Tringan ja Kirkkonummen ympäristöyhdistyksen yhteinen linturetki Kirkkonummella 3.6. klo 20

Aloitus kirkolla

Retken aluksi jaettiin 14 retkeläisen porukka neljään autokuntaan ja startattiin kohti ensimmäistä etappia.

 

Eestinkylä

Pysähdyttiin Kärrasin maatilapuodille ja otettiin tuntumaa päivälintujen ääniin. Kuultiin keltasirkun ääntä, joka on lyhyt ”pit”. Varpusten silkutusta kuului pensaista. Harmaasieppo sirautteli lauluaan ”tsri”, joka on lyhyempi kuin sen varoitusääni ”hii-tsäk-tsäk”. Lehtokerttu veti näytteen laulustaan, joka linnun höyhenpuvun tavoin on vailla erityisempiä tuntomerkkejä – se on kuin puron solinaa.

Lähdettiin kävelemään peltotietä ilta-auringossa kohti Saltfjärdintietä. Siellä kuultiin mm. pensaskertun ja punarinnan laulua. Käveltiin eteenpäin ja pikku metsikössä lauloi sekä peippo ja pajulintu, joiden samanpituisia säkeitä vertailtiin. Ehdotettiin peipon laulavan pirteästi ja duurissa – se soittaa sähkökitaraa. Pajulintu taas laskettelee säkeensä haikeasti, ikään kuin mollissa ja klassista kitaraa näppäillen.

Hommasin tilan yllä lenteli haarapääskyjä ja Saltfjärdenin suunnalla näkyi valkohäntäkauriita eli ”laukonpeuroja”. Kurjen iltahuuto oli kuin trumpetti. Naakat parveilivat yöpuulle menoa. Kohti maatilapuotia palaillessa kuului taivaalta vielä kiurun lakkaamatonta livertelyä ja pellonojan suunnalta niittykirvisen ”ist”.

Kuva 1. Kuunnellaan peipon ja pajulinnun laulua.

 

Sevals

Pakkauduimme autoihin ja autoletka jatkoi matkaansa kohti Vårnäsin siltaa. Juuri ennen pysähdystä etummaisista autoista nähtiin käen jalohaukkkamainen hahmo peltoaukeaa ylittämässä. Kukuntaa kuului vielä sillallekin, jolta näimme kyhmyjoutsenen ja telkän pulikoimassa Tavastfjärdenin suunnalla. Noin sadan kottaraisen parvi lenteli pensaiden ja kaislikon väliä ikään kuin ne eivät olisi osanneet päättää kummassa yöpyä.

Rytikerttusen rauhallisesti rupatteleva säe kuului aivan läheltä ja onnekkaimmat näkivätkin sen. Salaperäinen mahdollinen luhtakerttunen päästi monimutkaisen reilun sekunnin mittaisen näytteen, mutta vaikeni sitten. Lähdimme kohti seuraavaa kuuntelupaikkaa, Gunnarskullan suoraa.

Kuva 2. Havainnointia Vårnäsin sillalla.

Gunnarskulla

Heti saavuttuamme paikalle pensassirkkalintu sirisi metsän reunan sunnalla. Sen laulu tikittää kuin kuplavolkkarin venttiilikoneisto, jokaisella sirkkalintulajilla on omintakeinen tyylinsä. Laulu- ja punakylkirastaiden vedellessä kuuluvaa iltaohjelmistoaan aurinko laskeutui takana näkyvän Saltfjärdenin kosteikon taakse. Taivaalle virittyi hetkeksi vaikuttava sommitelma helmiäishohteisia pilviä.

Kuva 3. Pensassirkkalinnun kuuntelua.

 

Sundet

Seuraavaan pysähdyspaikkaan oltaisiin sata vuotta sitten päässyt täältä veneellä, mutta nyt ajoimme perille ensin Porkkalantietä, sitten uutta moottoritietä ja lopulta 1300-luulta peräisin olevaa Suurta maantietä eli kuninkaantietä. Paikalla oleva kosteikko on osa vielä 1930-luvulle asti ylläpidettyä vesireittiä, joka aikoinaan erotti kaakkoisen Kirkkonummen omaksi saarekseen. Pari satakieltä takoi säkeitään kastanjettiensa tahdissa. Lehtokurppa suoritti ohilentonsa jonka jäljittelemättömästä ”orr orr psitt” äänestä jäävät yleensä kuulumatta ensimmäiset kaksi sammakon kurnutusta muistuttavaa tavua. Selän takana hirnahti hevonen ja juna kiisi editsemme. Kesäyön tuntua.

Kuva 4. Juna ohittaa retkeläiset Sundetissa.

 

Masalan matonpesupaikka

Ajoimme vielä yhteen mainioon paikkaan alavirtaan kohti Espoonlahden pohjukkaa. Paikka yllätti ensikertalaiset positiivisesti. Luhtakerttunen viritteli monipolvista lauluaan matkien välillä tuttujakin ääniä. Hirvi lepäili parinkymmen metrin päässä meistä, mutta nousi sitten tuijottelemaan retkikuntaa.

Kuva 5. Ruokalevolta herätetty hirvi kuvattuna puhelimella kiikarin läpi.

 

Långvik

Ilta oli jo pitkällä, mutta vielä lähdettiin yrittämään hämärän lintuja. Dåvits udd on hieno paikka kangasmetsineen, fladoineen ja glojärvineen. Kuuntelimme ja kävelimme, kuuntelimme ja kävelimme, tarkkakorvaisimmat jo kuulivat kehrääjän hypnoottisen surinan. Vaihdoimme vielä paikkaa, ja pian lähellämme oli kaksi kehrääjää äänessä. Harjoiteltiin käsien pitämistä kuppina korvilla ääntä voimistamassa. Yhtäkkiä kuului ”HUU”. Sarvipöllö oli yllättänyt oppaatkin ja muistutti ketkä ovat yön kuninkaita.

Paluumatkalle lähdettiin tyytyväisenä kesäyön raotettua meille salaisuuksiensa verhoa.

Oppaina retkellä olivat Eetu Paljakka ja Juha Lindy (teksti ja kuvat).

Kuva 6. Kehrääjän kuulostelua.

Jaa tämä juttu:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone