Kökar 6.-8.4.2018 -retkikertomus

Olin houkutellut tringalaisia Kökariin kuvatessani retki-ilmoituksessa Wright-veljesten maalausjälkiä jäljittelevän tarkoilla kuvilla Kökarin huhtikuisesta linnustosta. Kun pääsiäinen useimpina vuosina sijoittuu huhtikuuhun, ja olen viettänyt Kökarissa yli 20 pääsiäistä, tuo detaljikas maalailuni koostuu luonnollisesti yhdistelmästä eräiden huhtikuisten retkien kiinnostavinta lajistoa. Kevään ollessa kaksi viikkoa normaalia jäljessä, lumen peittäessä suurimman osan Suomea, ja lumipeitteen yhtenäistyessä maisemaa kattavaksi valkeudeksi Turusta Korppoota kohden sumussa ja ajoittaisessa räntäsateessa ajaessani, oli epävarmaa, miten tringalaisten mieliin maalaamani lintukuvat toteutuisivat.

Retki oli herättänyt ilmoitushetkellä kiinnostusta. Niinpä 15 mukaan valikoituneen tringalaisen joukossa oli odotettu ilmoittautumisajan alkua puoleen yöhön, ja ilmoittautumisajan ensimmäinen minuutti toi mukaan ensimmäisen ilmoittautujan. Loput paikat täyttyivät ensimmäisen kerran alkaneen vuorokauden aikana.

Samalla kun iloitsin Kökarin saamasta kiinnostuksesta, voin onnitella Kökaria siitä, että siellä vuosikymmenet pienen porukan retkeilynä jatkunut lintuharrastus on ensimmäistä kertaa huomioitu myös Kökarin kunnan taholta: kunta osallistuu yhtenä partnerina Central Baltic -ohjelman BALTIC WINGS -hankkeeseen, jossa Ahvenanmaalle, Latvian Kolkan niemelle ja Tukholman saaristoon rakennetaan lintuturismia palvelevaa infrastruktuuria.

Menomatkalla Salon lähellä pellonreunapysähdys tuotti putkeen kapustarintoja ja ohikulkijan autoon virtaa.
Kuva Jaana Sarvala

 

No, edellisen taustoituksen ja Galtbyn sataman jättäessämme matkaamme kirkastuvaan sumuun. Ensi oireet sumun hälvenemisestä saamme Paraisten ja Kökarin kuntarajalla. Skiftet-laivan ylitettyä jäässä olleen Kihdin selän, näkyvyys on parantunut hyväksi ja meri kimmelsi avoimena; aurinko valaisee väylällä ja sen pohjoispuolella olevat 1300 haahkan ja 1200 allin lautat.

Skiftet. Kuva Anna-Maija Ahokas

Kaikkia lintuja ei jokainen meistä pysty millään näkemään, sen verran runsaasti meressä on huomion vieviä kiintopisteitä, samoin lahdissa ja lennossa vielä lisää. Minulta jää mm. merisirritutkaluotojen jälkeen näyttäytynyt 50 merisirrin parvi näkemättä, samoin paluumatkalla vähintään 70 lintuun kasvanut – tai ehkä tulomatkaa paremmin lukumäärältään hahmottunut pallomaisesta rihmamaiseksi ja uudelleen pallomaiseksi muotoaan muuttanut parvi.

Kökariin tullessa tutkaluodoilla ei ollut merisirrejä, mutta 50 riskilää oli ja meille kaikille kevään ensimmäinen meriharakka. Kolme merikotkaa täydensi laivamatkan merikotkasumman tusinaan; 2 ristisorsaa, pilkkasiivet, muutama pieni kurkiparvi, laivan ohi lentäneet 2 kangaskiurua ja tavalliset lokkilajimme todistivat muutosta talvesta kevääseen. Aurinko paistoi ihanasti, lämmittäen ilman muutamalle plusasteelle länsituulen jäädessä puhaltamaan Hamnön saaren suojaan. Harparnäsin satamassa aurinkovoiteelle olisi ollut käyttöä.

Aloimme saariretkeilyn satamasta. Läheiset vesialueet ovat hyvin hallittavissa helikopterikentältä, ja HEKO-kenttä tarjosi mukavia yllätyksiä. En aluksi uskaltanut uskoa kentän itälaidalta löytämäni pikkulinnun leukaa ja kurkkua viiruttoman kellertäviksi, mutta vieressä ollut Paula sanoi, että ehdottomasti ovat kellertävät. Ei asialle mitään mahtanut: yli 210 Kökar-lajini lista täydentyi havainnolla vuorihemposta.

Sataman helikopterikentällä. Kuva Anna-Maija Ahokas

 

Lintu antoi kuvata itseään, ja kun kuvausetäisyyksiltä tapahtunut kiikarointi ei tuntunut sitä häiritsevän, pääsimme kaikki perille siitä, miltä vuorihemppo näyttää.

Vuorihemppo. Kuva Anna-Maija Ahokas

 

HEKO-kentältä havaittiin myös kahdeksan uiveloa, kaksi tylliä, yksi retken niittykirvisistä, västäräkki ja pajusirkku.

Pirjo, Liisa, Anu, Sissi iloisina vuorihemppohavainnosta.
Kuva Jaana Sarvala

 

 

Majoituttuamme siirryimme kylien ja peltoalueiden ääreen. Sommaröslättenin pelto Hellsössä oli kerännyt 103 merihanhea, kaksi töyhtöhyyppää, kapustarinnan, pari sataa peippoa ja kymmenkunta kiurua. Petolintuja ei ollut, eikä alueella talviaikaan tyypillinen lapinharakka näyttäytynyt. Hellsön koilliskulmassa Ovasjärdenin lahti oli lähes kokonaan jäässä; 5 laulujoutsenta nautti pienestä sulasta ja varpusten koti, Trunsön rantavajat, kuuluttivat varpusten tirskuntaa. Enemmän vesilintuja oli Västerfjärdenillä, joka oli kotiseutumuseon edessä osin auki. Sadan tukkasotkan joukosta erottui yksi punasotka, muttei lapasotkia. En olisi ennakkoon arvannut lapasotkan jäävän retkellä näkemättä.

Kotiseutumuseon luona. Varsinainen museorakennus ei ole tämä kuvan aitta. Kuva Jaana Sarvala

 

 

Sadehupuissaan Sissi ja Jaana. Kuva Pirjo Heikkinen

 

Monenlaisia säitä koettiin!
Kuva Anna-Maija Ahokas

Kuva Anna-Maija Ahokas

Mickwitzit tarjosivat päivällisen perjantaina ja lauantaina kello kuudelta. Harmi, etteivät he tavoittaneet meitä yrittäessään aikaistaa päivällistä, niin että olisimme ehtineet kirkolla 18:30 alkaneeseen kuorokonserttiin. Kökarissa tuntuu usein olevan mahdollisuus yhdistää luonto- ja kulttuurimatkailu; kesäkuun porilaisille järjestämälläni kirjokertturetkellä emme käyneet Tukholman drama teaternin vierailevassa esityksessä, mutta kävin toisena iltana kirkon kuorokonsertissa. Brudhällissä retkemme aikana kokoontuneen suunnittelukokouksen tuloksena Kökarin kulttuuritarjonta täydentyy ensi kesänä myös uutta ja ennennäkemätöntä taidetta ja performanssia sisältävällä KÖKART-festivaalin pilottiversiolla.

Täydentäessäni päivän Tiira-kirjauksia, sain illan päätteeksi vieraaksi KÖKART-vaikuttajia tuvan täydeltä.

Kun tringalaiset vetelivät sikeitä Ari jaksoi istua kokouksessa!

Pyöreän pöydän ääressä pohdittiin ulkopuolisten vaikutteiden ja suorittajien sijoittuminen saaristolaiseen perimään niin, että mahdolliset yhteentörmäykset voitaisiin festivaalia rakennettaessa ennalta minimoida tai ehkäistä.

 

Aamupalailua Anton’sin keittiössä
Kuva Jaana Sarvala

7.4.2018 johdatin retkiryhmän kokemaan kokonaisen Kökar-retkipäivän omaksumallani tavalla: sään salliessa aamun ensimmäiset tunnit kuluvat länsirannan havainnointipisteissä mahdollista muuttoa seuraten. Jos muuttoa ei ole, aikaa voi kuluttaa merta selaamalla. Välillä kummatkin vaihtoehdot tuottavat nollatuloksen, mutta toki vain harvoin. Nyt lauantaiaamu alkoi asteen pakkasessa 3-4 m/s lounaistuulen leyhytellessä virkistävästi Nabbanin kallion staijaririvistöä.

Lauantaiaamuna oli mitä ihanin valo. Kuva Anna Koponen.

 

Haahkaa muutti kymmenen – muutaman kymmen linnun parvissa ja paikallisten muutaman sadan haahkan AOUU-soidin kantautui aika ajoin kalliolle asti – joillekin retkeläisistä kokonaan uusi pala luontoäänten palapeliin. Paikalliset haahkalautat olivat muuttoparvien tavoin huomiota herättävän koirasvoittoisia, ja 10 tai 12 koirasta saattoi kilpailla yhden naaraan suosiosta. Liikkeellä oli myös pieniä alli, mustalintu- ja tukkakoskeloparvia. Stenskärin suunnalla oli joukko ruokkeja, etelänkiisla näytti ohi lentäessään sukkulamaisen profiilinsa, missä jalkojen räpylät erottuvat pyrstön jatkona. Lintu lensi etupää hieman takaosaa ylempänä – tämä on ehkä lajityypillistä, ehkä ei, mutta kiinnostava piirre ainakin tällä yksilöllä. Tämä kiisla ei lentäessään kuitenkaan pitänyt nokkaansa auki, mistä piirteestä on totuttu erottamaan Isokarin eteläpuolisessa ruokkikoloniassa pesivä etelänkiisla monien veneilijöitä tervehtimään tulevien ruokkien joukosta.

Päästyäni mainitsemasta Lindalle kaukoputkien mahdollisesta erosta, Linda haki koko joukolle viisi merisirriä Stenskärin eteläpuolisten luotojen sokkeloista. Söderharalta erottui laskeutuvan riskilän verenpunainen jalkojen väri riskilän työntäessä jalkansa kohtaamaan auringossa hehkuvan rapakivipaaden. Saaren edustalla pullikoi kaikkiaan 30 riskilää, nyt jo lähes kaikki juhlapuvussa. Kaksi toisen kalenterivuoden riskilää olivat puvunvaihdossaan edellisiä jäljessä, talvipuvussa – oliko siitä niille haittaa pesinnän alkaessa ja paria haettaessa – vain riskilät tietävät…

Metsien muuttolinnut ilmoittivat olemassaolostaan kirkkain sävelin. Rautiaisen, punarinnan ja puukiipijän, kai peukaloisenkin, voi lukea kirkasäänisiin, samoin tervaleppälehtoihin saapuneista rastaista mustarastaat, laulurastaat ja punakylkirastaat.

Kirkon lähimetsikössä kuunneltiin mm rautiaisia ja peukaloisia. Kuva Jaana Sarvala

 

Kirkon punakylkirastas lauloi TRYI-TRYI-TRII viimeisen säkeen noustessa sävelasteikolla edellisiä kahta säettä korkeammalle. Se ei varmastikaan jää saareen pesimään, vaan on matkalla omimmille murrealueilleen. Antonsin lammashaan pientä räkättirastasparvea lukuun ottamatta peltorastaat olivat saapumatta, niiden mukana sepelrastaat.

 

Ari hallitsee lintujen ohella kivilajit. Kuva Jaana Sarvala

 

Kivilajeja ja jäämuodostelmia Kökarilla riittikin. Kuva Jaana Sarvala

 

Trubbenholmin rantaa. Kuva Ari Linna

 

Hamnön sillan pielen ottipaikka lapinharakalle toimi, ja Sandvikin jäässä olleen leirintäaluelahden ylitti kaksi varpushaukkaa, ensin kohti Hamnötä, sitten takaisin. Retken ensimmäiset hempot suuntasivat terassin yli kohti Hamnötä. Anna-Maija ja Paula eivät jääneet Sandvikin kahvilaan kahville, eivätkä loputkaan joukostamme kauan siellä kahvitelleet, kun Anna-Maija ja Paula ilmoittivat Antonsin lammashaan aidantolpalla istuvasta mustaleppälinnusta. Tuija, joka oli saanut tilaamansa savulohivoileivän mustaleppälintutiedon tullessa, ei ehtinyt ensimmäiseen havainnoitsija-aaltoon. Vain Reijo ehti nähdä lammashaan linnun muiden joutuessa odottamaan seuraavaan päivään. Silloin kirkolla maasta ruokaa pyydystellyt ja hautakivillä ruokahetkiään viettänyt mustaleppälintu ilahdutti meitä sellaisessa harvinaisessa tilanteessa, missä me olimme paikoillamme hautausmaan reunassa linnun liikkuessa omaan tahtiinsa hautausmaalla. Näin mustaleppälintuja ei ulkosaarilla yleensä näe. Yleensä ne vilahtavat näkymättömiin ensimmäisen näkymäesteen taakse, eikä niitä sen jälkeen enää samalta paikalta löydä.

Mustaleppälintu hautakivellä. Kuva Anna-Maija Ahokas

 

Mulelin ilmaantuminen tyhjensi vauhdilla kallion.
Kuva Jaana Sarvala

 

Näimme 8.4. sunnuntaina kirkolta myös noin 20 merisirriä. En muista varmasti, mutta ehkä Paula löysi ne, kuten myös laivamatkan suuret parvet. Myös kirkkomaan mustaleppälinnun Paula löysi tarkastelemalla staijaussuunnan vastaisesti poispäin mereltä. Mainio lintujen löytöjä tuo Paula!

Paula. Kuva Anna-Maija Ahokas

 

 

Sirrit olivat edellispäivää lähempänä, ja vaikka niiden jalkojen oranssi ei erottunut, kirkas myötävalo paljasti niiden harmaat selät, päät ja rinnat vatsapuolten erottuessa valkeina. Lintujen siirtyilyä pienellä luodolla oli mukava seurata.

Paluumatkamme alkoi puolenpäivän aikaan. Satama tarjosi yhä kiinnostavia lintuja. Kolmas silkkiuikku summattiin kahden kirkolta nähdyn päälle, punasotka laskeutui paikalliseksi, 2 kivitaskua täydensi aiemmin Antonsin lammashaasta tavattujen kahden linnun kanssa lajin yksilömäärän neljäksi ja pitkästä aikaa pääsin kuuntelemaan lapinsirkun painokasta DJEU-ääntä linnun lentäessä HEKO-kentän yli pohjoiseen.

 

 

Kivitaskukoiraita nähtiin muutama. Kuva Anna-Maija Ahokas

 

Ison merisirriparven lisäksi nyt myös tutkaluodoilla oli sirrejä; Anu ilmoitti ne laivan vastavalon puolelta meidän muiden kannelle rakennetun kaukoputkirivistön suuntautuessa myötävalon eli pohjoisen puolelle. Paraisten puolelta ennen Galtbyn satamaa retkenlajilista täydentyi vielä kanadanhanhella ja nokikanoilla.

Viimeinen retkilajimme. Kuva Anna-Maija Ahokas

 

Anu voitti retkenlajiveikkauksen osuen 87 lajia veikatessaan juuri siihen lukuun lajeja, mitä retkellä havaittiin.

Kiitos mukavasta retkiseurasta, Nyt osaatte Kökarin niin, että voitte käydä siellä oppaatta. Voi toki olla, että opastan siellä vielä kirjokertut kirjokerttujen aikaan. Onhan Kökarissa Suomen vahvin kirjokerttukanta, ehkä noin 50-60 paria. Olen törmännyt samanlaiseen kohteeseen vain Osmussaaressa, Viron puolella. Kirjokerttujen osalta nämä ovat sisarsaaria, Kökar ja Osmussaari.

Kun te nyt luette tätä retkikertomusta, minä alan lukea Anna-Maijan tekemää retkikuvausta – en malttanut aiemmin lukea, etten kopioisi juttuja häneltä. Sitäkin mielenkiintoisempaa se on nyt…

 

Jaanalle kiitokset matkan järjestämisestä!

Ahkera kuvaajamme Anna-Maija kuvassa.
Kuva Jaana Sarvala

 

 

Retkikertomuksen kirjoitti Ari Linna

Kuva Anna-Maija Ahokas

 

Retkellä havaitut lintulajit (87): kyhmyjoutsen, laulujoutsen, merihanhi, kanadanhanhi, ristisorsa, haapana, tavi, sinisorsa, punasotka, tukkasotka, haahka, alli, mustalintu, pilkkasiipi, telkkä, uivelo, isokoskelo, tukkakoskelo, silkkiuikku, merimetso, nokikana, harmaahaikara, merikotka, kanahaukka, varpushaukka, kurki, meriharakka, tylli, kapustarinta, töyhtöhyyppä, merisirri, kuovi, metsäviklo, naurulokki, kalalokki, selkälokki, harmaalokki, merilokki, etelänkiisla, ruokki, riskilä, kesykyyhky, sepelkyyhky, uuttukyyhky, käpytikka, pikkutikka, kangaskiuru, kiuru, niittykirvinen, västäräkki, peukaloinen, rautiainen, punarinta, mustaleppälintu, kivitasku, räkättirastas, laulurastas, kulorastas, mustarastas, punakylkirastas, hippiäinen, talitiainen, sinitiainen, puukiipijä, isolepinkäinen, närhi, harakka, naakka, mustavaris, varis, korppi, kottarainen, varpunen, pikkuvarpunen, peippo, järripeippo, viherpeippo, tikli, vihervarpunen, hemppo, urpiainen, vuorihemppo, punatulkku, lapinsirkku, keltasirkku, pajusirkku

 

 

 

 

 

 

Jaa tämä juttu:Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Email this to someone
email