Tringan lintutilannekatsaus, viikko 20

Komeita ja kuuluvasti laulavia pikkusieppoja (kuvassa) on saapunut jo runsaasti. Tiirasta löytyy tällä hetkellä ilmoituksia 120 yksilöstä. Kuva: Micha Fager


Viikolla havaittiin 9 vuodelle uutta lajia; sepelhanhi, viiriäinen, jänkäsirriäinen, pikkusirri, vesipääsky, kuhankeittäjä, kirjokerttu, mustaotsalepinkäinen ja viitasirkkalintu.
Tringan alueella kevätarktikan muuttosummat eivät ole kohonneet aivan huippulukemiin, mutta jotain on kuitenkin nähty. 16.5. Helsingissä laskettiin 66 000 muuttavaa vesilintua, pääosin alleja ja mustalintuja. Samana päivänä Kirkkonummelta ilmoitettiin 2716 muuttavaa kuikkaa. Valkoposkihanhille on saatu useina päivinä kymmenien tuhansien lintujen päiväsummia, korkeimmillaan 39 000 yksilöä Helsingistä. Seassa on mennyt jonkin verran tundra-, metsä- ja sepelhanhia. Sepelhanhien, isosirrien, suosirrien ja tundrakurmitsojen päämuutto on todennäköisesti odotettavissa lähipäiville.
Suurharvinaisuuksilta vältyttiin tällä viikolla, mutta pikkuharvinaisuuksia nähtiin sitäkin enemmän. Jakson harvinaisin lintu, mustaotsalepinkäinen, ilahdutti bongareita Helsingissä lauantaina. Lisäksi havaittiin mm. 3 kyhmyhaahkaa, viiriäinen, 2 jääkuikkaa, niittysuohaukka, 2 pikkukiljukotkaa, 5 punajalkahaukkaa, 4 leveäpyrstökihua, turturikyyhky, harjalintu ja 3 keltahemppoa.
Helsingin Vanhakaupunginlahden kiertolaskennoissa havaittiin peräti 6 laulavaa rastaskerttusta, 29 satakieltä ja 8 luhtakanaa. Vihdin Vanjärvellä oli viikolla paikallisena vielä 320 laulujoutsenta ja 150 tundrahanhea.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin