Tue Tringan linnustonsuojelutyötä jouluna 2017!

 
Tringan linnustonsuojelukeräys 2017 on käynnissä. Suojelukeräyksen tuotolla suojellaan Tringan toimialueen lintuja ja lintupaikkoja, rahoitetaan osa-aikaisen suojelusihteerimme työpanos ja taataan, että Tringa on jatkossakin lintujen ja lintuharrastajien ääni läntisellä Uudellamaalla.
Viime vuoden lahjoitusten ansiosta Tringa pystyi tekemään muun muassa seuraavaa:

Järjestettiin hoitotalkoot Helsingin Vanhankaupunginlahdella.
-Kartoitettiin arvokkaita lintualueita Helsingissä, Raaseporissa ja Lohjalla.
-Jätettiin yhteensä 16 lausuntoa, mielipidettä, valitusta tai muistutusta Uudenmaan lintupaikkoja uhkaavasta maankäytöstä.
-Tavattiin virkamiehiä ja kuntapäättäjiä ja tuotiin aktiivisesti lintunäkökulmaa päätöksentekoon.
-Tehtiin kysely useiden Uudenmaan kuntien kuntavaaliehdokkaille.

Tringan aktiivisuuden ansiosta Espoon Suomenojan kosteikko on merkitty kaavassa suojelualueeksi. Massiivinen asuinrakentaminen silti yhä uhkaa kansainvälisesti arvokasta lintualuetta. Myös Östersundomin liitosalueen suhteen Tringan suojelutoiminta on kantanut hedelmää, ja tärkeän Natura-alueen linnuston osalta tilanne näyttää hieman valoisammalta kuin vuosi sitten.
Kaikille jäsenille on tällä viikolla postitettu keräyskirje. Suojelukeräykseen voi osallistua myös tekemällä lahjoituksen tilille FI75 8000 1200 1636 33 viitenumerolla 1050 1500 0171 1845 54. Pienikin vapaaehtoinen lahjoitus auttaa arvokasta työtä lintujen puolesta!
(Rahankeräyslupa: Poliisihallituksen myöntämä BirdLife Suomen rahankeräyslupa, RA/2017/607)

Kuva © Jari Kostet

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin