Talviretki Suomenlinnaan 3.2.2018- retkikertomus

Talviretki Suomenlinnaan 3.2.2018- retkikertomus

 
Hieman ennen kello yhdeksää Suomenlinnan lautan lähtölaiturille oli kokoontunut kolmekymmentä lintuharrastajaa valmiina lähtemään Suomenlinnan retkelle. Sää oli talvinen; nelisen astetta pakkasta ja pakkasen purevuutta piristi kylmä koillistuuli. Tämä ei kuitenkaan lämpimästi pukeutuneita retkeläisiä haitannut.
 
Lauttamatkan aikana näkyi harmaa-, kala-, sekä merilokkeja ja vesilinnuista telkkiä ja isokoskeloita.
 

Retkellä oli mukavasti myös nuoriso edustettuna. Kuva: Markus Kanninen
 
Suomenlinnaan päästyämme lähdimme kiertämään saarta myötäpäivään rantoja pitkin. Idän suunnalta yritimme löytää alueella pyörinyttä kanadanhanhi parvea, mutta paikalta löytyi vain kaksi kyhmyjoutsenta. Seuraavalla pysähdyksellä löytyikin jo enemmän katseltavaa. Pienestä puistosta löysimme muun muassa puukiipijän, räkättirastaan, punatulkun, tiklejä, sekä viherpeippoja.
 
Ensimmäisen kerran nousimme korkeammalle alleja etsimään Kustaanmiekan Länsipuolen valleille. Paikalta löysimmekin kymmenen allin parven sekä lisää telkkiä ja isokoskeloita.
 
Seuraavana pysähdyspaikkana oli Kustaanmiekan kärki ja sen vallit. Kustaanmiekan kärjestä näkyi kaukana merellä lisää alleja sekä isokoskeloita. Retken yllättävin havainto saatiin myös tästä paikasta. Eräs retkeläisistä huomasi Vallisaaressa koivussa istuvan linnun. Hetken ihmettelyn jälkeen laji varmistui uuttukyyhkyksi! Saimme onneksi rauhassa katsella kyyhkyä, ennenkuin se lähti jatkamaan matkaansa. Tällä välin tarkkasilmäiset nuoret olivatkin löytäneet kaukaa luodoilta kaksi merikotkaa, joita pääsimme kaukoputkilla katselemaan.
 

Merikotkien tarkkailua Kustaanmiekan kärjessä. Kuva: Jaakko Koponen
 
Kylmä tuuli ajoi porukan hetken seisoskelun jälkeen uudestaan liikkeelle ja päätimme etsiä suojaisemman paikan eväiden syömiselle. Eväspaikaksi valikoitui Susisaaren urheilukentän viereinen valli. Tästä näimme hieman paremmin saman kymmenen allin parven merellä sekä isolepinkäinen näyttäytyi hetkellisesti lennossa.
 
Eväiden syönnin jälkeen matka jatkui telakan kautta takaisin Iso-Mustasaaren puolelle. Seuraavat pikkulinnut löytyivät Suomenlinnan kirjaston kohdilta. Paikalta löytyi varpusia, viherpeippoja, mustarastaita, tiaisia sekä retken ensimmäiset urpiaiset. Matka jatkui ja osa retkeläisistä lähti suuntaamaan takaisin mantereelle aikaisemmalla lautalla.
 
Sinnikkäimmät retkeläiset lähtivät uhmaamaan tuulta vielä Länsi-Mustan valleille. Kovassa tuulessa näimme vielä parven räkättirastaita sekä nopeasti ohi lentäneen kanahaukan.
 
Takaisin lautalle päin kävellessämme huomasimme vielä kaupan takaa pienen urpiaisparven, jota lähdimme katsomaan tarkemmin. Parvesta löytyi hyvin vaalea lintu, mutta suuri nokka ja viiruinen yläperä osoitti linnun kuitenkin olevan tavallinen urpiainen.
 
Kylmästä säästä huolimatta retki oli onnistunut ja lajeja näimme yhteensä 27.
 
Allekirjoittanut kiittää retkeläisiä mukavasta retkipäivästä!
 
 Teemu Sirkkala

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin