Tringan lintutilannekatsaus, viikot 21-22

Isosirrejä kevätmuutolla. ©Micha Fager

Viimeiset kaksi viikkoa saatiin Etelä-Suomessa nauttia poikkeuksellisen korkeista lämpötiloista. Aurinko on paistanut lähes koko ajan, eikä sadetta olla kunnolla saatu moneen viikkoon. Lisäksi Suomenlahden vesi on korkeapaineen johdosta ollut hyvin alhaalla, mikä on tehnyt esimerkiksi ranta-alueista ja -lietteistä hyvin kuivia.

Kaikki Tringan alueella pesivät lintulajit on nyt havaittu, mutta esimerkiksi hyönteissyöjiä saapuu lisää vielä päivittäin. Kahden viikon jakson aikana havaittiin 5 keväälle uutta lajia; arokotka, keisarikotka, mustatiira, valkosiipitiira ja punakottarainen. Kokonaislajimäärä vuoden osalta on nyt 266 lajia.

Arktika huipentui loppuviikosta sepelhanhien päämuuttoon, Kirkkonummella niitä laskettiin 1.6. 13 000, ja 2.6. 19 000 yksilöä muutolla. Nyt arktikasta on jäljellä enää lähinnä viimeisten kahlaajien, kuten tundrakurmitsojen ja isosirrien rippeet. Kevään paras kahlaajamuutto nähtiin 27.5. Hangossa, kun kahlaajien (pääosin tundrakurmitsoja) kokonaissummaksi saatiin 6235. Komeita paikallisten lintujen lukumääriä ovat olleet mm. 9 laulavaa rastaskerttusta Vanhankaupunginlahdella ja 11 000 haahkaa Hangon lintuasemalla.

Harvinaisuuspuolella on ollut melko vilkasta. Jakson harvinaisin lintu, Suomen 10:s keisarikotka muutti sunnuntaina Espoosta Helsingin yli itään, saaden aikaan paniikkia ja kiikareiden tärinää monessa tarkkailupisteessä. Viikkoa aiemmin Kirkkonummella havaittiin arokotka. Hyvinkään Ridasjärveltä löytyi 7 valkosiipitiiran parvi, mikä on suurin Suomessa tavattu lukumäärä koskaan. Amerikanjääkuikkia ilmoitettiin ainakin kaksi yksilöä Kirkkonummelta ja Helsingistä, punapäänarskunaaras viihtyi päivän Espoon Laajalahdella, rantakurvi piipahti Kirkkonummella, ja punakottarainen löytyi Espoosta. Muita harvinaisuuksia olivat mm. 2 hrota-alalajin sepelhanhea, jääkuikka, niittysuohaukka, pikkukiljukotka, punajalkahaukka, lampiviklo, riuttatiira, 2 turturikyyhkyä ja 2 keltahemppoa.

Jaa tämä juttu:Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Email this to someone