Tringan lintutilannekatsaus, viikot 23-25

Pilkkasiipi ©Micha Fager


Lintumaailmassa on kevätmuuton päätyttyä eletty hiljaisempaa aikaa. Monien lajien ensimmäiset poikueet ovat kuoriutuneet, ja verrattuna viime kesään pesinnät tuntuvat onnistuneen melko hyvin.
Joidenkin lajien kohdalla syysmuutto on jo täydessä vauhdissa. Kahlaajista esimerkiksi viklojen ja suokukkojen vanhojen lintujen päämuutto ajoittuu kesäkuulle. Myös monet vesilintukoiraat ovat jo hoitaneet velvollisuutensa pesimäpaikoilla, ja niitä muuttaakin pitkin kesää etelämmäs sulkimaan.
Inkoon ulkosaaristossa laskettiin 480 pilkkasiiven kerääntymä, ja Hyvinkään Ridasjärvellä kuultiin 8 luhtahuittia. Muita kovia lukumääriä olivat mm. 4300 tervapääskyä Espoossa, 300 harmaahaikaraa koloniassa Inkoossa ja 5 laulavaa idänuunilintua Helsingin Isosaaressa.
Jakson harvinaisin lintu, vuoden kolmas tulipäähippiäinen löytyi kesäkuun alkupuolella Kirkkonummelta. Kyhmyhaahkakoiras viihtyi päivän Helsingissä, ja riuttatiiroja nähtiin Hangossa yhteensä 4 yksilöä. Lisäksi havaittiin mm. viiriäinen, pikku-uikku, kattohaikara, 7 jalohaikaraa, 4 haarahaukkaa, mustapyrstökuiri, 8 etelänkiislaa, 4 turkinkyyhkyä ja 6 kuhankeittäjää.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin