusta.

 

Paluumatkalla Läppträsketin jälkeen bussista nähtiin upeasti tien vieressä istunut hiirihaukka ja oppaat huomasivat pellossa ruokailevan suuren petolinnun Kirkkonummella. Linnun outo habitus sai bussin pysähtymään seuraavalle pysäkille ja Teemu hyppäsi ulos katsomaan lintua. Valitettavasti lintu oli kaukana pellossa ja ruokaillessaan huonosti näkyvissä. Sekä Teemun, että Jounin mielestä kyseessä oli kiljukotkalaji. Tiukasta aikataulusta johtuen lintua ei jääty katsomaan.

 

Retken aikana retkeläisiä hellittiin lämpimällä auringonpaisteella ja hyvillä havainnoilla. Päivän aikana nähtiin ainakin 72 pikkukuovia, neljä ristisorsaa, kolme mustakurkku-uikkua ja paljon muuta mukavaa. Retken lajimääräksi laskettiin bussissa 107 lajia, mutta nuoresta mustavariksesta tullut jälkimääritys nosti retken lajimäärän 108 lajiin.

 

Allekirjoittanut ja kuvat ottanut kiittää upeasta retkipäivästä!

 

Teemu Sirkkala

Tornien taisto käydään lauantaina 6.5.

Lintutornien välinen leikkimielinen kisa Tornien taisto käydään tulevana lauantaina 6. toukokuuta klo 05–13.

Tringalla on taistossa kaksi “virallista” yhdistysjoukkuetta: yhdistyksen hallitus kisaa Helsingin Viikissä Purolahden tornissa ja Tringan ja LUPin nuorten yhteisjoukkue Espoon Maarin tornissa.

Lista kaikista taistoon ilmoitetuista torneista löytyy täältä. Espoosta mukaan on ilmoittautunut seitsemän tornia, Hangosta kaksi, Helsingistä 14, Inkoosta yksi, Kirkkonummelta neljä, Raaseporista kahdeksan ja Vantaalta yksi. Tervetuloa torneille seuraamaan taistoa!

Lisätietoa Tornien taistosta BirdLifen sivuilla.

Tornien taiston jälkeisenä sunnuntaina 7.5. on Suomenojan Luonto ry:n järjestämä lintuharrastuspäivä Espoon Suomenojalla. Tringan oppaat vetävät lintukävelyitä altaiden ympäri (klo 12.30 sekä 14.30). Paikalta löytyy myös Tringan esittelypiste, jolle voi tulla tapaamaan Tringan aktiiveja ja osallistua liekkimieliseen ‘100 lintulajia’ -kilpailuun. Lisätietoja täältä.