Tringan yhteishavainnointipäivä Herttoniemessä

Tringan yhteishavainnointipäivää vietettiin sunnuntaina 1.10. Helsingin Vanhankaupunginlahdella, Majavatien kalliolla, pääosin harmaan pilvisessä syyssäässä. Ensimmäiset lintuharrastajat olivat saapuneet paikalle jo auringonnousun aikoihin, mutta aamun parin ensimmäisen tunnin ajan muutto oli vielä melko vaisua.
Kello kymmeneen mennessä paikalle oli kokoontunut jo toistakymmentä lintuharrastajaa ja myös lintujen muutto oli vilkastunut. Kaakonpuoleinen tuuli oli saanut arktiset vesilinnut liikkeelle ja päivän komeimmasta muutosta vastasivat arktiset hanhet. Suurin osa hanhiparvista muutti korkealla ja niitä meni sekä kaukaa Viikin pohjoispuolella että etelästä meren puolelta. Osa parvista muutti komeasti suoraan havaintokallioiden yli, mutta huonoista valo-olosuhteista johtuen tarkempi lajimääritys jäi monen parven osalta auki. Valtaosa lajilleen määritetyistä linnuista osoittautui tundrahanhiksi. Tarkemmat muuttosummat löytyvät jutun lopussa.

Hanhien lisäksi liikkeellä oli myös haapanoita ja muita sorsia, pikkulintuparviakin liikkui, etenkin vihervarpusia. Pilvisestä ja hieman harmaasta säästä huolimatta väkeä oli liikkeellä mukavasti, parhaimmillaan paikalla oli samanaikaisesti lähes 30 lintuharrastajaa. Yhteensä tapahtumapaikalla vieraili kello kymmenen ja kahden välillä lähemmäs 50 linnuista kiinnostunutta.
 

Muuttavien lintujen lisäksi kalliolta ehdittiin laskea myös Vanhankaupunginlahdella lepäileviä lintuja, joista mainittakoon 2200 paikallista valkoposkihanhea, 605 töyhtöhyyppää sekä 25 suokukkoa. Puolen päivän maissa lahden yltä löytyi suopöllö. Lintu saapui lounaasta melko korkealla, sai peräänsä pari varista ja parven rastaita ja joutui pudottautumaan niitylle jonnekin Pornaistenniemen suunnalle. Linnun etäisyyden ja melko nopean havaintotilanteen takia kaikki paikallaolijat eivät ehtineet suopöllöä näkemään.
Päivän toisesta pöllöhavainnosta pääsivät sen sijaan nauttimaan kaikki paikalla olijat: Noin tunti suopöllöhavainnon jälkeen lahden yltä löytyi havainnointipaikkaa kohti lentävä petolintu. Lintu lähestyi lännestä melko korkealla suoraan kohti haukkamaisin siiveniskuin, ja kun se saatiin kaukoputken kuvaan, kävi ilmi ettei kyseessä ollutkaan haukka vaan hiiripöllö. Lintu jatkoi lentoaan ja laskeutui lähimpään kelopuuhun, vain parinkymmenen metrin päähän lähimmistä staijareista. Hiiripöllö viihtyi paikalla vajaan tunnin verran, jonka jälkeen se jatkoi matkaansa Herttoniemen suuntaan.

Hiiripöllö laskeutui kelon latvaan paikallaolijoiden yllätykseksi.

Tringan yhteishavainnointi jatkui iltapäivälle kello kahteen saakka, mutta jo yhden jälkeen iltapäivällä alkoi tuntua siltä, että kiivain hanhimuutto olisi tältä päivältä ohi. Muutto jäi kuitenkin jatkumaan rauhallisena viimeisten staijareiden poistuessa paikalta puoli kolmen jälkeen.
Kiitos Markku Mikkola-Roosille sekä muille Tringan yhteishavainnointiin osallistuneille lintuharrastajille!
 
Päivän muuttosummia Majavatien kallioilta (klo 7.30-14.30):

laulujoutsen     12 m
metsähanhi   158 m     (joista tundrametsähanhi 3a 56m)
tundrahanhi      2195 m
harmaahanhilaji 1274 m     (lajilleen määrittämättömät anser-hanhet)
sepelhanhi      2 m
hanhilaji 1985 m     (hanhet yhteensä 5655m)
haapana   230 m
jouhisorsa    70 m
alli    30 m
kuikka      4 m
kaakkuri      1 m     (kuikkaparvessa)
vihervarpunen   480 m

 
Kaikki päivän havainnot löytyvät lintuhavaintopalvelu Tiirasta: www.tiira.fi

Teksti ja kuvat: Johannes Silvonen

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin